Olgan kotona

Olgan kotona

Torstin Hanami

Olemme molemmat Tuukan kanssa puhuneet viimeiset pari päivää talon kirsikka- ja omenapuista. Niiden kukinta on niin uskomattoman hienon näköistä juuri nyt, että ymmärrän hyvin japanilaisia, kun he viettävät Hanamia, eli kirsikkapuiden katselujuhlaa. Sellaiselta Marttilassa on tuntunut nyt, että pitää vaan jäädä ihastelemaan niitä. Ja todella, kun käy puutarhatöiden välissä pitkälleen omenapuun alle ja katselee kukkivia puita, sinistä taivasta ja kuuntelee satojen kimalaisten pörinää, tulee jotenkin onnelliseksi.

 

Olimme tänään Torstin kanssa kahden kotona, minä tein puutarhahommia ja Torsti touhusi mukana. Torsti löysi vanhan korin, minkä halusi välttämättä pestä, samalla kun kastelimme istutuksia. Kun kori oli puhdas, Torsti ilmoitti lähtevänsä retkelle. Jatkoin hommia, poika meni sisälle ja palasi pian korin kanssa. Hän oli tehnyt eväät, eli ottanut koriin ruisleivän kannikan ja yhden ksylitolpurukumin.  Kysyin mihin hän on retekelle menossa, niin kuulemma puumajaan. Lupasin auttaa ja tehdä evääksi juustoleivän, annoin myös mehua mukaan.

Tyytyväinen eväsretkeilijä patikoi 20 metriä takapihalle ja päätti leiriytyä omenapuun alle. Minulla oli kamera pihalla mukana, koska kuvasin aiemmin jo omenapuita. Otin kuvat Torstista, ja tuli mieleen japanilaisten hanami. Heidän perinteeseensä kun kuuluvat nimenomaan piknikit kukkivien kirsikkapuiden alla. 

En tiennyt olisinko katsellut kukkivia puita vai tätä pientä poikaa. Molemmat tekivät niin onnelliseksi.

Hilma, aasinkesyttäjä

Kun vein lapset ratsastustunneille, en ajatellut että hevoshulluus tarttuu heihin näin nopeasti. Tai ehkä toivoin, mutten uskonut. Siinä missä vielä vuosi sitten oma Pette-poni kiinnosti vain silloin kun oli vieraita kylässä jotka halusivat ratsastaa, nyt tytöt touhuavat ponin kanssa lähes päivittäin.

Ja oppiakin on tunneilla karttunut. Ihan epätodellista että Helga ravailee ponilla kentällä itsenäisesti eikä minun tarvitse kokoajan opastaa ja taluttaa. Hilmaa on vaivannut Helgan ”varjossa” ratsastaminen. Helga on käynyt tunneilla isommilla poneilla ja hevosilla ja hänellä on jo enemmän varmuutta ja kokemusta. Eilen kun minä olin menossa illalla ratsastamaan, Helga ilmoitti lähtevänsä Pettellä mukaan. Hilma tuli pian perässä talliin, taluttaen tallin edessä juuri hengaillutta Kingo-aasia sisään. Hilma pisti aasin kiinni ja alkoi harjaamaan sitä. Pian Hilma kysyi saisiko hän ratsastaa Kingolla? Kielsin, koska eihän sillä montaakaan kertaa ole ratsastettu. On sen selässä istuttu ja talutettu välillä joku lapsista selässä, mutta kyllä Kingon työ on ennen kaikkea olla vain hyvää seuraa.

Hilma otti kaviokoukun ja ilmoitti putsaavansa Kingon kaviot. Minua nauratti, ei tuo harmaa jäärä nosta kavioitaan helpolla minullekaan, joten siitä vaan, anna mennä, ja lähdin satulahuoneeseen. Hain satulan ja kun tulin takaisin, Hilma puhdisti aasin kaviota ja Kingo piti sitä kiltisti pystyssä. Olin niin ihmeissäni että mietin että ehkä Hilman periksiantamattomuus voisikin toimia Kingon kanssa. Muistin oman lapsuuden ratsastukset, mikään ei ollut ärsyttävämpää kuin odottaminen, muistan että vaikka pässi olisi kelvannut ratsuksi jos olisi vain ollut joku, millä olisi saanut itse mennä. Annoin luvan ratsastukseen.

