Pihalla

Pihalla

Villiä elämää

Joskus, toisinaan, esim. nyt, sitä ymmärtää elävänsä aika lailla maaseudulla. Näitten kuvassaolevien velosiraptorien lisäksi viime viikolla pellolla näkyi kaksi hirveä. Eikä siinäkään vielä kaikki: työhuoneen ikkunan edestä menee säännöllisesti yks pupu, joka luultavasti on duunissa jossain tuolla vasemmalla, koska sinne se aina aamuisin mennä huitelee. Luulen myös, että lammessamme asuu krokotiili, mutta se saattaa olla muovinen, joten sitä ei ehkä lasketa.
Oli miten oli: tämän lähemmäs villiä luontoa ei nykyihminen - ainakaan tällainen keski-ikäinen miesihminen - voi päästä. Melkein on kuin viidakossa asuisi. Meillä on sitä paitsi pihakoivussa roikkumassa vielä narukin, joka käy kyllä liaanista. Taidankin tästä riisua paidan ja lähteä vähän Tarzan-hommiin. Kreegah! Bundolo!
 

PItää olla pikkusen...

Nukuin huonosti ja mietin kaikkia raskaita asioita ja tässä sit oli tulos, ku aamulla kävin vaa’alla. Yli sata kiloa enemmän kuin edellisenä päivänä. Jotenkin musta tuntuu, että en pärjäisi Suurimmassa pudottajassa.

Hiukan tällainen tulos laittaa miettimään myös ruokavaliota. Että ehkä se illalla syöty skyr oli sittenkin liikaa.

Luonnollisesti pyörryin kun näin numerot. Kun aikanaan heräsin, kaakeleissa oli halkeamia, koska kun noin painava jätkä kaatuu niihin, halkeamia vaan tulee. Seuraavaksi muistin, että viikonloppuna on Helsingissä kirjamessut ja mun pitää olla siellä edustamassa. Mutta kun mun vaatteet on niin pieniä, ettei millään mahdu noin isolle kaverille. Tarttee sitten edustaa vaan joku pyyhe lanteilla.

Kaipa siitäkin jonkinlaisen performanssin saa aikaiseksi. Täytyy vaan hankkia kunnon kokoinen pyyhe. Ehkä yleisöllä on jopa hauskaa kun kerrankin on kirjailija, joka ei ole mikään nälkätaiteilija.

Pelottavaa on se, että yleensähän sitä painaa aamulla vähemmän kuin illalla. Enpä taida uskaltaa kokeilla illalla uudelleen. Toki on sekin mahdollisuus, että lapset tekevät kiusaa ja ovat jotenkin hieman säädelleet lopputulosta.
 

Koiruuksia

Olen siis edelleen kirjailijapäissäni Saksan-kiertueella. Eilen mulla oli muutama tunti tyhjää ja pyörähdin vähän kaupungilla (Kölnissä on aika kiva ostoskeskusta, harmi vain etten tykkää osteskella…)

Joka tapauksessa siellä oli yhdessä kadunkulmassa vähän juoponnäköinen mies jolla oli painava säkki. Ihmettelin, että mitä siellä mahtaa olla, aika painavalta se vaikutti, tai mies ainakin vähän horjahteli säkkiä siirrellessään. No, kännissä on sellaista, ajattelin - horjahtelevaista. Ukolla oli varmaan säkissä koko maallinen omaisuutensa ja vaikkei se ole paljon, niin aina sellainen jotain painaa.

Mutta sitten kun kuljin tunnin päästä samasta paikasta uudestaan huomasin, että säkissä olikin ollut koira. Aika makee, vai kuinka!

 

Maailman valtias

Kattokaas, mitä mä löysin! Siellä se oli keskellä Frankfurtin kirjamessuja  (siis oli tää edessä oleva tyyppikin, mutta ennen kaikkea toi sen takana oleva!) Kuva todistaa vastaansanomattomasti, että maailma on nyt valloitettu, Saksa syö kädestäni ja on vain ajan kysymys koska minulle tarjotaan Brandeburgin portin avaimia, Baijerin kuninkuutta sekä hapankaalia (yäk).

