Olgan kotona

Syys.. ei kun talvisatoa

Jaa

 

Ai miten niin myöhäistä, tokaisi Marttilan emäntä -10 asteen pakkasjakson jälkeen maan sulettua, kun otti lapion ja lähti perunan nostoon. Ei maahan ollut jäänyt kuin puolikas rivi, mutta kyllä se yksikin kattilallinen itse kasvatettuja perunoita sen verran jäi harmittamaan, että kävin nostamassa lasten kanssa ne pois. Lapset tietävät nyt, että marraskuun vaihteessa perunaa nostaessa perunoita täytyy puristella napakasti jotta selviää ovatko ne jäätyneet ja sittemmin sulaneet ja muuttuneet pehmeäksi. Pehmeät heitettiin pois ja hyvät otettiin talteen.

Hilma on harmissaan ilman kylmenemisestä ja häntä todella saa motivoida jokapäiväiseen ulkoiluhetkeen. Tyttö oli mm. tokaissut anopilleni Babuskalle, että menee seuraavan kerran ulos vasta kesällä. Nytkin vaikka ilma lauhtui, sain silti suurin piirtein kantaa Hilman ulos. Kun pääsimme kasvimaalla vauhtiin, tyttö hoki kokoajan että ”Äiti tää on tosi-tosikivaa! Äiti, mun kädet ei ole yhtään jäässä!”

Perunoiden lisäksi maasta nostettiin pakkastakin kestävät viimeiset palsternakat, porkkanat ja maa-artisokat. Erityisesti palsternakkojen nostaminen oli lasten mieleen. He kutsuivat niitä palstereiksi, kiskoivat niitä niin että kun palsternakka irtosi, kaatui nostaja selälleen ja sitten nauroivat katketakseen sekä kaatumistyylille että "palstereisden" erilaisille muodoille. Keräsin lähtiessä vielä viimeiset puskat persiljaa (miten ihmeessä ne kestävät niin hyvin kylmää!?) ja näin sulkeutui kasvimaan portti tältä syksyltä. Nyt pakkaset saavat tulla.

Jaa

Kommentit (13)

Siis mä olen niin samoilla linjoilla Hilman kans... Mua niin jo kyllästyttää tää kylmyys ja pimeys. Eiks vois jo tulla kevät?
Hauska kuulla, että jollain toisellakin voi jäädä tuo perunannosto hiukan myöhään. Itse nostelin pakkasella pottuja, niin että lapion kanssa lohkoin multaa päältä ja sieltä sulasta kaivoin sitten pottuja ylös. Hiukan kyllä harmitti. kun osa oli niitä pehmeitä ja joutui hettämään pois.
Oi,miten hieno juuressaalis.Sinähän saat näistä vaikka mitä ihania herkkuruokia: porkkanakeittoa,pottupuuroa, maa-artisokkakeittoa tai pyrettä, palsternakasta en nyt yhtäkkiä keksi ruokaa,mutta kyllä kait sitä johonkin voi ujuttaa. Persiljanippusi on tosi hieno: laitat persiljat vain minigrip pusseihin ja pakkaseen,niin sieltä saa sitten kerta-annoksen suitsait sukkelaan. Kyllä itsekasvatettu on aina itsekasvatettua - maistuukin 100 x paremmalta kuin kaupasta ostettu, eikö vain ?? Taidat Olga olla melkoinen puutarha-viherpeukalo. Kyllä Hilmakin ulos lähtee peuhaamaan,kun lunta tulee tarpeeksi ja pääsee tekemään lumiukkoja,lumilyhtyjä ja laskemaan pyllymäkeä sekä luistelemaan!
Perunoita on kaivettu joskus lumenkin alta ja hyvin olivat säilyneet. Se kyllä vaatii sellaisen syksyn, että se lumi satoi ensin ennen kuin tuli kunnon pakkaset. Ja Rositalle terkkuja, kun lehmät on maailman ihanimpia otuksia.
On teidän lapsilla fiinit perunannostovaatteet=) No, sadonkorjuu on aina juhlan aikaa!
Olitte tosi hyvä tiimi haastamassa Hansia! Jes!
Ei siitä ole montaa päivää kun viimeiset omat juurekset nostin ylös. Maa-artisokka joka oli mun tän kesän uutuuskasvi oli tehnyt niin vähän mukuloita etten nostanut kuin yhden varrellisen ja jätin loput maahan siemeniksi ensi kesään. Totesin samalla ettei mansikoiden rönsyjä taida enää tälle syksylle kannattaa alkaa poistamaan. Pääsipäs siitäkin hommasta...;) Ihmettelin kans persiljaa joka oli kuin pakkasia ei ois ollutkaan ja punajuurta joka oli päättänyt tehdä uusia lehtiä. Sitkeitä kavereita!
Mahtava alkutalven sato! Olisi niin ihana kuulla mitä herkkuja näistä taiot. Tilaan sinulta talviversion aiheesta "mitä (juuresherkkuja) teillä syödään", samaan tapaan kuin kesällä kirjoitit. Kiitos aivan ihanasta blogista ja siitä kun jaat teidän perheen arkea meille muille. Minulle on aina yksi viikon kohokohdista kun lapsi nukkuu vielä yöunia ja olen tullut aamutallin jälkeen sisälle ja huomaan, että saan aamukahvilukemiseksi sinun blogi-kirjoituksen. Ihanaa alkutalvea ja joulun odotusta!
Moi Olga! Teidän perhe on mukana tuossa energiaperhe.fi sivustolla. Huomaisn, että yhdessä kuvassa sinulla oli tosi kivannäköiset saappaat jalassa. Kuvissa ratsastat talon edessä talvella, ja saappaat on sellaiset ruskeat ja tosi hyvännäköiset. Olen tuollaisista itse haaveillut, mutten löydä vastaavia mistään. Minkä mekkiset nuo sinun omat on?
Onnittelut Hansin haasteen voitosta!!! :) Tää oli yksi parhaimpia jaksoja koko sarjassa. Muut oli Hansille vähän liian helppoja nakkeja. Ja kiva yllätys että Janicakin on vege, pisteet nousi. Voi kun teitä näkisi enemmänkin tv:ssä, tulee aina niin hyvä mieli rohkeista ihmisistä ja siitä, että näkee muitakin vegetaristeja, kun omaa lähipiiriin ei sellaisia oikein kuulu. Muistuttaa että on niitä muitakin kuin minä.
Ihanaa, en olekaan ainoa, joka ei ehtinyt nostaa perunoita ennen pakkasia. Paljon oli hyviä kohmeisenkin maan alla. Jos voisin peukuttaisin Mamman kommenttia - hauska :)
Minäkin nostin vasta tänään viimoiset porkkanat. On toi olkapää vielä leikkauksen jälkeen sellaisessa kunnossa, ettei sillä mitään kaivella. Voi olla ettei ikinä enää käännetä kasvimaata käsin eikämultasäkkejä roudata.
Aivan mahtavan hauska ja elämäniloinen kirjoitus taas :) Anoppini opetti joskus, että persiljaa voi kasvimaalta hakea talvellakin, turha nyppiä sieltä pois ja laittaa pakkaseen. Ei mene miksikään lumen alla.