Pihalla

Pihalla

Pää poikki töihin

MInulla hajosi auto tässä kauheassa sateessa - no en tiedä johtuiko se siitä vai mistä mutta sähkölaitteet olivat kuitenkin ihan sekaisin eikä auto inahtanutkaan.
Koska kirjailijat ja autonkorjaus sopivat yhtä hyvin yhteen kuin kermavaahto ja makkara, ryhdyin korjaustöihin. Luin sille ruuvimeisseli kädessä ääneen Christine tappaja-autoa, mutta ei se siitä toennut.
Otin siis riskin ja mäkilähdön ja sain auton käyntiin. Ajoin sen korjaamolle. Siellä tuttu korjaamonomistaja jo odottelikin minua kainalokeppeihinsä nojaillen, hänellä kun oli jalka poikki. Se ei toki häirinnyt hänen työntekoaan.

Tai tarkennus: kyl se varmaan hiukan häiritsi hänen työntekoaan, mutta ei hän sairauslomalle ollut kuitenkaan viitsinyt mennä.

Kävi vaan miäles kun on lukenu tässä koko aamun taas näitä älyvapaita työelämäkommentteja poliittisen sirkuksen molemmilta laidoilta.

Ensin siis sen kokoomuksen idean, että työaikaa pitäisi lisätä. Ja kun sitten katsoi tarkemmin niin ne halusivat 40 tunnin työviikon.
Mitä hittoa? Minä kun luulin että sellainen jo oli. Että siellä työelämässä ollaan 8 h päivässä ja eläkkeelle jäädään 65-vuotiaana. Koska näistä luovuttiin? Hyvänen aika.

Ja sitten oli tää vasemmistonuorten mahti-idea että lyhennetään työviikko 30-tuntiseksi. Palkkaakaan ei kuulemma tartte alentaa, koska, öö, koska öö meil tääl vasemmistos o hyvä meininki ja valtio maksaa tai joku muu, kuten esim. kuka tahansa muu.  

En tiä onko se ihan viisasta mennä töihin vaikka on jalka poikki, mutta on siinä kosolti enemmän asennetta kuin tässä normiruikuttamisessa.

Ihanaa palautetta

Eilen oli Turussa Taiteiden yö ja olin tietenkin siellä minäkin höpisemässä kirjoistani - Halkaisukirvesmiehestä ja Kunnon virkamies Virtasesta. Kiitos kysymästä, kivasti menivät esiintymiset.

Yhden esiintymisen jälkeen eräs nainen tuli kiittämään ja kertoi, että oli taannoin eronnut ja että elämä oli ymmärrettävästi pidemmän aikaa ollut vähän sen mukaista, surullista ja ankeaa. Mutta sitten hän oli lukenut Halkaisukirvesmiehen ja nauranut ensimmäisen kerran kuukausiin.

Kylläpä tuli hyvä mieli! Sellaisen palautteen jälkeen sitä menee ihan sanattomaksi. Tietää, että pelkästään sen takia kyseinen kirja on kannattanut kirjoittaa. Se ei ole ihan vähän se.

Toki tässä tapauksessa oli kyse aika poikkeuksellisesta jutustakin, mutta ylipäänsä tuli taas mieleen, että pitäisi muistaa itsekin aina kehua ihmisiä jos aihetta on. Se ei maksa mitään ja aina siitä toinen tulee mukavalle tuulelle.

Uusi vauva

Perheeseen tuli uusi vauva. Tällä kertaa sillä tosin on neljä jalkaa, kun yleensä vauvoillamme on ollut vain kaksi. Miina-kissa on osoittautunut hyvin aktiiviseksi ja uteliaaksi. Vanhempi Maukka-kissa sen sijaan oli saada sydänkohtauksen nähdessään ruokakupillaan uuden tulokkaan.

Siinä kävi niin, että Miina tuli tuttavallisesti haistelemaan Maukan naamaa, mutta rakastava tunne ei ollutkaan molemminpuolinen. Sähinä oli melkoista ja pörheämpää häntää ei ole nähty miesmuistiin.

Saapa nähdä, kuinka vanhempi sopeutuu. Laskemme kuitenkin sen varaan, että se on niin laiska, ettei jaksa rähjätä moisesta asiasta kovin pitkään – ainakin mikäli kissanraksuja riittää jatkossakin ja kyllähän niitä riittää.
 

Suuria kysymyksiä

Varasin ajan silmien laserleikkaukseen. Kävin jo esitutkimuksessakin. Nyt seuraavat kymmenen asiaa askarruttavat:
(i) Entä jos kaikki viisauteni on silmälaseissa?
(ii) Entä jos kaikki typeryyteni on silmälaseissa?
(iii) What if I lose my mojo?
(iv) Entä jos minusta tulee leikkauksen myötä niin tarkkanäköinen että minut palkataan Hesariin pääkirjoitustoimittajaksi?  
(v) Entä jos tarkkanäköisyyteni ansiosta en mene sinne töihin?
(vi) Entä jos en näytäkään yhtä hyvältä ilman laseja kuin 22-vuotiaana?
(vii) Entä jos jatkan vuosikausia olemattomien lasien nostamista paremmin nenälle?
(viii) Entä jos elämä ilman laseja onkin helppoa ja mukavaa?
(ix) Entä jos ne laserleikkaakin vahingossa mun otsaan tekstin ”Neljä ruusua”
(x) Entä jos ne leikkaa vahingossa mun silmiin sellaisen erityisominaisuuden, että näen halutessani vaatteiden ja seinien läpi (idea vapaasti käytettävissä, oi silmäleikkurit, kun kilpailu alallanne on ilmeisen kovaa – tää vois myydä).
 

Kesäkuumaa

On ilmoja pidellyt, kuten kuvasta näkyy. Öisin ei pysty nukkumaan, mutta onneksi päivisin on vastaavasti hereillä niin sitä on sitten koko ajan vähän niin kuin zombiena.

Mutta pihalampi auttaa jonkin verran. Kuopus on kunnostautunut siinä, ettei sieltä pois noususikaan - ennen auringonlaskua nyt kumminkaan. Ja on siellä itsekin tullut käytyä. Suoraan lenkiltä veteen = hauskaa.

Mutta nyt kerron salaisuuden: kaikkein hauskinta on kuitenkin se, että kesä on lopuillaan ja työt ja syksy ja rutiinit alkavat kohta.
 

Synttärisankari

Mulla on tänään synttärit. Täytän 28. Kiitos kiitos, mitäs tässä!

Oikeesti täytän 44. Tosin eilen luulin täyttäväni 45, joten itse asiassa olen nuorentunut vuoden. Mutta 28 kuulostaa hyvältä: on tarpeeksi nuori ollakseen tyhmä ja tarpeeksi vanha ettei sekoiteta kissanpentuun.

Vaikka kai 44 on ihan hyvä ikä, niin kuin kaikki iät. Itse ainakin olen aina ajatellut olevani mies parhaassa iässä. Niin seitsemänvuotiaana, kymmenvuotiaana, parikymppisenä kuin nytkin.

Ehkäpä juuri se on ihmisen elämässä hienoa: sitä on aika lailla sen ikäinen kuin on. Tuo oli niin typerä lause, että se vaatii selvennyksen.

Siis: ihminen on aina parhaassa iässä, koska jokaisessa iässä on puolensa. Kymmenvuotiaan intohimot ovat erilaisia kuin kolmekymppisen mutta intohimoja on molemmilla. On kaunista, jos saa nähdä koko sen intohimojen kirjon, mikä elämään sisältyy jos saa elää vaikka 90 vuotta.
Mulla on siihen vielä, ööö, 62 vuotta.