No, mutta kyllä se kuulkaa oikeastikin lämmitti nähdä oikein oma kuva noin suurena.   

Tänään on viimeinen päivä täällä, yksi esiintyminen on vielä (Kjell Westön kanssa!). No on siellä pari muutakin, mutta Westö on mun idoli, joten se on sitäkin hienompaa.

Mun matkani jatkuu kuitenkin vielä, ensin tänään Kölniin, sieltä Müncheniin ja lopulta Berliiniin. Jaa että mimmosta on ollu? Aika hurjaa. Messut toden totta on suuret ja kummalliset kun siellä ei myydä kirjoja, vaan kirjojen oikeuksia. ihmiset siis vain istuksivat kasvotuksin ja yrittävät vakuuttaa toisensa, että tää kandeis niinkö ostaa.

Eilen oli parikin keikkaa: olin lukemassa saksaksi kirjaani saunassa! (juu olin) ja sitten illalla oli perinteisempi tilaisuus, jossa oli oikein näyttelijä lukemassa otteita kirjasta ja sitten minä kertoilin niitä näitä asian vierestä (asian vierstä puhumisessa olen maailmanluokkaa). Oli hauskaa, että siellä oli ainakin sata ihmistä kuuntelemassa, vaikkei kukaan täällä tietenkään tiedä yhtään, että kuka tuollainen Lipasti on. Se kertoo siitä, että ihmiset tykkää kirjallisuudesta!

Sunnuntaikoulussa

Jos joskus ihmisen palkka menee oikeaan osoitteeseen niin tässä:

Tytär opettaa pikkuveljelleen kemiaa. Opettaja ei siihen pysty (they never can) eikä kumpikaan vanhemmista kelpaa (minä en edes ryhtyisi, koska ei siitä mitään tulisi, vaikka tiedänkin kemiasta sen, että ”Ensin vesi sitten happo, muuten tulee käteen rakko. Hmmm… Vai menikö se niin, että ensin happo, sitten vesi, muuten palaa orvaskesi…).

+ että meijän kemiat ei niinkö kohtaa, mikä ei edesauta opettamista eikä oppimista.

Oli miten oli. Pikkuveli ei ahdistu yhtään ja jopa kyselee asioita, mistä voi päätellä, että hän kuuntelee. Ja senkin siitä voi päätellä, että isosiskolta voi ottaa vastaan sellaista mitä ei idiooteilta aikuisilta.

Ja jos joku tän jälkeen tulee urputtamaan, että ulkoistaminen ei oo hyvä juttu, niin hän on väärässä.

Matkamies maan

Olen lähdössä ensi viikolla Saksaan ensin Frankfurtin kirjamessuille ja sitten vielä pienelle Saksan-kiertueelle markkinoimaan kirjaani Perunkirjoitus eli Ausflug mit Urne på tyska.

Ihan on olo ku maailmanympärimatkalle lähtisi. En ole ollut kotoa näin pitkään poissa (puolitoista viikkoa) sitten vuoden ikinä. Siis en koskaan. Näin ollen se on siksikin jännittävää, mutta ennen kaikkea silti mukavaa. On hauska tavata kaikenlaisia uusia ihmisiä ja saada yrittää puhua saksaa. Uusia kaupunkejakin tulee: Kölnissä en oo ikinä käynyt ennen ja Münchenissä vuonna 1982 joten siitäkin on tovi.

Hassua miten tämänikäisenä (44) yhtäkkiä huomaa, että on hankkinut puolihuomaamattaan itselleen toisen ammatin ja sitten se yhtäkkiä avaa ihan uudenlaisia juttuja elämään. Se on kivaa!

Ajattelin ottaa lenkkikamat mukaan niin pääsee tutustumaan kaupunkeihin silläkin lailla. Ja sitten on vain mukava haahuilla yksinään siellä ja täällä, koska se virallinen ohjelma on yleensä muutaman tunnin illalla niin että aikaa kyllä jää haahuiluunkin.

Epäilemättä on kiva tulla sitten taas kotiinkin, mutta sen verran harvinainen on tällainen matka, että matkakuume on jo noin 38 asteessa.