Teini talossa

Teini talossa

Kehu lapsi päivässä

Minulla on ollut sellainen teoria jo pitkään, että ihminen saa elämässä sen mitä haluaa, muttei silloin kun sitä haluaa.

Niitä haluja ovat esimerkiksi nämä: saa valvoa niin myöhään kuin tykkää tai ostaa karkkia silloin kuin huvittaa tai olla kännissä aina kun siltä tuntuu tai voi hankkia ihan oman auton tai lähteä ulkomaanmatkalle ilman vanhempien lupaa.

Kaiken tämän voi tehdä kun on esimerkiksi minun ikäiseni, mutta silloin kun ne olisivat olleet kaikkein hauskimpia, niitä ei saanut tehdä: Lapsena piti mennä nukkumaan tiettyyn aikaan ja karkkia sai vain kerran viikossa. Kalja olisi maistunut kovasti jo ennen kuin oli täysi-ikäinen. Autoon ei ollut varaa saati ulkomaanmatkoihin. nuorena miehenä.

Ja nyt kun sen kaiken saa, se on enemmän tai vähemmän yhdentekevää.

*

Vähän saman sukuinen juttu ovat erilaiset elämäntilanteet ja niiden raskaus ja rasittavuus. Kun tilanne on päällä, ei oikein näe miten pitäisi toimia ja sitten jälkeenpäin se on itsestään selvää.

Pikkulapsivaiheessa esimerkiksi elämä on tosi väsyttävää ja lapset riivattuja kun eivät suostu nukkumaan silloin kun pitäisi ja koko ajan ovat vaatimassa jotain.

Jälkikäteen huomaa, että on ylireagoinut ja hössöttänyt ja tuhlannut energiaa asioihin ja huolestumisiin joihin ei olisi tarvinnut. Jälkiviisauden valossa lapsiarki – ainakin ensimmäisen kanssa - olisi voinut olla aavistuksen kevyempääkin, jos vain olisi ollut itsellä tolkku päässä.

Sama pätee murrosikään: kun on keskellä sitä idiotismia, oma pinna palaa ja sitä muuttuu siksi hitleriksi, joksi nuoriso oikeutetusti itseä haukkuukin. Suhteellisuudentaju katoaa ja sitä lähtee mukaan typerimpiinkin provokaatioihin ja lopulta yrittää laittaa kovan kovaa vasten ja vaatii sitä ja tätä ja tuota ja sellaista.

Yleensä huonolla menestyksellä.

*

Kun pahin sitten on ohi ja nuoresta on taas sukeutunut kunnon kansalainen, sitä näkee omat sokeat pisteensä ja oman typeryytensä. Miksi minä nyt noin suhtauduin ja miksi vaadin tuollaisia ja miksi en pysynyt tyynenä kun kakkaa tuli naamaan, koska ainahan sen naaman voi pestä.

Sillä naurettavaahan teiniangsti useimmiten on. Kun sitä katselee kauempaa, hymyilyttää. Tyyneys ja loputon kehuminen ja rakentava hyväksyntä olisivat ne keinot, jolla parhaiten selväisi eteenpäin, mutta ne juuri ovat vaikeita.

*

Meillä oli heuristinen kokemus (tai vaimolla oli, minä en ole oppinut vieläkään), kun vaimo yksinkertaisesti päätti, että tästä lähtien hän kehuu pienimmistäkin asioista. Ei naputa, vaan löytää kaikesta jotain positiivista. Että kiva kun jätit tällä kertaa hupparin lattialle etkä tunkenut sitä vessanpönttöön! Mahtavaa kun osasit kirjoittaa kokeessa nimesi melkein oikein! Kiva kun oot noin luova noitten ilotulitusrakettien kanssa!

Se toimi. Eikä ainoastaan toiminut vaan toimi nopeasti ja vastaansanomattomasti. Riidat vähenivät, huutaminen vaimeni, toisinaan tuli jopa vähän jutusteluntapaista.