Kingolle suitset päälle, satulaa en antanut laittaa, koska jos tulee liikaa vauhtia, pääsee nopeammin pois. Jätin oman hevosen talliin ja lähdin katsomaan onnistuuko Hilman ratsastus. Ja kyllä vain, onnistui! Ei kovin vauhdikkaasti, lähinnä Pette-ponin perässä aasi köpötteli, mutta liikkui, pysähtyi ja kääntyikin. Ja tyttö pysyi hyvin kyydissä. Se meni niin hyvin, että uskalsin jättää tytöt keskenään ratsastamaan kentälle siksi aikaa kun hain hevosen tallista. Tuukka kuitenkin katsoi tyttöjen perään Torstin kanssa kentän reunalta. ja siellä ne minun pikkuneidit menivät, auringon laskussa. Kuului vain ihana kikatus. 

Avainsanat: 

Maailman parasta, ilman raparperia.

Kirjoitan tätä ja syön samalla aamupalaksi raparperipiirakkaa. Eilen iltatallilla lapset huomasivat että tallipolun varrella kasvava raparperi on päässyt hyvään kasvuvauhtiin. Tyypit kulkivat perässäni raparperinvarret käsisään ja vaativat että pitää tehdä piirakkaa. Lupasin tehdä.

 

Halusin tehdä niin hyvää raparperipiirakkaa että se olisi kaiken odotuksen arvoinen. Ajattelin että rapea muropohja olisi vaihteeksi ihana, kauraa siinä pitää myös olla. Tein rahkatäytteen Tuukan mieliksi ja laitoin riittävästi voita ja sokeria jotta lapsetkin tykkäävät. Vielä murupäällyste, niin tulee hyvää. Tuukka oli myöhään töissä, odotimme lasten kanssa malttamattomina että piirakka kypsyy ja sitten jäähtyy. Päätimme että otamme isot palat ja menemme telkkarin ääreen herkuttelemaan. Piirakkaa leikatessani maistoin sitä ja tiesin heti, että nyt olin onnistunut, ihan todella hyvä kokonaisuus. Onneksi kirjoitin reseptin ylös. Vein palat lapsille, ja laitoin valmisvaniljakastikettakin päälle. (Oatly merkkistä kaurapohjaista, on muuten tosi hyvää! ). Hiljaisuus vallitsi, muutamat lusikalliset tytöt lapioivat kiltisti, Torsti ilmoitti ettei aio syödä ja söi pelkän vaniljakastikkeen. Pian Hilma sanoi ettei oikein tykkää “tuosta myslistä tässä päällä”.  Helga jatkoi kohteliaammin: Tää on äiti tosi hyvää, mutta myös tosi täyttävää. Molemmilta jäi puolet syömättä.

Illalla Oli Tuukan vuoro, mutta tyypi alkoi heti irvistellä kun kuuli että raparperipiirakasta on kyse. Pakotin maistamaan, jos tämä vaikka olisi se piirakka, joka muuttaisi hänen suhtautumisensa koko raparperiin. “Menee kylmät väreet, mä jo tiedän kuinka hapanta tämä on.” kommentoi koemaistaja kun leikkasi itselleen palaa.  Sitten Tuukka söi, ja minä tuijotin vierestä.

“Tää olis ihan mailman parasta ilman tätä raparperia.”

 

Piirakka, raparperilla!

Pohja:

150 g voita tai margariinia

1 kananmuna

1 dl intiaanisokeria

2 tl vaniljasokeria

2 dl spelttijauhoja

2 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

 

täyte:

8 dl raparperia

1 kananmuna

1 dl kermaa

1 prk rahkaa

1 tl vaniljasokeria

1 dl sokeria

 

pinnalle:

2 rkl pohjataikinaa

1 dl kaurahiutaleita

1 rkl sokeria

 

vatkaa pehmeä voi ja sokeri, lisää kananamuna. Lisää koivat aineet ja sekoita taikinaksi. Ota taikinasta sivuun 2 rkl murupäällystettä varten. Levitä taikina piirakkavuokaan.

Kuori ja pilko raparperit ja siirrä sivuun. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada valmis seos piirakkataikinan päälle vuokaan. Ripottele päälle raparperipalat.

Sekoita alussa sivuun ottamaasi 2 rkl taikinaan kaurahiutaleet ja sokeri. Nypi ne murumaiseksi seokseksi, ja ripottele raparperien päälle.

 

Paista 190°C (kiertoilma 170°c) noin 30 minuuttia.