Pihalla

Pihalla

Leffatähtiä ja pimeyden mönjää

Esikoinen aloitti elokuvien tekemisen noin seitsemänvuotiaana. Hän oli kiinnostunut supersankareista, joten ensimmäiset leffat sitten olivat supersankarielokuvia. Hän käsikirjoitti ja näytteli suureksi osaksi itse jo silloin, mutta ihan ekassa leffassa minä toimin kameramiehenä ja lavastajana, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä, koska esim. loppukohtauksessa Tulimiehen tyttöystävän (silloin viisivuotias Olgamme) kaapannut Pimeyden Valtias seisoo tuhotun pilvenpiirtäjän päällä ja heittää sankarimme päälle mustaa pimeyden mönjää. Jep jep.

No, niistä ajoista on menty eteenpäin ja nyt valmistui Antonin keväästä saakka tekemä hieno ja kaunis pitkä elokuva ”The Legendary Sisters Brothers”, joka ei juuri kalpene ammattilaistuotantoihin verrattuna. Varsinkaan, kun se on tehty nollabudjetilla käytännössä meidän pihalla. Anton on käsikirjoittanut, ohjannut ja suureksi osaksi myös näytellyt elokuvan. Kannattaa katsoa, se on oikeasti ihan pirun hyvä.

https://www.youtube.com/watch?v=x35shbGZuq0&list=UUakPaNy38WOQLNUD7vIKLQQ

 

Huijari

Olen pitkin syksyä käynyt puhumassa alakoululaisten vanhemmille lukemisesta. Eilen oli viimeinen keikka. Ongelma oli, että kirjaston kirjavinkkari vinkkas kirjoja aina mun jutun jälkeen. Hän joutui siis kuuntelemaan pölinäni kahdeksan kertaa. 8 x!!!!

Se oli ihan sairaan noloo. Sitä on keksinyt esitykseensä kaikenlaisia vitsejä ja hauskuutuksia ja sit joku kuuntelee ne kahdeksan kertaa. Ei oo meinaan kauheen hauskoja enää tokalla kerralla, jos oli ekallakaan.

Mulla oli sellainen olo kuin olisin huijari, joka on myymässä hämeenlinnalaisille maailman korkeinta autokaupan mainostolppaa. Siis niinku että yleisö on just ostamassa, mut sit tää rehdinoloinen nigerialainen (meitsi) käsittää, että siellä yleisön joukossa on yksi, joka tietää, et sä oot huijari ja tietää senkin, mitä aiot seuraavaksi sanoa.

Se oli kamalaa. Eikä vaan mulle: Naisparka! Pari ekaa kertaa vielä meni, mutta sitten hänen silmissään alkoi olla lasittunut katse, elämänilo katosi, hän alkoi riutua ja etsiä epätoivoisesti ulko-ovea. Eilen hän ei enää hengittänyt viimeiseen puoleen tuntiin.

Nyt odottelen täällä poliisia ja murhasyytettä. Törkeän teosta tekee se, että se kesti kahdeksan tuntia.
 

Isänpäivä

Jaaha, se on sitten 18. isänpäivä. Tai siis ehkä on, jahka nuo lapset heräävät. Vähän ovat vaihtuneet asetelmat vuosien takaisista, jolloin minua tultiin herättämään kaksi tuntia sen jälkeen kun lapset olivat heränneet eli seitsemältä. Nyt jos tehtäisiin sama kello olisi kaksi iltapäivällä.

Mutta en valita. Rauhallinen sunnuntaiaamu kelpaa mainiosti. Tiedän myös mitä saan vaimolta lahjaksi, koska ilmoitin toiveen ihan omin sanoin: uudet hanskat. Edellisissä on yhtä suuri reikä kuin ilmakehän otsonikerroksessa.

Ja ei, enpä taida saada yhtään isänpäiväkorttia enkä muutakaan askarteluapaskartelua. Ne ajat ovat takanapäin. Useana vuotena lapset tosin ovat tehneet minulle parodiavideoita omista kirjoistani. Ne ovat olleet hauskoja. Saa nähdä miten tänä vuonna...
 

