Olgan kotona

Olgan kotona

Riips ja raaps

Miksi ihmeessä kissojen pitää yöllä availla ovia? Heti kun yö koittaa, kissamme Kita ja Muru kulkevat ja vaeltavat ympäri taloa ristiin rastiin, kunnes eteen tulee ovi. Talon ovet ovat vanhoja ja painavia ja harva niistä menee napakasti loksahtaen kiinni. Nämä mirrit hyötyvät siitä, ei tarvitse edes hyppiä kahvoihin, riittää kun ottaa kynsillä kiinni oven alakulmasta ja alkaa raapimaan. Raps, riiips, raaps. Ja sitten kuuluu pitkää narinaa kun makuuhuoneen ovi aukeaa. Kissa vilahtaa seuraavaan huoneeseen, ovi painuu kiinni, kissa kulkee huoneessa ympäri ja taas takaisin ovelle, riips. Ymmärtäisin kulkemisen jos kissat oikeasti tulisivat sänkyyn nukkumaan mutta ei. Korkeintaan ne käyvät nopeasti kurnuttamassa muutamat kehräämiset jalkopäässä ja jatkavat matkaansa. Riips, raaps.

Seuraavan kerran kun taas kissa on ovella, minulta menee hermot. Käyn nykäisemässä oven napakammin kiinni, mutta 115 vuotta elämää on tehnyt oven niin epäsopivaksi karmeihin ettei se mene kunnolla kiinni. Kissa tulee ovelle. Riips, raaps, ei aukea, on liian tiukasti kiinni. Kissa ei lannistu, vaan ottaa järeämmät keinot käyttöön, jos hampailla yrittäisi? ROUSKIS. 

Ja päivät nukutaan.

Hammaskeiju sekoilee

 

Koko perheen yhteinen odotus päättyi, kun  Helgalta viimein irtosi toinen etuhammas. Lapset uskovat hammaskeijuun ja tähän hampaan irtoamiseen odotus liittyi tähän satuolentoon ja mahdolliseen kolikkoon, minkä hän toisi tyynyn alle. Helga rakastaa rutiineja. Jo kahden irronneen hampaan kokemuksella hän on oppinut, että kuvio nimeltään hammaskeijun vierailu menee näin: Hän jättää hampaan nukkumaan mennessä tyynyn alle. Keiju vie yöllä hampaan ja jättää tilalle kolikon tai kaksi.

Illalla kun olimme menossa nukkumaan, muistin yhtäkkiä Helgan tyynyn alla odottavan hampaan. Tuukka lähti hoitamaan asiaa, huh, onneksi muistettiin. Aamulla Helga tuli alakertaan kädet selkänsä takana.

“Arvaa mitä hammaskeiju toi mulle?”

“Ai niin, no mitä? Rahaa?”

Helga paljasti toisen kätensä. Kädessä oli ryttyinen 5€ seteli ja kaksi 50 sentin kolikkoa. Minä näyttelin yllättynyttä samalla kun minua alkoi naurattamaan ajatus kuvitteellisesta hammaskeijusta kimaltelevan keijupölyn keskellä tuomassa lapselle kulahtanutta vitosen seteliä. Nyt ymmärrän, miksi keijut tuovat tyynyn alle yleisesti kolikoita.

Helga ei ollut lopettanut vielä. Hän oli jotenkin vaivaantunut ja piti toista kättään edelleen selän takana. “Mutta kaikista ihmeellisintä Äiti oli tämä, se hammaskeiju unohti tämän!” Tyttö paljasti toisessa kädessä olevan pikkuisen hampaan. Helga oli niin ihmeissään etten ollut varma alkaako se itkemään. 

Minua taas alkoi naurattamaan vielä enemmän. Miten saatoin unohtaa? Ei Tuukka osaa tällaisia sääntöjä! Keksin asiaan selitystä. Ehdotin että ehkä keiju halusi, että koska se on etuhammas, saat pitää sen muistona?

“Eikä, se on vain unohtanut sen, tai ehkä se ei vain löytänyt sitä. Mä haluan vielä koittaa jos se tulisi hakemaan sen ensi yönä.”

Ei muuten hoida Tuukka ensi yön keijukeikkaa tällä kertaa...

Rikkinäinen ystäväni

 

Kirjoitin tästä aiheesta jo syksyllä, nimittäin suomenhevoseni Elhon tilanteesta, eli sen hankositeen vauriosta. Elho on lomaillut siitä asti ja nyt jalan turvotus oli laskenut sen verran, että uskaltauduin viemään sen klinikalle. Ei edelleenkään hyvältä näytä, eläinlääkäri määräsi lisää sairaslomaa.

Hevonen täyttää nyt 15 vuotta. Se on minulle erittäin rakas. Nyt olisi aikaa tehdä sillä varsa, mutta mitä minä varsalla, eläähän Elho itsekin vielä vuosia. Varsan tekeminen myytäväksi? –Tuskin kannattavaa, varsan kasvattaminen myynti-ikäiseksi on yhtä kallista, kun varsasta mitä luultavimmin saatava myyntihinta.

Lapset rakastavat Elhoa, sillä ratsastaminen on kuulemma kivempaa kuin muilla hevosilla. Mutta lapset ovat vielä niin pieniä, että ainakaan toistaiseksi eivät sitä käyttöönsä juurikaan kaipaa. Elhon jättäminen sunnuntaihevoseksi on nyt se ykkössuunnitelma. Sitä ennen se pitää vielä saada kuntoon.

Voi kun hevosen voisi nostaa pyörävaraston seinälle ja nostaa sitten lasten käyttöön kun se on heille sopiva.  Mutta ei, tämä menopeli, minun oma ex-ravurini, sekopää, intopinkeä estetykkini ramppaa tarhassa turhautuneena kun en vie sitä lenkille. Minä ramppaan samalla lailla ajatusteni kanssa; Kuntouttaako jalka ensin rauhassa kuntoon ja koittaa vielä paluuta kisakentille vai annanko jo olla?

Ihme laji tämä ratsastus. Urheilua, mutta silti se kisakumppani ja urheilun harrastamisen väline on samalla enemmän kuin pelkkä väline. Ainakin Elho on enemmän.

Avainsanat: