Pihalla

Pihalla

Supersankarievoluutiota

Katselin vanhoja valokuvia ja tulin samalla todistaneeksi evoluutioteorian oikeaksi (jos siitä nyt oli epäilyksiä jollain). Vasemmalla on esikoisen ensimmäinen hämähäkkimiesasu noin vuodelta 1999, se on ihan hänen omaa haute couture –designia (huomatkaa myös sormien eli seitittimien asento).

Parin vuoden sisällä luonnonvalinta karsi pikkuhousut päästä, kasvatti rintaan vetoketjun sekä naamaan seittikuvion (oik. kuva), minkä lisäksi se nosti sankarin halkolaatikon päälle sekä soi hänelle silmät, joiden läpi kun katseli, halkolaatikko muistutti aika paljon pilvenpiirtäjää. (Voi pojat, kuinka ovat evoluution tiet arvaamattomat!)
 

Jäähyväiset

Kaakeloin alakerran kellarin (yläkerran kellarin kaakeloiminen olisikin hankalampaa jo ihan semanttisista syistä) ja kun olin saanut sen valmiiksi päätin, että pitkä ystävyyssuhteeni vaatteiden kanssa päättyi. Tai ei vaatteiden kanssa in general, vaan näiden tiettyjen työvaatteiden. Laskin, että housuissa on betonia ja tiilitasoitetta noin kolme kuutiota, mikä tekee liikkumisesta raskasta. Lisäksi housut eivät enää taipuneet mihinkään asentoon.

Ja tuo paita taas: se on kulkenut mukana ainakin kymmenen vuotta ja kuten kuvasta näkyy, sen kanssa on taisteltu monilla maailman sotakentillä ja aina on näköjään tullut osuma sydämeen. Mikään muu ei selitä tuota punaista.

Toisaalta nyt kun katselee tuota asukokonaisuutta niin etenkin tuo paita on suorastaan aika muodikkaannäköinen. Ihan kuin Jackson Pollock olisi suunnitellut sen. Hmm. Olikohan sittenkin hätiköityä heittää ne pois?
 

Risusavotta

Olemme vaimon kanssa olleet metsänharvennuspuuhissa tämän viikon. Pihallemme kun tullaan, tullaan koivukujaa pitkin ja se oli päässyt kovasti metsittymään. Tilasimme sitten oikein siirtolavankin paikalle ja sitä on nyt täytelty oksilla ja risuilla viikonlopun ajan.

Mut ei nää koskaan ihan putkeen mee. Oikein kahteen kertaan juttelin lavantuojan kanssa puhelimitse että mihin se laitetaan ja sitten vielä ohjastin kuopusta, että kertoisi kuskille, jos lava sattuisi tulemaan sillä aikaa kun olen poissa.

Ja lopputulos? No se lava tietenkin tuli sillä aikaa kun olin poissa ja tietenkin se on täysin väärässä paikassa. Aseteltu sillä lailla, että se ei ole ollenkaan siellä minne sen pyysin ja vielä varmuuden vuoksi laitettu niin päin, että sinne on todella hankala saada niitä kirottuja risuja. Se on kumma, miten näissä jotenkin aina käy näin. Putkimiesten kanssa on sama juttu: kun oikein sovitaan, että laita nyt se viemäriputki sinne maan sisään niin voi olla varma että se laittaa sen kulkemaan keittiön pöydän keskeltä.

Mutta eipä marista. Itse puuhastelu on ollut kivaa ja on mukava nähdä kuinka paljon siistimmäksi kaikki muuttuu yhdessä hujauksessa!
 

Leffatähtiä ja pimeyden mönjää

Esikoinen aloitti elokuvien tekemisen noin seitsemänvuotiaana. Hän oli kiinnostunut supersankareista, joten ensimmäiset leffat sitten olivat supersankarielokuvia. Hän käsikirjoitti ja näytteli suureksi osaksi itse jo silloin, mutta ihan ekassa leffassa minä toimin kameramiehenä ja lavastajana, mikä ei ollut ihan helppo tehtävä, koska esim. loppukohtauksessa Tulimiehen tyttöystävän (silloin viisivuotias Olgamme) kaapannut Pimeyden Valtias seisoo tuhotun pilvenpiirtäjän päällä ja heittää sankarimme päälle mustaa pimeyden mönjää. Jep jep.

No, niistä ajoista on menty eteenpäin ja nyt valmistui Antonin keväästä saakka tekemä hieno ja kaunis pitkä elokuva ”The Legendary Sisters Brothers”, joka ei juuri kalpene ammattilaistuotantoihin verrattuna. Varsinkaan, kun se on tehty nollabudjetilla käytännössä meidän pihalla. Anton on käsikirjoittanut, ohjannut ja suureksi osaksi myös näytellyt elokuvan. Kannattaa katsoa, se on oikeasti ihan pirun hyvä.

https://www.youtube.com/watch?v=x35shbGZuq0&list=UUakPaNy38WOQLNUD7vIKLQQ

 

Huijari

Olen pitkin syksyä käynyt puhumassa alakoululaisten vanhemmille lukemisesta. Eilen oli viimeinen keikka. Ongelma oli, että kirjaston kirjavinkkari vinkkas kirjoja aina mun jutun jälkeen. Hän joutui siis kuuntelemaan pölinäni kahdeksan kertaa. 8 x!!!!

Se oli ihan sairaan noloo. Sitä on keksinyt esitykseensä kaikenlaisia vitsejä ja hauskuutuksia ja sit joku kuuntelee ne kahdeksan kertaa. Ei oo meinaan kauheen hauskoja enää tokalla kerralla, jos oli ekallakaan.

Mulla oli sellainen olo kuin olisin huijari, joka on myymässä hämeenlinnalaisille maailman korkeinta autokaupan mainostolppaa. Siis niinku että yleisö on just ostamassa, mut sit tää rehdinoloinen nigerialainen (meitsi) käsittää, että siellä yleisön joukossa on yksi, joka tietää, et sä oot huijari ja tietää senkin, mitä aiot seuraavaksi sanoa.

Se oli kamalaa. Eikä vaan mulle: Naisparka! Pari ekaa kertaa vielä meni, mutta sitten hänen silmissään alkoi olla lasittunut katse, elämänilo katosi, hän alkoi riutua ja etsiä epätoivoisesti ulko-ovea. Eilen hän ei enää hengittänyt viimeiseen puoleen tuntiin.

Nyt odottelen täällä poliisia ja murhasyytettä. Törkeän teosta tekee se, että se kesti kahdeksan tuntia.
 

Isänpäivä

Jaaha, se on sitten 18. isänpäivä. Tai siis ehkä on, jahka nuo lapset heräävät. Vähän ovat vaihtuneet asetelmat vuosien takaisista, jolloin minua tultiin herättämään kaksi tuntia sen jälkeen kun lapset olivat heränneet eli seitsemältä. Nyt jos tehtäisiin sama kello olisi kaksi iltapäivällä.

Mutta en valita. Rauhallinen sunnuntaiaamu kelpaa mainiosti. Tiedän myös mitä saan vaimolta lahjaksi, koska ilmoitin toiveen ihan omin sanoin: uudet hanskat. Edellisissä on yhtä suuri reikä kuin ilmakehän otsonikerroksessa.

Ja ei, enpä taida saada yhtään isänpäiväkorttia enkä muutakaan askarteluapaskartelua. Ne ajat ovat takanapäin. Useana vuotena lapset tosin ovat tehneet minulle parodiavideoita omista kirjoistani. Ne ovat olleet hauskoja. Saa nähdä miten tänä vuonna...