Kirjakokemuksia

Kuulin kivan tarinan eilen:
Kaveri kertoi vieneensä mun Halkaisukirvesmieheksen tuliaisiksi ystävälleen, joka joutui sairaalaan. Edessä olisi yli viikon sairaalassamakaamissessio. Mutta luettuaan kirjan tämä tyyppi piristyi niin, että pääsikin pois jo kolmantena päivänä!
Ja ei: en usko että modernilla lääketieteellä oli mitään tekemistä asian kanssa. Kyse oli pelkästään kirjastani.
Okei, voi olla että aspiriinillakin oli joku merkitys. Täytyy kuitenkin toivoa, ettei sitä kirjan myyntiä siirretä kokonaan apteekkeihin, sillä alustavien tutkimusten valossa se parantaa ainakin alakulon, ujouden, pilkkutaudin, malarian, peräpukamat, suurimman osan sukupuolitaudeista sekä tuberkuloosin. Ehdoton hankinta se on ihmisille, jotka kärsivät pisamista.
No joo. Mutta sen sanon, että kyllä kirjat voivat vaikuttaa vähintäänkin mielialaan. Olen nimittäin itse juuri lukenut pari erinomaista kirjaa. Ensimmäinen oli sellainen kuin Michael Cunninghamin ”Tunnit”. Siitä on tehty leffakin. Se oli ihan tolkuttoman hyvin kirjoitettu tarina. Huomasin monessa kohdin oikein pysähtyväni maistelemaan lauseita, jotka olivat vain yksinkertaisesti niin hienoja! Suosittelen lämpimästi.
Toinen oli suomenruotsalaisen Philip Teirin kirja ”Talvisota”. Se on suomennettu vissiin tänä vuonna ja kertoo kaikesta muusta paitsi talvisodasta. Se on avioliittoromaani ja ihmissuhderomaani. Ja hyvä sellainen! Nautittavaa kieltä ja teräviä havaintoja.
Mutta eivät valinnat aina mene putkeen. Nyt tulee nolo tunnustus:
Olen aina ollut suuri Agatha Christie –friikki ja tänä syksynä on vuosikymmenten jälkeen ilmestynyt uusi Poirot-kirja!!!!!! Tapauksen asiasta tekee se, että Christie kuoli vuonna 1976 ja maltillisenkin maatumisen tahdilla hänestä ei enää luulisi olevan kirjoittajaksi.
Eikä olekaan. Kirjan on perikunnan luvalla kirjoittanut joku muu. Minun oli kuitenkin pakko ostaa se, koska minun oli pakko ostaa se. (Kuitenkin niin, ettei kukaan nähnyt ostotapahtumaa.) Toivo sisälläni eli vahvana: että jos kuitenkin! Entä jos Poirot todella on herätetty henkiin!
Lopputulos: kyllä se aika paljon muistutti Agathan kirjoja. Nimittäin niitä viimeisiä, joissa ei ollut enää tolkun häivää. Ja kun vielä tätä ennen oli juuri lukenut nuo kaksi hyvää kirjaa, niin tuska oli sitä suurempaa.

PS. Vinkkejä hyvistä uusista kirjoista otetaan vastaan!

Villiä elämää

Joskus, toisinaan, esim. nyt, sitä ymmärtää elävänsä aika lailla maaseudulla. Näitten kuvassaolevien velosiraptorien lisäksi viime viikolla pellolla näkyi kaksi hirveä. Eikä siinäkään vielä kaikki: työhuoneen ikkunan edestä menee säännöllisesti yks pupu, joka luultavasti on duunissa jossain tuolla vasemmalla, koska sinne se aina aamuisin mennä huitelee. Luulen myös, että lammessamme asuu krokotiili, mutta se saattaa olla muovinen, joten sitä ei ehkä lasketa.
Oli miten oli: tämän lähemmäs villiä luontoa ei nykyihminen - ainakaan tällainen keski-ikäinen miesihminen - voi päästä. Melkein on kuin viidakossa asuisi. Meillä on sitä paitsi pihakoivussa roikkumassa vielä narukin, joka käy kyllä liaanista. Taidankin tästä riisua paidan ja lähteä vähän Tarzan-hommiin. Kreegah! Bundolo!
 

PItää olla pikkusen...

Nukuin huonosti ja mietin kaikkia raskaita asioita ja tässä sit oli tulos, ku aamulla kävin vaa’alla. Yli sata kiloa enemmän kuin edellisenä päivänä. Jotenkin musta tuntuu, että en pärjäisi Suurimmassa pudottajassa.

Hiukan tällainen tulos laittaa miettimään myös ruokavaliota. Että ehkä se illalla syöty skyr oli sittenkin liikaa.

Luonnollisesti pyörryin kun näin numerot. Kun aikanaan heräsin, kaakeleissa oli halkeamia, koska kun noin painava jätkä kaatuu niihin, halkeamia vaan tulee. Seuraavaksi muistin, että viikonloppuna on Helsingissä kirjamessut ja mun pitää olla siellä edustamassa. Mutta kun mun vaatteet on niin pieniä, ettei millään mahdu noin isolle kaverille. Tarttee sitten edustaa vaan joku pyyhe lanteilla.

Kaipa siitäkin jonkinlaisen performanssin saa aikaiseksi. Täytyy vaan hankkia kunnon kokoinen pyyhe. Ehkä yleisöllä on jopa hauskaa kun kerrankin on kirjailija, joka ei ole mikään nälkätaiteilija.

Pelottavaa on se, että yleensähän sitä painaa aamulla vähemmän kuin illalla. Enpä taida uskaltaa kokeilla illalla uudelleen. Toki on sekin mahdollisuus, että lapset tekevät kiusaa ja ovat jotenkin hieman säädelleet lopputulosta.