Pihalla

Pihalla

Luovimassa vaikeuksien aalloilla

Kun on tämmöisessä nk. luovassa työssä, niin siinä on yksi huono puoli. Se, että täytyy koko ajan olla luova. Se on meinaan ihan perssiistä. Aina tarttis keksiä kaikkia uusia juttuja. Vaan mitäs sitten tehdään kun ei keksi?  Pää on ihan tyhjä eikä tuu ajatuksia tai jos tulee niin tulee yksi ja se alkaa kiertää kehää. "Huhuu" se vaan huutelee siellä tyhjässä päässä ja etsii kavereita tai ulospääsyä mutta kumpaakaan ei ole tarjolla.

Olen tässä nimittäin väsäillyt yhtä näytelmää – tai pohtinut miten se pitäisi toteuttaa – nyt pari viikkoa ja vaikeaa on. Palikat on olemassa, mutta ei tapaa koota niistä mitään järkevää. Ja sitten huomaan, että kun ajatukset pyörii sen yhden asian ympärillä niin on vaikea keskittyä mihinkään muuhunkaan. On kuin olisi veritulppa aivoissa, paitsi ettei se ole veritulppa vaan ajatustulppa. Ja kun toivon mukaan sitten joskus se näytelmäasia loksahtaa paikalleen, kaikki muukin pääsee virtaamaan.

Mutta on ihan mielipuolisen rasittavaa niin kauan kuin niin ei tapahdu.

Ja kuitenkin sitä tietää, että pitäisi vain antaa olla ja uskoa, että kyllä se ratkaisu sieltä aikanaan tulee, mutta kun juuri se on niin kovin vaikeaa. Kun sattuu olemaan sellainen luonne, ettei kestä keskeneräisiä juttuja. Se ei ole tässä ammatissa oikein viisasta.

Paras ratkaisu minunluonteiselle luovan työn tekijälle olisikin kirjojen yms. sijaan luoda esim. lunta, jolloin saa varmasti nopeasti paljon aikaiseksi, eikä itse luontiprosessikaan ole kauhean vaikea.

Ensi talvena satsaan näytelmien sijaan sellaiseen!
 

Teinidraamaa

Pientä pääsiäisdraamaa täällä, kun teini jätti saapumatta kotiin perjantaina. Hän kyllä sanoi kenen luo menee, mutta emme tienneet missä tämä tyyppi asuu tai miten hänen perheeseensä saisi yhteyden. Ja oli siis kielletty, että ei, et saa mennä.

Mutta kun toinen ei vastaa viesteihin eikä puheluihin, niin paha siinä on mitään tehdä.
Seuraavana päivänä häneen sitten saatiin yhteys ja poika lopulta kotiin. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä ollut tapahtunut ja vanhemmatkin olivat olleet kotona siellä sen kaverin luona. Mutta silti. Syvä huokaus, minkä jälkeen piti laskea kolmeentoistatuhanteen ettei olisi murhannut jälkikasvuaan.

Tilanne oli ja on kaikkiaan hankala. Mitä keinoja vanhemmilla on moisessa tilanteessa käytettävinään? Oma ideani oli sitoa lapsi ketjulla seinään niin pitkäksi aikaa että hän täyttää 18, mutta vaimo ei jostain syystä suostunut tähän (lepsu). Mitä muuta voi tehdä? Totta kai puhuimme ja paheksuimme, mutta ne ovat sellaisia asioita joiden suhteen vanha sanonta vedestä hanhen selässä pitää paikkansa.

Aresti? Vaan milläs pidät lapsen kotona jos se ei suostu siellä olemaan (ja jos sitä ei saa sitoa seinään).

Sitten keksin! Ratkaisu oli yhtä lähellä kuin tietokone. Kännykkälaskun maksajana pystyn sulkemaan hänen puhelinliittymänsä milloin tahansa. Se on asia, jonka jopa teini ymmärtää, koska sen ikäinen ei pysty hengittämään ilman kännyänsä.

Hah! Ja kun se sitten protestoi ja sanoi, että sittenhän mekään emme saa häneen yhteyttä, oli suuri ilo todeta, että entä sitten? Ei me näköjään nykyäänkään saada kun et vastaa puheluihimme.

*

Murrosiän syvyydestä ja käsittämättömyydestä kertoo myös se, että kun asiasta karkumatkan jälkeen keskusteltiin ja kävimme ymmärrettävästi hieman kuumana, niin mitä sanoi teini keskustelun päätteeksi?

- Voinksmäsaada tatuoinnin?

Huokaus.
 

Marinaa

Vaimo osti kuopukselle kännykän syksyllä (perheen 54. vuoden sisällä) ja liikkeessä sitten ehdottivat että kannattaisi ottaa siihen vakuutus, jolla saa uuden kännyn, jos se vanha menee miten tahansa rikki. No vaimo on hyväuskoinen, mistä todisteena se meni mun kanssa aikoinaan naimisiinkin. Hän siis otti tän vakuutuksen. Kuopus ei luonnollisestikaan pettänyt odotuksia vaan rikkoi kännykkänsä, joten eikun hakemaan uutta!

