Olgan kotona

Olgan kotona

Tanssikavaljeereista parhain

Olen joskus aiemminkin avautunut tänne eri musiikkikappaleiden laukaisemista tunnereaktioistani. Nyt on taas sellaisen aika. Huristelin autollani lapset kyydissäni pitkin kylänraittia ja vaihtelin radiokanavia lasten toiveesta, koska: “Musiikkia! Miks kaikissa radioissa vain puhutaan?”

Viime kesänä meidän (kyläyhdistysten järjestämissä) Kylätansseissa tuossa peltojen toisella puolen esiintyi Ulkolavalla Irina ja sisällä humppatähtenä Matti Esko. Koko ilta meni töissä tapahtumaa järjestäessä, mutta jossain vaiheessa Torsti halusi tulla äidin syliin. Vein Torstin, suuren musiikin ystävän, tanssimaan sisälle seurataloon. Matti Esko oli päässyt huipennukseen,  hittibiisi Rekkamies alkoi soimaan. Minulla oli pitkä vaalea hame päällä, jouduin pyörimän paljon ettei se laahaisi maata ja sekös pientä tanssipartneriani nauratti. Pidin musiikkiin täysillä eläytyvää Toppea sylissä ja siellä me mentiin, lämpimässä kesäillassa kahdestaan ympäri salia, muiden tanssijoiden joukossa. Rekkamiehen tahdissa.

Nyt, keskellä tavallista arkista talvipäivää, kun autossa alkoi kuulua tuo sama kappale, tuli tuo kesän hetki elävänä mieleeni. Väänsin radion kovemmalle ja katsoin takapenkillä mukana jammailevaa Toppea. Eipä olis aiemmin tullut mieleen, että kyseinen biisi saisi minut kyynelehtimään, mutta näin kävi! Nauratti ääneen, kun pyyhin liikenneympyrässä kyyneleitä.

Ensi kesänä Haaviston seuratalon Kylätansseissa 11.7.2015 minä ja Torsti tanssimme Happoradion sekä Arja Korisevan tahtiin. 

Sateenkaariteoriaa

 

Kun joulu on ohi, alkaa minun kevääni. Tässä muutamia selkeitä kevään merkkejä Marttilan tapaan:

1. Minä teen kasvimaasuunnitelmia. Vilkuilen kaupassa joko istutusmultaerät ovat saapuneet. Ehkäpä munakoisoa kasvihuoneeseen tänä kesänä?

2. Liian pienet lasten haalarit tai muut talvivaatteet eivät haittaa, ainakaan minua. Näin keväällä on turha ostaa mitään kun lapset kuitenkin hujahtavat kesän aikana.

3. Kesän hevossuunnitelmat ovat täydessä vauhdissa. Puhun aitauksien korjaamisesta, kentän huollosta ja mietin kisakalenteria.

4. Tuukka stressaa polttopuista. Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ei riitä nyt, ei riitä ensi vuonnakaan eika varmana sitä seuraavanakaan vaikka kuinka niitä hankittaisiin.

5. (Liittyy osittain edelliseen:) Lämmitän taloa vähemmän. Koska tuntuu, että talvi alkaa olla pian ohi ja aurinko lämmittää taloa päivällä. Jep…

6. Lapset haluavat jutella kesästä, jatkuvasti. Siitä, miten pihalle voi juosta paljain jaloin, uimisesta ja kun ei ole pimeää.

Puhuttiin tänään taas kesästä, sitten sateenkaarista. Jossain vaiheessa Hilma huudahtaa: “Siis synnyttääkö sade ja aurinko sateenkaaren!? Siis sade on mies, aurinko on nainen ja sateenkaari on niiden vauva? Olen jo toistuvasti havahtunut siihen, että se helppo, lapsekkaan yksinkertainen selitys ei enää riitäkään. 

Kesällä, kun ensimmäinen sateenkaari bongataan, olen valmis, koska turvauduin tässäkin tapauksessa Wikipediaan. Sateenkaaren tieteellinen selitys täytti tarvittavat aukot yleissivistyksessäni, mutta on huomattavasti tylsempi kuin Hilman oma, auringon ja sateen pariutumisteoria.

Pakkomiellekeksit

Haluaisin, että minulla olisi aina keittiössä purkki, missä olisi cantuccineja, eli italialaisia manteli-keksejä. Ne ovat yksinkertaisesti mahtavia, niin mahtavia, että rakastan niitä ihan vähän pakkomielteisesti. Maukkaita, vähän kovia, makeita ja silti viehättävällä tavalla arkisia. Sieltä purkista sitten niitä voi vähitellen ottaa, antaa lapsille joskus jälkiruoaksi, tarjota vierasvaraksi tai ihan vain itselleen kahvin kanssa, kun tekee mieli jotain pientä. Todellisuudessa minulla ei ole näitä purkissa juuri koskaan, koska unohdan tehdä näitä ja silloin kun muistan tehdä, ne syödään muutamassa päivässä. Tänään oli kuitenkin näiden herkkujen leipomispäivä, tuunasin vanhaa ohjettani niin, että vaihdoin voin oliiviöljyyn ja tuli entistäkin parempia. Annos on iso, ja uskokaa pois, siis juuri sopiva. 

Cantuccinit

1 dl oliiviöljyä

3 dl sokeria

3 kananmunaa

1 raastettu sitruunan kuori

8 dl spelttijauhoja

3 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

250 g kuorellisia manteleita

Sekoita keskenään öljy, sokeri ja kananmunat. Raasta joukkoon sitruunankuori. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe sekä suola ja sekoita ne seoksen joukkoon. Lisää lopuksi kokonaiset mantelit.

Muotoile taikinasta reilusti jauhotetuilla käsillä kolme pitkää pötkylää ja aseta uuninpellille.

Paista niitä 185° (160° kiertoilma) 20 min. Jäähdytä hetki, pilko pitkot terävällä vitsellä n. 1,5, cm siivuiksi.

Levitä siivut uunipellille ja paista niitä samassa lämpötilassa vielä 10 minuuttia, tai kunnes ne ruskistuvat kauniisti.

Jäähdytä. Syö heti tai säilytä tiiviissä purkissa.