Olgan kotona

Vahvoilla raunioilla

Jaa

Kuvassa nuoripari vuonna 2005.

 

 Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Parisuhteen Palikat

 

Lupauduin kirjoittamaan parisuhteen palikat -kampanjan alle kaksi postausta. Nyt minä tässä sitten mietin, minkälaisista palikoista oma parisuhteeni on tehty?

Me tapasimme Tuukan kanssa kuvauksissa. Kameran takana touhuava Tuukka kiinnitti huomioni. Hänessä oli itsevarmuutta, rauhallisuutta ja jotain vaarallista samassa paketissa. Elin tuolloin hyvässä parisuhteessa, kaiken piti olla hyvin. Sitten elämääni ilmestyi sen normaalin peruselämän vetovoiman rinnalle ihan järjetön vastavoima, Tuukka.

Se oli siihenastisen elämäni suurin kriisi, jättää joku, jota vielä myös rakasti. En kokenut, että olisi ollut mitenkään oikein jatkaa edellisen kumppanin kanssa elämää, koska Tuukka sai minussa aikaan niin valtavia tunnereaktioita.  En ollut tehnyt mitään väärää, mutta tunsin mielestäni väärin. Lopulta päätin, että seuraan tunnettani. ”Tältä elämäni mieheen rakastuminen siis tuntuu”, mietin ja aloin purkamaan entistä elämääni, jotta voisin pyytää Tuukkaa edes treffeille.

Meidän parisuhteemme on siis rakennettu jonkun toisen ihmisen tunteiden romuttamisen raunioille. Hankala alku, mutta toisaalta, kun sellaisen tunnemyllyn yli kiipeää ja selviää ehjänä perille, on jo lähtökohtaisesti aika vahva pari. Sen jälkeen remontit tai lasten yövalvottamiset tuntuivat enemmänkin parisuhdetta vahvistavilta, kun hajottavilta asioilta. Parisuhde on minulle vahva, pysyvä olotila, perusasetus, jota haluan arvostaa. Ajattelen, että kun lapset joku päivä lähtevät, Tuukka on edelleen siinä.

Nyt tätä kirjoittaessani menen itseeni, mitä olen viime aikoina tehnyt suhteeni eteen, ihan tosissani, ilman jotain omaa vastatavoitetta? Minä itse kerjään kyllä huomiota ja saankin sitä, eilen hän jopa suostui, todella vastahakoisesti kyllä, hieromaan täysin jumissa olevia hartioitani (juhuu, suostutteluvoitto!).

Minä en ole nalkuttajatyyppiä, enkä usein ole huonolla tuulellakaan, mutta voisin kyllä kuunnella enemmän. Sanoa kivoja asioita ääneen ja näyttää, että hän on minulle edelleen se ehdoton ykkönen.

 

Jaa

Kommentit (10)

