Pihalla

Pihalla

Askartelija Jumalan armosta

Siivosin tänään kaapin joka oli ollut pahuuden vallassa. Sieltä löytyi kaikenlaista kummallista, kuten  ja suurin osa lensi suoraan mäkeen. Reijo Mäkeen.

Ja sit sieltä löytyi tämmönen. Oikein pelästyin kun näin sen ja mietin, että kuka lapsista olisi voinut tehdä noin kamalan askartelupaskartelun ja että se täytyy heti piilottaa etteivät sosiaaliviranomaiset näe.

Vahingoniloa täynnä keksin jo kaikenlaisia ilkkumia joita syytäisin lahjattomalle tekijälle, kun katsahdin työn taakse. Siellä luki, että sen oli tehnyt meitsi neljännellä luokalla. Eli samanikäisenä kuin Galileo oli käydessään kuussa ja vain vuotta nuorempana kuin mitä Napoleon oli valloittaessaan Norjan.

Ja mä tein tommosen. Hävettää.
 

Toisenlainen sote-malli

Ollaan tehty esikoisen kanssa yhdessä sarjakuvia jo vuosia. Minä teen kässärin ja hän piirtää. Se on aika kiva yhteinen harrastus. Tätä oheista Kimmo Kotkaa on ollut poikkeuksellisen hauska tehdä. Kahteen sivuun saa mahtumaan mukavasti aina pienen tarinan.
Tämä kyseinen käsittelee sote-uudistusta. Olen nyt yrittänyt seurata sitä pari vuotta enkä ole käsittänyt ollenkaan mistä on kyse. En taida olla ainoa. Mutta onneksi Kimmo Kotka näköjään ymmärtää.


Tuntuu, että aina kun yritetään tehdä suuri organisaatiouudistus, lopputuloksena ei ole säästöjä ja tehokkuutta, vaan päinvastoin prosessiin uppoaa tuhottomasti rahaa, ja lopulta byrokratiaa on jos mahdollista entistä enemmän. Vai tunteeko historia yhtään tapausta jossa suuri rakennemuutos olisi viety läpi niin että siitä olisi ollut loppukäyttäjille jotain iloa? Ei tu mieleen.

Mutta tämä Kimmon malli on siis hallituksen vapaasti käytettävissä! (toiselle sivulle pääsee sieltä ylälinkistä)

http://mobile-lehti.fi/kevat2015/kimmokotka
 

Viikinkisolmussa

Liedossa on Vanhalinna-niminen linnavuori, joka on komea paikka: sieltä näkee Turkuun saakka ja aikoinaan meri on tullut sen juurelle ja siellä on ollut jonkinlainen pieni linnoitus. Kirjoitin Viikinkisolmu -nimisen lastenromaanin (tai se on eka kolmesta), joka sijoittuu sinne noin vuoteen tuhat, viikinkiaikaan kuten ehkä nimestäkin voi päätellä.

Sain valmiin kirjan eilen käteeni ja hieno oli.

Se on aina jännä tunne, kun saa uuden kirjan vihdoin valmiina kouraan. Se on pitkän prosessin päätös. Vaikka siihen itse kirjoittamiseen ei lopulta menisi kauhean monta kuukautta, niin sitten siihen jutun hiomiseen ja ylipäänsä sen julkaisuun menee aina herraties kuinka pitkään. Vuosi nyt vähintään, yleensä kauemminkin.

Silti ajatukset ovat aina jo siinä seuraavassa, valmistuvassa kirjassa, eikä se ”uunituore” kirja lopulta tunnu kauheasti miltään. Se on vain projekti joka on saatu valmiiksi. Se taas on vähän sääli. Nuorempana kuvitteli, että jos joskus saisi julkaistua kirja, se avaisi tiet taivaaseen saakka ja olisi syvällisen tyydyttävää. Nyt huomaa ettei niin ole. Ei paljon minkään kohdalla.

Sitä kai kutsutaan keski-ikäisyydeksi ja siksi me keski-ikäiset ihmiset olemme aavistuksen tylsiä. Mutta kai tässä nyt hiukan pitäisi kuitenkin iloita: skål!
 

Motissa

Talomme ohitse menee tie, jota pitkin pääsee esim. pois täällä. Yhdessä kohtaa on Simon & Garfunkelin kuuluisaksi tekemä Bridge over troubled water. Ja nyt se bridge laitettiin remonttiin. Se tarkoittaa, että seuraavan viikon ajan sitä tietä pitkin ei pääse täältä pois.

Tääl on toisin sanoen nyt vähän tällainen Dunkerque-tyyppinen mottitilanne. Puuttuu oikeastaan vain 338 226 liittoutuneiden sotilasta ja saman verran saksalaisia. Mutta muuten on samat fiilikset.

