Pihalla

Pihalla

Ruohonleikkuriostoksilla

Kävin ostamassa uuden ruohonleikkurin. Edellisessä ei sinänsä ollut kuin yksi pienen pieni vika. Tai ei siinä leikkurissa ollut mutta meijän pihassa oli.

Kun ostin sitä edellistä myyjä kysyi, että onko pihanne tasainen. Muistelin asiaa hetken ja sanoin, että on se. Myyjä myi sitten semmoisen leikkurin, joka ei ollut itsevetävä. Kun palasin sen kanssa kotiin ja ajoin mäkeä ylös sinne missä talomme seisoo, aloin epäillä tätä tasaisuusasiaa.

Kun astuin autosta ulos käsitin, että tontillamme ei ole yhtään tasaista kohtaa, ei ees meijän olohuoneessa (oon tehnyt sen lattian itse). Itse asiassa kun oikeen katto niin jos olis nurtsilla ollu alppitorvi, olis saattanut kuvitella olevansa Alpeilla. Laitoin siis rakkaan Pikku Heidi -asuni päälle ja jodlailin siinä pari kesää sen ihan helevetin painavan ei-itsevetävän leikkurin kanssa kunnes kyllästyin ja hankin nyt siis uuden. Se on niin kevyt, että tällainen hentoranteinen kirjailijakin jaksaa työntää sitä saamatta tuberkuloosia. Oi onnea, oi autuutta!
 

Tietokone-eheytys

Hajos tietokone ja vein korjaamolle. Korjaaja ilmoitti aikovansa eheyttää sen.

Sitä vaan jäin miettimään, että onko se nyt ihan ok? Eiks eheyttäminen oo jotenkin vähän niinku epäeettistä?

Ilmeisesti tietokonekorjaajilla on sellaisia eheytystilaisuuksia, joihin esim. tää mun vanha pöytäkone viedään ja sit se joutuu lupaamaan niitten kaikien hienojen hipsteriläppäreitten edessä, että jatkossa se ei enää ikinä, ikinä tee niin (sammu odottamatta siten, että screeni muuttuu ekaks sateenkaarenväriseksi ja sit mustaksi).

Mut entä jos sen koneen luontoon kuuluu, että sen muutamat bitit ja piirit nyt on vähän erilaisia kuin ne loput? Eheytys kuulostaa vähän rajulta toimenpiteeltä. Nimittäin vaikka mun on ehkä vaikea ymmärtää sitä, että mun tekstit hävii hups vaan (lukijani lähinnä huokaavat helpotuksesta), niin pitäis ehkä ajatella asiaa myös koneen kannalta. Kai tähän maailmaan mahtuu monenlaisia bittejä, sellaisiakin, jotka paskat välittää siitä mitä ohjelmoija on tarkoittanut. Se on vaan bittien rikkautta!

Ei juma. Meen hakeen sen koneen takas. Antaa olla semmonen ku on. Tartte mitään eheyttää.

Omatuntoa parantamassa

Kaveri kertoi lahjoittaneensa SPR:lle tekstiviestillä Nepalin maanjäristyksen uhreille 15 euroa. Helppoa kuin heinänteko: viestikenttään SPR ja viesti numeroon 16499

Minua hävetti, sillä olen kiusallisen huono lahjoittamaan koskaan mitään, vaikka kuulun siihen kaikkein onnekkaimpaan prosenttiin tällä planeetalla – kenties ja luultavasti jopa promilleen (näin vappuna jopa useampaan promilleen).

Mutta nyt kun näin kasvokkain kaveri asiasta mainitsi, otin itseäni niskasta kiinni ja lahjoitin tämän naurettavan summan, jolla ilmeisesti kuitenkin saadaan jopa aikaiseksi jotain. Tuli hyvä miäli.

Vapputorilta sillä olisi saanut muovisen miekan, joka olisi hajonnut ennen kuin olisi päässyt kotiin. (Ei sillä, kyllä muoviset miekatkin tarpeellisia ovat, mutta huovat lämmittävät enemmän).

Niin että numero on tuolla ylhäällä, sopii tekstailla! Ja hauskaa vappua itse kullekin!
 

Maailman paras puutarhuri

Mä oon kaksikymmentä vuotta yrittänyt kasvattaa hedelmäpuita. ja vihdoin on tullut aika julkistaa kasvatuksen tulokset. Otin niistä tänään oikein taidekuvat, kun ajattelin osallistua ens kesänä johkii viherpeukalokisaan. Valmiuksia ja lahjoja näyttäisi olevan tässäkin lajissa.

Ei jumalauta. Kattokaa nyt noita. Kyllä ei syödä syksyllä luumuja eikä päärynöitä. Noilla kirsikkapuilla ei paljon japanittaria vokotella. Ja sit toi saatanan omenapuu. Sitä hävettää pelkkä olemassaolo niin että se yrittää kaatumalla tehdä itsemurhaa. Ei oo ykskään puutarhuri maailmanhistoriassa aikaisemmin yltänyt moiseen.

