Olgan kotona

Olgan kotona

Hajumuistoja

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka muistaa ehkä vahvimmin vanhoja muistoja hajuaistin avulla. Kun menen hajuvesiosastolle, menen lähes automaattisesti ensin tuoksuttamaan Eden Cacharel –tuoksua. Siitä tulee mieleen vuosi 1997, olin juuri muuttanut Nurmeksesta Joensuuhun Niittylahden kansanopiston näyttelijälinjalle opiskelemaan. Seisoin opiston bussipysäkillä lumipyryssä, odotin bussia päästäkseni uuden, ensimmäisen "oikean" poikaystävän luokse. Tunsin että olin nyt viimein aikuinen ja oman elämäni alussa. Painoin nenäni paksun, lämpimän kaulaliinan sisään, se tuoksui isosiskoni Ranskasta lähettämälle hajuvedelle.

Viime viikolla keräsin ison korillisen omenoita sisälle, että jos taas tekisi niistä mehua. Kori unohtui useammaksi päiväksi eteiseen ja siitä eteisen omenoiden tuoksusta tuli mieleen ensimmäinen syksy täällä Marttilassa. Teimme remonttia, asuimme kjaaoksen keskellä onnellisena ja samalla tutstuimme taloon ja tilaan sen ympärillä. Eteisessä oli koko syksyn kilokaupalla omenoita vanhoissa pärekoreissa. En ollut tottunut täytenä notkuviin omiin omenapuihin, ja en vain voinut lopettaa niiden keräämistä. Tämä talo, Tuukka, minä ja yhteinen haaveemme joka olikin yhtäkkiä totta. Tämän syksyn eteisen omenat alkavat jo paikoin tummua ja nahistua, mutta en tohdi viedä niitä vielä eläimille. Nuuhkin niitä vielä muutaman päivän jotta muistan, että elän unelmaani.

Kuviss Marttila meidän ensimmäisenä syksynämme täällä.

 

Käytännön ruokasivistystä

 

Lasten kanssa ulkona syöminen on usein aika stressaavaa, siitä on perheidylli kaukana kun lapset haluavat heti päydästä jonnekin sinkoilemaan ja mitkään muut kun ranskalaiset eivät meinaa maistua. Yksi tällainen ei niin hyvä ruokakokemus löytyy muuten vanhasta postauksestani täältä

Nyt olemme päättäneet jaksaa taas yrittää käydä yhdessä ulkona syömässä. Tytöt ovat jo sen verran isompia, että usein puhekin menee jo perille. Viime kuussa kävimme Helsingistä tullessamme Porvoossa nepalilaisessa ravintolassa. Tuukka otti siellä asiakseen, ajan kuluksi, kertoa lapsille nepalilaisesta ruokakulttuurista; kuinka siellä esimerkiksi ei käytetä haarukoita, vaan kaikki syödään käsin ja korkeintaan käytetään naan-leipää apuna. Olimme sillä hetkellä ravintolan ainoat asiakkaat, Ravintolan omistaja kuuli Tuukan esitelmän ja tuli tarinoimaan meille lisää asiasta. Pian koko perhe innostui ja söimme kaikki koko aterian käsin. Lapset olivat innoissaan, melkein yhtä innoissaan kuin puhelias ravintoloitsija.

Olin viikonloppuna puhekeikalla Heinolassa. Tuukka, Babuska (anoppini) ja lapset lähtivät seuraksi, Kirppukin oli mukana. Keikan jälkeen menimme syömään ja Heinolan tarjonnasta valitsimme tällä kertaa perehtyä kiinalaiseen ruokakulttuuriin. Taas kukaan lapsista ei kysellyt ranskalaisten perään vaan kaikki kuuntelivat Tuukan tarinoita innoissaan. Torstikin huitoi puikoilla minkä kerkesi ja täydensi loput hyväksi todettuun nepalilaiseen tapaan käsin.