No.

Tietenkään ei saatu uutta sieltä mistä se piti saada. Sen sijaan kännyn sentään sai jättää sinne liikkeeseen sillä aikaa kun meni tekemään ilmoituksen vakuutusyhtiölle. Aivan mahtavaa! No, aikanaan sieltä tuli päätös, että juu korvataan.

Tämän jälkeen kodinkoneliikkeessä ilmeisesti yritettiin iltapuhteeksi liimailla sitä screeniä kokoon, koska vasta viikon päästä sieltä tuli ilmoitus, että saa nyssit kumminkin tulla hakemaan uuden luurin.

Menin hakemaan ja kävi ilmi, että siinä vakuutuksessa oli 30 euron omavastuu (mikä ei aikanaan jostain syystä ollut tullut puheeksi). Koska vakuutus oli maksanut viisi kymppiä, kuluja tähän kirottuun 150 euron jogurttipuhelimeen tuli 80 euroa plus matkat ja kaikkiaan kahden viikon odotus.

Mutta ei siinä vielä kaikki: pyysin kaupasta, että voisko poika saada sen kännynsä valkoisena, kun se oli toive.

Juu ei voi. Kun vakuutusyhtiön päätöksessä lukee että känny korvataan mustana.
 

Tutkimuskohteena

Hahaa! Kattokaa taivaalle! Leijun siellä kuin leija. Nääs kun Turun yliopistossa, joka seisoo mäellä kuin yliopisto, on juuri kuin äsken tehty kanditutkielma, kaunis kuin nuori kandi, jonka (siis sen tutkielman) nimi on ” Metaforat Roope Lipastin kolumneissa”

Toistan: Metaforat Roope Lipastin kolumneissa.

Jotenkin aina ajattelin, että päätyisin yliopistollisen mielenkiinnon kohteeksi enintään leikkuulaudalle lääketieteellisen tiedekunnan epämuodostumien osaston jatkoseminaarissa tai sitten sen väärennetyn graduni takia, mutta hah!

Siellä sitä ollaan allatiivin ja illutiivin välissä hyllyssä niin lähekkäin, että ellei tuntuisi niin hyvältä sattuisi.

Täst’lähin olen Metaforamies ja pukeudun viittaan. Aina kun näen maailmassa vääryyttä saavun paikalle kuni Metaforamies ja huudan: ”Lopettakaa heti vääryys kuin tupakanpoltto”.

Sitten ne kattoo mua ja sanoo: ”Ooh, Metaforamies! Lopettakaamme vääryys”. Ja jos ne on naisia, niin sitten ne vielä ehkä pussaa mua.

Happy end.

Ja sitten takaisin vakavaksi itsekseni. Täytyy sanoa, että tommonen pieni tutkielma lämmittää sydäntä tosi paljon. Melkein kuin olisi päätynyt sarjakuvaan tai parodioitavaksi!

Siinä tutkielmassa todettiin myös, että olen kirjoittanut Kotivinkkiin kolumneja vuodesta 2003. 12 vuotta! Se on aika pitkä aika. Itse asiassa tosi pitkä, Kotivinkki onkin mulle vähän niin kuin kotona olis. Taidan olla yksi pitkäaikaisimmista kirjoittajista tässä lehdessä. Ja olen viihtynyt.

PS. Lopuksi vielä lisää leijumista: siinä tutkimuksessa sanottiin, että ”Tutkimuksesta tekee tärkeän juuri se, ettei Lipastin monipuolista kielenkäyttöä ole aiemmin tutkittu.

Nih. Joudun myös korottamaan talomme kattoa, koska olen ylpistynyt niin ettei egoni enää mahdu tähän nykyiseen torppaamme!
 

Sijoitusvinkkejä

Mahtavaa! Hesarissa on sellainen infografiikka, jossa kerrotaan kuinka moni oman kotikunnan ihmisistä sijoitti Wincapitaan. Lietolaisista viis! Siis viisi, tarkoitan. Ja nyt tulee ne hyvät uutiset: itse en ollut niiden joukossa ja voin nauraa koko matkan pankkiin taskut täynnä Talvivaaran osakkeita.

Tässä siis sijoittamisen ammattilaisen neuvoni niille viidelle epäonniselle:

Sijoittamisessa tärkeintä on sijoittaa vain sellaisiin asioihin joita ymmärtää. Näin ollen esim. naisiin ei kannata sijoittaa (ainakaan jos on mies). Sen sijaan itseensä kannattaa. Niin kuin myös myös viinaan ja villiin elämään, tai jos on saavuttanut keski-iän, laadukkaisiin työkaluihin.

Suomen olosuhteissa kannattaa vielä huomioida, että rahojaan ei kannata laittaa kultakaivoksiin eikä valtion viinamonopoliin, sillä sellaiset tekevät maassamme tappiota. Mitä tulee pyramideihin, egyptiläisvalmisteiset ovat luotettavimpia.

Kevät

9.3. klo 10.45. Tähän on vaikea enää mitään lisätä. Paitsi että Hahhahhahhahhahhaaaaa!! Jippiiiii! Juhuuuuu!