Pihalla

Pihalla

Itsenäisyys!

Jaahas, tänään tarttis käydä äänestämässä Skotlannin itsenäisyydestä. Aye!

Mäkin voisin itsenäistyä. Meijän pihasta tulisi Rooplanti, Euroopan pienin maa. Hallitusmuoto olis kreivikunta, itse olisin se kreivi. Rahayksikkö olis roopu. Ne olis niitä kaljatölkkien avaamisklipsuja. Kymmenen sellaista vastais yhtä kruunukorkkia.

Tää ei olis mitään Schengen-paskaa vaan tänne tullessa tartteis rajalla näyttää lounaspassia, joka viides rajanylitys olis ilmainen.

EU hyötyisi jäsenyydestämme, koska täällä on kaikenlaisia luonnonrikkauksia kuten öljyä (autosta tippunutta) ja harvinaisia maamineraaleja (savea). Puolustusvoimamme ovat vähintään yhtä uskottavat kuin EU:lla. Miinuksena on, että täällä ei osata varsinaisesti tehdä mitään, mutta ei se Kreikan kohdallakaan ole unionia erityisemmin haitannut.

Mitä taas tulee rikkaaseen kulttuuriin meillä näkyy 12 teeveekanavaa ja myös katsomme niitä kaikkia, minkä lisäksi autossa kuuluu radio. Toisimme hyvän lisän eurooppalaiseen kulttuuriperheeseen.

Omaa komissaaria emme tarvitse mutta kylläkin jonkinlaisen tukipaketin kreivin vermeiden hankkimiseen.

Niin et kuis on EU? Jäseneksi, pliide!
 

Tappavia sairauksia

Luittekos päivän iltapäivälehdestä, että lääkäreillä on mennä hermo sairauksia googlettaviin potilaisiin?

En kyllä yhtään ihmettele. Toinen käy ensin kuusi vuotta lääkärikoulua ja opettelee mistä nuha johtuu ja sitten toinen tulee vastaanotolle ja ilmoittaa että kyseessä ei ole nuha ensinkään vaan aivokasvain ja että jos tohtori on toista mieltä niin haluan toisen lääkärin mielipiteen, nimittäin sellaisen, jonka mielestä tässä on kyse aivokasvaimesta.

Eikä sekään riitä, vaan potilaalla on yleensä hoitoehdotuskin valmiina.

Tavallaan lääkärien sopisi olla tyytyväisiä, säästävät aikaa ja saavat kuitenkin rahaa. Sehän on nimittäin vähän sama kuin jos veisin autoni korjaamoon, kertoisin korjausmiehelle mikä siinä on vikana, korjaisin vian ja kysyisin, että mitä olen velkaa.

Ilmeisesti lääkärit eivät yleensä tee näin – tai ainakaan muut kuin valelääkärit. Hyvä niin. Ihminen on monimutkainen otus.

Tosin taannoin minulle kävi vähän tuohon tyyliin. Olin loukannut selkäni minkä seurauksena käteni puutui. Menin lääkärille ja sanoin että käteni puutuu. Hän tutki minut ja kirjoitti diagnoosiksi: ”potilaan käsi puutuu”. Se oli tähänastisen elämäni lääketieteellinen tähtihetki ja harkitsin avaavani myös sydänkirurgiaklinikan.

*

Vaikka googlettaja saattaa joskus olla jopa oikeassa, kannattaa muistaa että googlettaminen on henkisesti vaarallista puuhaa. Sitä löytää sellaisia sairauksia itsessään, jollaisia ei tiennyt olevan olemassakaan ja joiden luultiin jo kadonneen maan päältä.

Siis niinku et iik! Ihottumani on selkeästi spitaalin esiaste!
Kauheaa! Kärsin lapasurkastumasta, tämä finni todistaa sen!
Herran jumala sentään, tämä kuhmu onkin syöpä!
Kauhea ebola päällä, ei nyt mitenkään voi tulla töihin!
 

Nukketeatterinostalgiaa

Kävin Turussa Pienessä Kirjapuodissa ja sen omistajalla Katrilla oli minulle yllätys. Vilhelmiina käsinukke (sekä Vilkka ja Välkky sorminuket)! Hahmot ovat ensimmäisestä kirjastani Vilhelmiina ja Juustopään arvoitus. Ne teki vuonna 2006 joku nukketeatteriopiskelija (en muista nimeä, anteeksi) ja taiteiden yössä hän sitten esitti niillä pienen pätkän kirjasta.

Se oli aika ikimuistoista. Olisin halunnut nuket jo silloin, mutta Katri ne sai tai osti ja siellä kirjakaupassa ne ovat olleet kaikki nämä vuodet. Hauskaa että ne tulivat vähän niin kuin kotiin nyt.

Itse asiassa ajattelin ärsyttää ympäristöäni tästä lähtien niin, että pidän Vilhelmiinaa koko ajan kädessäni ja kommunikoin vain sen kautta. Paras olisi, jos opettelisin vatsasta puhumisen taidon, mutta ehkä vielä ärsyttävämpää on, jos muutan ääneni korkeaksi ja ikään kuin puhun nuken äänellä.