Alkunsa tämä ihmeellinen innovaatio sai siitä, kun vaimo ihmetteli, miksi teini ei koskaan rähjännyt minun äidilleni eli mummilleen ja miksi hän niin mielin kielin meni aina auttamaan jos mummi pyysi (sen lisäksi että mummin töiden palkkataso on kirurgiluokkaa).

Siksi, koska äitini on sellainen, joka näkee ihmisissä aina pelkästään hyvät puolet. Hän olisi luultavasti ajatellut Pol Potistakin, että jonkun äidin se poika sekin on ja varmaan sisimmässään ihan mukava veikko.  Harva sellaiseen pystyy, mutta se sai murrosikäisenkin hyrisemään tyytyväisyydestä.

*

Kokeilkaapa kuukauden verran. Se on aluksi vähän raskasta mutta tulokset ovat kirkkaat kuni ikkunalasi keväällä. Rahat takaisin, ellei toimi!

Keski-ikäinen tubettaja

Jälkikasvu oli päivänä eräänä kovin tylsistynyt, joten ehdotin, että hei kato vaikka jos telkusta tulisi jotain kivaa! Jeeeeeee! Telkusta!

Se katto mua ku hullua ja sanoi, että teevee on vanhanaikainen keksintö.

Seuraavana päivänä oli juttu lehdessä, että nuoret eivät juurikaan enää puhu puhelimessa – kaikki viestintä menee joko kirjoittaen tai ääniviesteinä. Eli siis puhutaan, joo, mutta ei samaan aikaan tai samassa puhelussa.

Näistä kahdesta elämän episodista käsitin, että olen auttamattomasti pudonnut kehityksen kelkasta ja että asialle on nyt tehtävä jotain. Päätin altistaa itseni hirmuiselle ihmiskokeelle ja astua hetkeksi nuorison saappaisiin.

Kuljin niillä nuorisosaappailla Youtubeen (se on tossa Liedosta vähän matkaa Hämeenlinnaan päin) ja päätin seurata muutamaa tubettajaa, koska sitähän nuorisokin tekee. Televisio on vanhanaikaista, mutta tubetus ei. Ihmiskokeeni jälkeen tietäisin, mistä tässä maailmassa on kyse ja pystyisin seurustelemaan nuorisolaisten kanssa ihan vaan että yo, dude!!

*

Popparit mikroon ja tuumasta toimeen. Klikklik. Kokeillaan nyt ensin vaikka tubettajaa nimeltä PewDiePie. Hänen täytyy olla hyvä, koska hänellä on 57 000 000 tilaajaa. (Helsingin Sanomilla on lukijoita keskimäärin 620 000, ihan noin niinku vertailun vuoksi.)

Videossa partainen alle kolmekymppinen jätkä tekee netistä löytämäänsä luonneanalyysiä ja valitsee sieltä a,b ja c -vaihtoehdoista sellaisia, jotka sopivat häneen. Tätä kestää 7 minuuttia. Okei… Nyt hänen faninsa siis tuntevat hänet paremmin, mutta minä olen ihan et mitvit.

Tai, kuten seuraava koepalani,  suomalainen tubettaja Lakko sen niin oivaltavasti omassa videossaan sanoittaa: ”Pistää vaan kameran päälle ja alkaa höpöttelemään”.

No, hänellä on huono päivä, koska hän on lunssassa, eikä hänellä sitä paitsi ole kuin vaivaiset 500 000 tilaajaa eli 12 % suomalaisista.

Eteenpäin: H3H3 –kanavalta löytyy pariskunta joiden linkittämiä juttuja seuraa melkein viisi miljoonaa ihmistä. Tällä kertaa he katselevat kun joku muu mölisee ja tekee radiossa (?) mokia ja sitten he nauravat. Heillä on hauskaa myös vanhusten (= minunikäisten; he itse ovat ehkä kolmekymppisiä) Facebook-kömpelyyksien kanssa.