(Se menee aika lailla niin, että minä ostan puita ja puput syö ne. Sitten ostan lisää puita ja puput syö nekin. Sitten ostan puita ja puput syö ne jne. )
 

Luovimassa vaikeuksien aalloilla

Kun on tämmöisessä nk. luovassa työssä, niin siinä on yksi huono puoli. Se, että täytyy koko ajan olla luova. Se on meinaan ihan perssiistä. Aina tarttis keksiä kaikkia uusia juttuja. Vaan mitäs sitten tehdään kun ei keksi?  Pää on ihan tyhjä eikä tuu ajatuksia tai jos tulee niin tulee yksi ja se alkaa kiertää kehää. "Huhuu" se vaan huutelee siellä tyhjässä päässä ja etsii kavereita tai ulospääsyä mutta kumpaakaan ei ole tarjolla.

Olen tässä nimittäin väsäillyt yhtä näytelmää – tai pohtinut miten se pitäisi toteuttaa – nyt pari viikkoa ja vaikeaa on. Palikat on olemassa, mutta ei tapaa koota niistä mitään järkevää. Ja sitten huomaan, että kun ajatukset pyörii sen yhden asian ympärillä niin on vaikea keskittyä mihinkään muuhunkaan. On kuin olisi veritulppa aivoissa, paitsi ettei se ole veritulppa vaan ajatustulppa. Ja kun toivon mukaan sitten joskus se näytelmäasia loksahtaa paikalleen, kaikki muukin pääsee virtaamaan.

Mutta on ihan mielipuolisen rasittavaa niin kauan kuin niin ei tapahdu.

Ja kuitenkin sitä tietää, että pitäisi vain antaa olla ja uskoa, että kyllä se ratkaisu sieltä aikanaan tulee, mutta kun juuri se on niin kovin vaikeaa. Kun sattuu olemaan sellainen luonne, ettei kestä keskeneräisiä juttuja. Se ei ole tässä ammatissa oikein viisasta.

Paras ratkaisu minunluonteiselle luovan työn tekijälle olisikin kirjojen yms. sijaan luoda esim. lunta, jolloin saa varmasti nopeasti paljon aikaiseksi, eikä itse luontiprosessikaan ole kauhean vaikea.

Ensi talvena satsaan näytelmien sijaan sellaiseen!
 

Teinidraamaa

Pientä pääsiäisdraamaa täällä, kun teini jätti saapumatta kotiin perjantaina. Hän kyllä sanoi kenen luo menee, mutta emme tienneet missä tämä tyyppi asuu tai miten hänen perheeseensä saisi yhteyden. Ja oli siis kielletty, että ei, et saa mennä.

Mutta kun toinen ei vastaa viesteihin eikä puheluihin, niin paha siinä on mitään tehdä.
Seuraavana päivänä häneen sitten saatiin yhteys ja poika lopulta kotiin. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä ollut tapahtunut ja vanhemmatkin olivat olleet kotona siellä sen kaverin luona. Mutta silti. Syvä huokaus, minkä jälkeen piti laskea kolmeentoistatuhanteen ettei olisi murhannut jälkikasvuaan.

Tilanne oli ja on kaikkiaan hankala. Mitä keinoja vanhemmilla on moisessa tilanteessa käytettävinään? Oma ideani oli sitoa lapsi ketjulla seinään niin pitkäksi aikaa että hän täyttää 18, mutta vaimo ei jostain syystä suostunut tähän (lepsu). Mitä muuta voi tehdä? Totta kai puhuimme ja paheksuimme, mutta ne ovat sellaisia asioita joiden suhteen vanha sanonta vedestä hanhen selässä pitää paikkansa.

Aresti? Vaan milläs pidät lapsen kotona jos se ei suostu siellä olemaan (ja jos sitä ei saa sitoa seinään).

Sitten keksin! Ratkaisu oli yhtä lähellä kuin tietokone. Kännykkälaskun maksajana pystyn sulkemaan hänen puhelinliittymänsä milloin tahansa. Se on asia, jonka jopa teini ymmärtää, koska sen ikäinen ei pysty hengittämään ilman kännyänsä.

Hah! Ja kun se sitten protestoi ja sanoi, että sittenhän mekään emme saa häneen yhteyttä, oli suuri ilo todeta, että entä sitten? Ei me näköjään nykyäänkään saada kun et vastaa puheluihimme.

*

Murrosiän syvyydestä ja käsittämättömyydestä kertoo myös se, että kun asiasta karkumatkan jälkeen keskusteltiin ja kävimme ymmärrettävästi hieman kuumana, niin mitä sanoi teini keskustelun päätteeksi?

- Voinksmäsaada tatuoinnin?

Huokaus.