Istuimme auki olevan takaoven vieressä, ja ravintolalla oli sisäpihalla oma, hyvin satoisa puutarha, missä he kasvattivat ilmeisesti ainakin mausteita ravintolaan. Lapset kävivät jälkiruokaa odottaessa leikkimässä sisäpihalla (kysyin oikein luvankin!) ja pian Torsti tuli sisälle ravintolaan valittaen ja suuta päristellen. Helga tuli perässä ja kertoi:

Torsti otti tuolta kasvimaalta sellaisen paprikan näköisen ja puraisi sitä! Torsti syventyi kiinalaiseen ruokakulttuuriin maistamalla ennakkoluulottomasti tuoretta chiliä. 

Talviteloille

Eilen leivinuunissa oli pitkästä aikaa tuli. Yön kylmät tulevat jo sen verran sisälle että päivällä auringosta ulkoa tullessa on outoa että sisällä on viileämpää kuin ulkona. Huomasin myös etsiväni ohimennen lapsille toppavaatteita. Mahtuvatkohan ne vielä, pitääkö Helgalle ostaa uusi haalari? Pohdin jo kasvimaan talviteloille laittamista ja valkosipuleiden istuttamista. Kanat pitää siirtää sisäkanalaan ja siivota pihamaata, kerätä lasten pyörät ja muut kesäjutut varastoon. Olemme valmiita pakkaseen.

Kävin taas viikonloppuna kisoissa. Meni hyvin, mutta edelleenkään en sijoittunut. Olen kisannut koko kesän melko tasaisin väliajoin ja olen saanut paljon kokemusta ja varmuutta. Sanotaan, että jos estepuomeja putoaa radalla yksi tai kaksi, kisaa itselleen oikealla tasolla. Näin ainakin minulla tapahtuu. Kisakausi alkaa ollaa lopuillaan, ehkä yhdet kisat enää edessä. Talven treenikuviot on jo suunnitteilla ja Tuukallakin on uusi kiva heppa kokeilussa, jospa sitä ensi kesänä aloittaisi kisakauden yhdessä Tuukan kanssa.

Osallistuin kotimaisten kasviproteiinien kehittämishankkeeseen ja siellä syntyi tällainen resepti. Sopii illanistujaisiin tai sieniretkille, maistuu meillä ainakin koko perheelle. Ajatuksena saaada suomalaisia kasviproteiineja kuluttajille mm. ulkomaisen soijan tilalle. Suosittelen! 

Hunajaiset kasvispihvi-eväsleivät

Pihvitaikinasta tulee koosta riippuen 12-16 pihviä.

 

2,5 dl hernerouhetta tai härkäpapurouhetta

3 dl kiehuvaa vettä

3 dl keitettyjä ohra- tai spelttihelmiä

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

tuoretta basilikaa

tuoretta persiljaa

mustapippuria

2 rkl hunajaa

½ - 1tl suolaa

3  rkl soijakastiketta

2 kananmunaa

½ dl hamppuproteiinijauhoa

1,5 dl täysjyväspelttijauhoja

(2 dl juustoraastetta)

Paistamiseen :

voita tai öljyä

 

Lisäksi leipään tarvitset:

Ruisleipää

Voita

Juustoa

Salaattia.

Tuoretta persiljaa

Kurkkua

suolakurkkua

hunajaa

sipulia

Keitä ohrahelmet kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan.

Mittaa hernerouhe kulhoon ja kaada päälle keitetty vesi sekä soijakastike. Sekoita ja anna turvota n. 10 min. 

Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi pihvitaikinaksi. Muotoile taikinasta litteitä pihvejä ja paista ne voissa tai öljyssä miedolla lämmöllä  molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Voitele ruisleivät, lisää suolakurkku, salaatti, persilja ja juustosiivut. Lisää pihvi ja kurkun siivut, valuta päälle juoksevaa hunajaa. Lisää lopuksi päälle muutama sipulinrengas. Pakkaa leivät mukaan eväsretkelle tai tarjoile heti!