Olgan kotona

Olgan kotona

Pienet ilot

Viikonlopun kesäinen ilma saa ajattelemaan, että nyt pitää olla paljon ulkona ja nauttia lämmöstä kun vielä voi. Lapset liihottavat päivät jossain pihalla leikkimässä, Hilma ja Helga ovat onnellisia kun Kirppu on viikonloput meillä. Tyttöä on viikolla kyllä ikävä, mutta samalla olemme oppineet myös olemaan myös vain viisihenkinen perhe. Torsti kulkee perässäni ja haluaa tehdä kaiken yhdessä. Poika puhuu pälpättää omaa kieltään ja laulaa välillä Boom kah boom boom kah, jee-ee. Tykkää siis kovasti Robinista.

Kävimme lasten kanssa viime viikonloppuna sienessäkin ja me taidamme olla maailman ainoa perhe, joka voi jättää löytämänsa herkkutatit koreineen, veitsineen päivineen metsään. Kori löytyi 2 päivää sitten, ihan tuoretta ei sisältö enää ollut. Jotenkin tämä syksy on kyllä niin mahtavaa aikaa, että olen kokoajan hyvällä tuulella. Edes kamala kiire Pullakirjan kanssa ei estä minua ajattelemasta että kaikki on hyvin. Uusi pullataikina kohoamaan ja lapset kainaloon. Hyvää viikonloppua kaikille!

Ai niin, vielä Hilman uusin askartelutuotos, ohje löytyi googlettamalla täältä. Tässä siis uusi käärmeystävämme Vihru!

Lehmä arkkitehtina

 

Tiedän että blogeista haetaan virikkeitä ja innostusta omiin tekemisiin, joten pakko heti alkuun varoittaa: Älkää inspiroituko tästä, vaan ottakaa opiksenne.

Alpakka Kaimir on kotiutunut hyvin, on asustellut nyt tyytyväisenä samassa pihatossa Rosita-lehmän ja  pässien kanssa. Silti minua on vaivannut niiden yhteiselo hygieniasyistä. Selitän miksi: Alpakka on siisti. Sillä on oma vessapaikka missä se käy tarpeillaan, eikä roiski sinne tänne toisin kun lehmä ja lampaat. Tämä on syy, miksi juuri alpakkaa suositaan terapiakäytössä, koska se tosiaan on uskollinen vessalleen, eikä pudottele papanoita vaikkapa vuodeosaston käytäville. Eli alpakka matkustaa kodin ulkopuolelle “jalat ristissä” ja tekee vain äärimmäisessä hätätapauksessa tarpeet muualle kuin omaan kotivessapaikkaan.

Olen säälinyt Kasimir-raukkaa kun hän yrittää pitää paikat siistinä ja lehmä sen kun pudottelee läjiään minne sattuu. Mahtaa alpakkaa ärsyttää tuollainen kämppiksen epäsiisteys. Lisäksi en koskaan nähnyt Kasimiria yhtä aikaa muiden kanssa sisällä pihatossa, sadettakin se piti ison puun alla. Päätimme Tuukan kanssa tehdä sille oman katoksen. Piti tehdä ja sitten taas piti, aika kului ja aloin katsomaan valmiita pihavajoja netistä. Ostin halvimman, peltisen “valmis”pihavajan ja muutaman päivän kuluttua pihaamme ilmestyi kaksi isoa, litteää pahvilaatikkoa. Laatikoista paljastui sellainen setti että mikä tahansa IKEA kalpenee sen rinnalla. Järjetön määrä lötköjä metallirimoja, levyjä, kulmia, ruuveja muttereita ja vaikka mitä hämärää, sekä huonosti suomennetut rakennusohjeet.

Muutaman päivän puhaltelun jälkeen päätimme viikonloppuna tarttua Tuukas kanssa härkää sarvista. Pikkuhiljaa näistä mm. G5, L8, R14 ja F1 -nimisistä rojuista nousi kehikko ja vain katto enää puuttui. Sunnuntain ilta alkoi hämärtää ja kannoimme paikalle sattuneiden hevostyttöjen avustuksella kehikon Kasimirin tarhaan totuteltavaksi. Samalla suljimme kehikolla Rositalta ja lampailta pääsyn Kasimirin puolelle tarhaa. Että huomenna jatketaan siitä sitten.

Eilen Tuukka meni tarhaan antamaan heiniä ja meidän Iisakin kirkkomme olikin törmännyt kuikkuiseen lehmään. Rositaa oli alkanut ärsyttää tien sulkeminen ja se oli rytännyt edessä olevan, keskeneräisen peltikyhäelmän ruttuun ja mennyt hengaamaan (=sotkemaan)  sekä syömään Kasimirin puolelle. 

Koko episodi, kökkö ostos, sen kasaamisen vaikeus, kaiken ruttaava lehmä ja sitä myöten uusi kasaaminen oli meistä todella huvittavaa. Onneksi jaksoimme nauraa asialle. Vitsailimme mihin kaikki F1-ruuvit tässä maailmassa pystyvätkään ja loppujen lopuksi kasasimme ruttuisia peltejä oikoen koko tönön. Sen verran hepponen vaja on, että rakensimme sen sisään puukehikon jonka löimme tolpilla maahan kiinni. Samalla suunnittelimme jo sen mahdollista lisäeristämistä. Nyt tämä legendaarinen vaja ajaa asiansa ja Kasimir viihtyy siellä. Toisaalta ymmärrän Rositaa, sillä onhan tuo vihreä hökkeli kyllä aivan järjettömän ruma.

Äitini aina sanoi ostopäätöksiä tehdessään: “köyhän kannattaa ostaa kallista”. 

 

Askartelu ja ennakkoluulot

Hilmaan on iskenyt pahemman luokan askartelutarve. Tämä on minulle vähän kiusallista, koska olen aina ennen vähän tirskunut askarteluharrastajille. Että nyt oikeen tosissaan joku näpertää jotain kartongista ja styroxpalloista. Miettivätköhän askartelijoiden perheenjäsenet että koskakohan ne tekeleet kehtaa heittää pois? Tähän asti meillä on materiaalipuolella pärjätty vessapaperirullilla ja paperilautasilla, olen nimittäin sitä mieltä että askartelun paras juju on juurikin se, että kierrätetään vanhoja purkkeja ja purnukoita siinä samalla kun opitaan kädentaitoja. Nyt kun oma neljävuotias kulki jatkuvasti perässäni ja halusi tehdä ”vielä jotakin kaunista” vessapaperirullista, minua alkoi käydä häntä sääliksi. Eilen vein viimein, sillä aikaa kun Helga oli eskarissa, Hilman askartelutarvikeostoksille.

Torsti (1,5 v) oli tietenkin kaupassa mukana ja tyyppi teki parhaansa, jotta olisi saanut pudotettua kaiken mahdollisen tavaran kaupan alahyllyiltä alas. Ostoskärryssä istuminen oli tyhmää, sylissä oli tyhmää ja käytävällä kirmailu ja sekoilu oli tosi kivaa. Etsimme Torstia hyllyjen välistä ja korjasimme kiltisti kaiken tuhon. Silti reissu ainakin Hilman mielestä kannatti, sillä nyt meillä on puuhelmiä, jotain muovisia ”timantteja” ja piippurassia. Ennakkoluulot pois, nyt alkaa kovan luoka askertelu. Taivas rajana.