Onneksi teiden perusominaisuus on, että ne kulkevat kahteen suuntaan. Niin tämäkin. Mutta siellä toisessa päässä on sellaisia paikkoja kuin Paimio ja Piikkiö! Maailmassa ole vielä koskaan ollut ihmistä, jolla olisi ollut jotain asiaa Paimioon ja Piikkiöön.

Vielä on vaihtoehtona ajaa Raukkalaan ja koettaa sitä kautta päästä Hämeentielle niin että pääsisi ihmisasutuksen luo. Tästä seuraa seitsemän kilometrin lisämutka matkaan, minkä lisäksi täytyy ajaa sinne Raukkalaan. Paikan nimi on tullut siitä, kun aikoinaan Liedon kirkon kattoa rakennettiin eikä osa porukasta uskaltanut kiivetä sinne, joten heitä alettiin kutsua raukkalalaisiksi.

Pyydän välitöntä evakuointiapua. Semminkin kun hiihtoloma alkoi ja olemme juuttuneet tänne lasten kanssa. Armahtakaa edes heidät ja pelastakaa jonnekin! Vaikka mummin luokse. (Olipa kiero suunnitelma päästä nauttimaan lomasta ihan yksinään...)
 

Selkokielinen vihkikaava

Ei jumpe! Turun Sanomissa oli juttu että vihkitoimituksissa ryhdytään (jos haluaa) käyttämään selkokielisiä versioita!

Vau! Mutta ei siinä vielä kaikki: olen saanut käsiini tämän uuden, selkokielisen vihkikaavan.

Se kuuluu näin, olkaa hyvä. Kröhöm:

”Tahdotko sinä N.N. ihan sa-ta-var-mas-ti ottaa tämän M.M.n vaimoksesi? Siis oletko nyt miettinyt tätä asiaa kyllin pitkään? Ei, viikko ei riitä! Tahdot silti? Ja huomaat, että M.M. on luonteeltaan melko oikukas ja pahansisuinen. Ja olet tietoinen siitä, että hän tuskin tulee pysymään noinkaan kukkeana kovin monta vuotta? Edelleen tahdot? Ja käsität kautta kiven kannon mitä olet tekemässä? Hyvä on.

No entä sinä sitten, M.M.? Tahdotko ihan aikuisten oikeesti ottaa tämän N.N:n mieheksesi, vaikka hän suoraan sanoen haisee siltä ettei peseydy kovin usein. Tahdot? Ja olet tutustunut häneen ja tiedät, että hän ei ole ikinä tehnyt päivääkään töitä eikä aio vastakaan tehdä. Edelleen yes? Ja tahdot rakastaa häntä pahoina päivinä koska tuskinpa paljon muita tulee? Hyvä on. Täten julistan teidät… ei helkutti mieti nyt vielä, pliide! Haluaisitko vaikka vaihtaa johonkin paremmannäköiseen ja rikkaampaan?

Okei, itsepähän tätä kerjäätte. Täten julistan teidät aviopariksi so help me God."
 

Tip tap tip tap, tipattomalla

Tipaton tammikuu lähenee loppuaan. Tänä vuonna ensimmäisen kerran suu alkoi hieman napsua viime viikonloppuna, jolloin olisi kieltämättä maistunut pari kaljaa tai jopa punkku. Mutta muuten on ollut aika miellyttävää. Uni on parempaa kun ei juo edes niitä paria. Iltaisin on virkeämpi ja aamuisin myös. Ennen kaikkea on sellainen yleinen mukava olo noin niinku henkisesti.

Sen sijaan esimerkiksi painonhallintaan oluen pois jättäminen ei vaikuta mitään. Sen minkä oluen kaloreissa säästää, hoitaa napaansa muulla tavoin. En yleensä syö lainkaan karkkia mutta nyt tekee koko ajan mieli. Myöskään en syö keksejä tai pullaa tai vastaavaa, mutta nyt olen tehnyt paikallisen leipomon kanssa sopimuksen, että munkkirekka käy pihalla joka aamu, minkä lisäksi työpöydälleni on johdettu letku, josta tulee hyvällä paineella (30 m3/h) sitä vaaleanpunaista sokerikuorrutusta jota laitetaan piispanmunkkien päälle. Ei tartte ku suu avata.

Toki ylilyöntejäkin on sattunut. 28 päivän aikana olen käynyt urheilemassa 26 kertaa ja kirjoittanut yhden aikuisten romaanin. Minua on myös ryhdytty vuokraamaan herätyskelloksi, koska pirisen koko ajan.