Olgan kotona

Skedeiskä

Jaa

 On lohdullista kun itse elän toinen jalka hevostallissa, että meillä isäntäkin harrastaa. Ja koska minäkin harrastan omassa pihassa, samoin tekee myös Tuukka. Tänään vietettiin vanhassa kuivurissamme jo lajissaan toisen skeittirampin avajaisia.
Edellisessä, pari vuotta vanhassa rampissa oli ”huonot kaaret”. Sunnuntaista lähtien Tuukka on uhrannut kesälomaansa yksinomaan uuden rampin rakennustouhulle. Kuivurille on jokin verran matkaa ja siellä ei ole sähköä joten jokainen vanerinpala ja laudanpätkä on käyty mukisematta pihassa asti sirkkelöimässä. Minä olen päättänyt olla puuttumatta tähän projektiin, sillä nyt ollaan suorastaan pyhän asian äärellä. Pihaan ilmestyy toinen toistaan kummallisemman muotoisia vanerin kappaleita ja Tuukka ei malta tulla välillä edes syömään. Kukaan ei ihan tarkkaan tiedä millainen uudesta rampista tulee skeitata, ei edes arkkitehti itse.
Jännitys oli kouriintuntuva kun tänään lähdin kamera kainalossa katsomaan valmista ramppia ja ensimmäisiä ”raneja”.
Taisi rakennusprojekti mennä putkeen. ”antaa tosi paljon vauhtia” ja on kuulemma huomattavasti parempi kuin entinen. Ja isompi, tietenkin.
Tulin sisälle, jätin onnellisen iskäskeittarin rullaamaan. Pian hikinen ja onnellinen mies tulee perästä. ”Joutuu laittaan toisen kerroksen vielä, landasin niin että meni pyörä vanerista läpi”. Ja ratsastus on Tuukan mielestä vaarallista.

 

Jaa