Olgan kotona

Ulos ja laitumelle!

Jaa

Talliin tuli väljää, kun hevoset lähtivät eilen laitumelle. Taas on siis se aika vuodesta kun aamulla aikaisin puhelimen soidessa sydän alkaa hakkaamaan. Aina ensimmäisenä tulee mieleen että nyt on hevoset maantiellä. Eivät ne tosin viime vuonnakaan kertaakaan karanneet, mutta silti. Sen verran päätin olla itsekäs, että jätin molemmat omat hevoseni pihaan. Woody ei kyllä langoissa pysykään ja Elho jäi seuraksi. Pihalaitumissa riittää vihreää muutamalle hevoselle, muttei koko porukalle. Muiden hepat pääsivät sitten isommille laitumille, mitkä on tehty naapureilta lainatuille pelloille ja niistä heppaa hakkiessa joutuu vähän kävelemään (=vie aikaa). Päätin että omat hepat pihassa tuo kesään paljon lisäminuutteja ja mahdollisuuksia, joten pokkana vain.

Tämä kesä, helle ja vihreys on saanut koko perheen ihan pihahulluksi eikä sisällä paljoa viihdytä. Kasvimaalle istutan muutaman laijkkeen päivässä, kiviaitoijen teko on edelleen kesken, mutta etenee. Uudelle kasvimaalle pitäisi saada pian aidat valmiiksi, koska eläimet syövät välillä pihassa vapaana. Sitten kun ne jostain innostuvat, niin siinä ei paljon Olgan porkkanapenkit menoa hidasta. Ja on yksi yllättäväkin tuholainen jolta kasvimaa kaipaa suojausta, nimittäin Torsti. Torstin mielestä on tosi hauskaa kiivettä kasvimaan penkkien päälle kaivelemaan multaa. Ja kun koko ajan kielletään, on se entistäkin hauskempaa...

Jaa

Kommentit (2)

Vaude miten hienoja kuvia ja tunnetiloja olet saanut vangittua kameraasi.Kiitos,kiitos näistä. Kyllä se vain tuo hevonen on komea ja jalo eläin.... muistelen aina sitä isoisäni Haave-hevosta,joka oli niin viiiiiiisas,ettei paremmasta väliä. Ja komeakin ja uljas se oli.Mutta niin on Sinunkin heppasi Olga. p.s. kyllä maalla on ihanaa................. itsekin maalla asuvana voin näin todeta. Vai mitä olet mieltä ?
Olga kiltti, kerro joskus noista teidän koirista. Ovat aina niin onnellisen ja rauhallisen oloisia :) Miten mulla on sellainen käsitys, että ne olisivat ns. rescue-koiria? Entä mikä on taannoisten kissanpentujen tilanne nykyään? Ihana asuinympäristö teillä! Kesäterkuin Annika