Parisuhteet, joita me ihmiset rakennamme, on erittäin monimutkaisia, ja hyvin usein ne päätyy särkyneisiin sydämiin. Miksi? Asioiden selvittämiseen voin suositella kirjaa Alkuajatus: Rakkaus: Läheisyyttä ja särkyneitä sydämiä, se todella avaa silmät näkemään ongelmat sellaisina kuin ne ovat, kannattaa ehdottomasti hankkia se.
99% ellei enemmänkin kaikista parisuhteista päättyy siihen, että toinen tulee jätetyksi. Jollei muuten, niin sillä viimeisellä portilla. Joku jää aina yksin, ennemmin tai myöhemmin. Suuremmat tragediat täällä maailmassa tulee siitä, että ihmiset ovat ihmissuhteissa, jotka ei vain toimi. Kyllä rakkauden perässä kannattaa juosta, ja harvoin kukaan nyt niin korvaamaton on, että sen takia kannattaisi suhteeseen jäädä, jossa ei enää halua olla. ;) Itsellä ei todellakaan ole vielä kukaan mies kolahtanut, olen kyllä aina ajatellut, että se voi löytyä vain jostain ulkomailta, mutta on aina ihanan innostavaa kuulla suurista rakkaustarinoista, herää ajatus, että se voi olla mahdollista jonain päivänä myös minulle.
Kivasti ja nätisti kirjoitettu. Kirjoitan koska lause Ajattelen, että kun lapset joku päivä lähtevät, Tuukka on edelleen siinä, toi muiston.... Sanoin joskus avioliitossani ystävättärille että en kuole jos lapset kuolevat mutta kuolen jos mieheni kuolee. Ystävättäret ihmettelivät. Kuolema ei ole onneksi korjannut satoa mutta mieheni lähti toisen matkaan ja osa minusta kuoli silloin, koska hän oli elämäni rakkaus. Olen "tuore" mummi, itsellinen nainen yhdeksän vuoden jälkeen ja kiitollinen kaikesta.
Voi Olga kuinka kauniisti Sinä ajattelet,kirjoitat ja elät ! Tuukka on kyllä onnenmies,kun on saanut Sinut elämänkumppaniksi,rakastetuksi,vierelläkulkijaksi ja lastenne äidiksi. 36 avioliittovuoden ja yli 40 vuoden yhdessäolemisen jälkeen voin myös todeta (kuten sinäkin viimeisessä virkkeessä), että HÄN on minulle se ehdoton ykkönen. Haluamme vanheta yhdessä,jos se vain suinkin on mahdollista. Haluan,että se harmaapäinen mies,joka asuu meillä, on edelleen siinä lähellä.
Ihanaa, että Olga kirjoitat näin eli kerrot arvostavasi nykyistä pitkää parisuhdettasi ja toivovot ja uskot sen jatkuvan vanhuuteen asti. Muistelen sinun joskus aiemmin kirjoittaneesi jotenkin siihen malliin, ettet usko teidän pysyvän loppuun asti yhdessä ja milloinkahan teidän liittonne päättyy eroon (kuten niin monet muut). Silloin ajattelin, että ompa harmi, jos asenne on jo noin, että milloinkahan me eroamme. Koska ajatukset tahtovat aika monesti käydä toteen. Mutta onneksi myös vahvat yhdessä pysymisen ajatukset!
Hei kiitos kaikille kommenteista! Tuskin Liisi olen tuohon tapaan kirjoittanut, ellei ole ollut sitten jotain vinoilua, olen kyllä ollut alusta asti ihan täysillä ja loppuun asti ajatuksella tässä. Olin vähän ihmeissäni kun tämä kirjoitus päätyi ostikoihin asti, olen vaoin niin tottunut olemaan suora ja oma itseni täällä blogissa, liikaa sensuroimatta. Kiitos kaikki kun luette ja elätte mukana.
Minä en ymmärrä mitä tämä kirjoitus edustaa, onko tämä joku itsekkyyden puolustuspuhe? Ja miksi niin monet ihmiset "tykkävät" siitä ilma mitään kritiikkiä? Siksi, että niin moni on aiheuttanut surua muille seuraten itsekkäitä halujaan? Onko tämä joku puolustuspuhe? Miksi tuot Olga tätä asiaa esille, eikö sen vatkaaminen ole tuskallista sillekin ihmiselle jonka aikoinaan jätit? Itsekkyys ja oman edun tavoittelu, sehän on yhteiskunnassamme etusijalla ja sen voi kirjallisessa viestinnässä sanoittaa monin eri tavoin. Itse en ole sen parempi. T: Jätetty ja monesti jättänytkin
Kirjoitin, koska kirjottaessani suhteemme alkuajoista olisi ollut outoa ja kaunistelevaa jättää tämä osa mainitsematta. Korostan, että en pettänyt ex-kumppaniani, mutta Tuukkaan ihastumisen jälkeen en nähdyt syytä jatkaa seurustelua. Ajattelin vähän naivistikin niin, että jos tämä ihminen olisi ollut minulle oikea, ei toiseen ihastumista olisi tapahtunut. Minutkin on jätetty, eikä se kivaa ole, mutta jälkeenpäin ajateltuna asiat ovat menneet oikein. Minusta jättäminen ei ole itsekästä, todella vaikeaa ja surullista se kyllä on, ainakin minulle oli. Silti en ole katunut päätöstäni päivääkään.
Hei Olen itse kulkenut samanlaisen tien nykyiseen ja toivottavasti loppuelämäni kestävään suhteeseen kuin sinä Olga ja olen samaa mieltä kuin sinäkin, että jos siinä edellisessä suhteessa olisi ollut mahdollisuudet loppuelämän kumppanuuteen niin en siitä suhteesta olisi lähtenyt. Myös itse pyrin toimimaan aikanaan niin rehellisesti ja reilusti kuin se noissa ikävissä tunnelmissa vaan mahdollista oli ennen kuin aloin kunnolla tutustua nykyiseen mieheeni. Uskon myös, että ilman tätä elämäni miestä en olisi saanut kokea vanhemmuutta, jonka koen olevan suurin lahja minkä elämältä olen voinut saada, ihania nuo villit pienet pojat:) Kaikkea hyvää teille ja kiitos kun uskallat ja jaksat kertoa elämästänne juuri sellaisena kuin se on.
Eikös se seurusteluaika ole juuri siksi että huomaa onko toinen "se oikea", kummallisen tuomitsevia kommentteja osa. Eihän tuossa jätetty puolisoa eikä varsinkaan rikottu lapsiperhettä. Moni eroaa myöhemmin av(i)oliitosta jo lasten olemassa ollessa kun on (liian) nuorena mennyt naimisiin, ei ehkä ole tunnettu edes itseä vielä kunnolla. En ole eronnut enkä koskaan jättänyt ketään, siksi en "puolustele" mutta Olga teki oikein (kaikkia kohtaan) ja viisaasti vaikka varmasti tuotti tuskaa myös hänelle.