Vaikka näin:

”Roope, voisitko laittaa pyykit kuivumaan?”
(kimeällä äänellä) ”Olen vain käsinukke enkä osaa, mutta voin esittää päänkeikutusta, duppiduppi duu.”

”Iskä, anna rahaa.”
(yhä kimeämmällä äänellä) ”Olen vain pieni tyttö ja päänikin on paperimassaa, miten minulla poloisella rahaa olisi?”

”Kustantajanasi haluaisin tietää voisitko jo kohta kirjoittaa sen kirjasi loppuun?”
(kirkuen) ”Minä olen käsinukke enkä mikään helvetin kirjailija sitä paitsi pääni sisällä on sormi, eikä silloin voi kirjoittaa!”
 

Pää poikki töihin

MInulla hajosi auto tässä kauheassa sateessa - no en tiedä johtuiko se siitä vai mistä mutta sähkölaitteet olivat kuitenkin ihan sekaisin eikä auto inahtanutkaan.
Koska kirjailijat ja autonkorjaus sopivat yhtä hyvin yhteen kuin kermavaahto ja makkara, ryhdyin korjaustöihin. Luin sille ruuvimeisseli kädessä ääneen Christine tappaja-autoa, mutta ei se siitä toennut.
Otin siis riskin ja mäkilähdön ja sain auton käyntiin. Ajoin sen korjaamolle. Siellä tuttu korjaamonomistaja jo odottelikin minua kainalokeppeihinsä nojaillen, hänellä kun oli jalka poikki. Se ei toki häirinnyt hänen työntekoaan.

Tai tarkennus: kyl se varmaan hiukan häiritsi hänen työntekoaan, mutta ei hän sairauslomalle ollut kuitenkaan viitsinyt mennä.

Kävi vaan miäles kun on lukenu tässä koko aamun taas näitä älyvapaita työelämäkommentteja poliittisen sirkuksen molemmilta laidoilta.

Ensin siis sen kokoomuksen idean, että työaikaa pitäisi lisätä. Ja kun sitten katsoi tarkemmin niin ne halusivat 40 tunnin työviikon.
Mitä hittoa? Minä kun luulin että sellainen jo oli. Että siellä työelämässä ollaan 8 h päivässä ja eläkkeelle jäädään 65-vuotiaana. Koska näistä luovuttiin? Hyvänen aika.

Ja sitten oli tää vasemmistonuorten mahti-idea että lyhennetään työviikko 30-tuntiseksi. Palkkaakaan ei kuulemma tartte alentaa, koska, öö, koska öö meil tääl vasemmistos o hyvä meininki ja valtio maksaa tai joku muu, kuten esim. kuka tahansa muu.  

En tiä onko se ihan viisasta mennä töihin vaikka on jalka poikki, mutta on siinä kosolti enemmän asennetta kuin tässä normiruikuttamisessa.

Ihanaa palautetta

Eilen oli Turussa Taiteiden yö ja olin tietenkin siellä minäkin höpisemässä kirjoistani - Halkaisukirvesmiehestä ja Kunnon virkamies Virtasesta. Kiitos kysymästä, kivasti menivät esiintymiset.

Yhden esiintymisen jälkeen eräs nainen tuli kiittämään ja kertoi, että oli taannoin eronnut ja että elämä oli ymmärrettävästi pidemmän aikaa ollut vähän sen mukaista, surullista ja ankeaa. Mutta sitten hän oli lukenut Halkaisukirvesmiehen ja nauranut ensimmäisen kerran kuukausiin.

Kylläpä tuli hyvä mieli! Sellaisen palautteen jälkeen sitä menee ihan sanattomaksi. Tietää, että pelkästään sen takia kyseinen kirja on kannattanut kirjoittaa. Se ei ole ihan vähän se.

Toki tässä tapauksessa oli kyse aika poikkeuksellisesta jutustakin, mutta ylipäänsä tuli taas mieleen, että pitäisi muistaa itsekin aina kehua ihmisiä jos aihetta on. Se ei maksa mitään ja aina siitä toinen tulee mukavalle tuulelle.

Uusi vauva

Perheeseen tuli uusi vauva. Tällä kertaa sillä tosin on neljä jalkaa, kun yleensä vauvoillamme on ollut vain kaksi. Miina-kissa on osoittautunut hyvin aktiiviseksi ja uteliaaksi. Vanhempi Maukka-kissa sen sijaan oli saada sydänkohtauksen nähdessään ruokakupillaan uuden tulokkaan.

Siinä kävi niin, että Miina tuli tuttavallisesti haistelemaan Maukan naamaa, mutta rakastava tunne ei ollutkaan molemminpuolinen. Sähinä oli melkoista ja pörheämpää häntää ei ole nähty miesmuistiin.

Saapa nähdä, kuinka vanhempi sopeutuu. Laskemme kuitenkin sen varaan, että se on niin laiska, ettei jaksa rähjätä moisesta asiasta kovin pitkään – ainakin mikäli kissanraksuja riittää jatkossakin ja kyllähän niitä riittää.