Eikä siinä mitään, hyvät kömpelyydet ovat hauskoja ja vanhoille toden totta sopiikin nauraa. Mutta mua ei naurata, koska olen kyyninen.

Toisaalta on se niinkin, että nuorison on syytä olla huolissaan jos minä tykkään samoista asioista kuin he.

*

Vielä muutama: It’s Jerry & Harry räjäyttää pään mutta ei hyvällä tavalla.

Andrewschrock on skeittiaiheinen pläjäys ja oikeastaan aika hyvää kamaa, mainosta miehen skeittifirmalle toki, mutta kuitenkin.

Hyvin pienen tubetusotannan perusteella näyttäisi siltä, että aika paljon homma perustuu siihen, että jutellaan niitä näitä ja nauretaan räkäisesti. Sillä ei oo niin väliä mille nauretaan kunhan on älämölöä.

Mutta hetkinen! Sehän kuulostaa tutulta! Tuohan on kuin oman elämän paikallisradiota! Sillä erotuksella että niitä tilaajia tosiaan on kymmeniä miljoonia.

Tässä vaiheessa ei voi kuin todeta että maailma tod on muuttunut, jos paikallisradiosta on tullut kuningaslaji.

*

Vai onko muutos sittenkin vain illuusiota? Jos avaa television (sen joka on vanhentunut), niin samaa kamaa sieltäkin tulee, vähän vanhemmalle porukalle vain. Siis mahdollisimman halvalla tehtyjä juttuja, jotka ovat jollain lailla henkilökohtaisia: joku etsii puolisoa, joku kotia, toinen paljastaa haastattelussa sisimpänsä eli tissinsä ja joku laihduttaa.

Ihan tulee ikävä vanhoja hyviä aikoja, jolloin oli mäkihyppyä ja Lauantaitanssit ja Levyraati.

Hmm. Ei tule.

*

Ehkä viisainta tässä tilanteessa olisi vain tunnustaa tosiasiat eli se, että maailma on muuttunut ja perustaa oma Youtube-kanava. Sieltä voisi katsoa kun istun päivät pitkät työpöydän ääressä ja näpytän. Paitsi silloin kun naputan jostain yhdentekevästä asiasta. Se tapahtuu tasatunnein.

Ah, se olisi hienoa. You just wait!

Vanhemmuustesti, osa 324566

Ylen sivuilla oli otsikko, jossa sanottiin, että testaa oletko teinin vanhempana hissukka vai jyrä. Mut eihän siellä mitään varsinaista testiä ollut. Näin meitä vedätetään. Onneksi minä olen olemassa, joten tein teille testin Ylen puolesta (ja oletan että Yle-veroni poistetaan kiitoksena).

Tämä testi on täydellisen objektiivinen ja sen tulokset ovat vastaansanomattomia. Olkaa siis hyvät!

TESTAA OLETKO VANHEMPANA HISSUKKA VAI MUUTEN VAIN EPÄONNISTUNUT

 

1. Teini pyytää uutta hupparia, mitä teet?

a. Ostat sen hänelle, koska siitähän on jo lähes 24 tuntia kun hän mankui ja sai edellisen.

b. Ostat sen hänelle, koska kaikki hänen kaverinsakin ovat kuulemma saaneet sellaisen (plus ettet jaksa kuunella sitä marinaa).

c. Ostat sen hänelle sillä ehdolla että hän tekee kotitöitä ja kun teini sanoo joojoo, uskot.

2. Rakas jälkikasvusi ei tule kotiin sovitusti.

a. Soittelet perään ja venytät kotiintuloaikaa aina puoli tuntia kerrallaan.

b. Olet kiukkuinen mutta muistutat itsellesi, että tärkeintä on että hänellä on pipo mukana.

c. Lähdet etsimään häntä ja kun löydät, nouset autosta ja ryhdyt laulamaan maakuntalauluja kunnes hän tulee autoon.

3. Teini ragee koska ei ole mitään syötävää.

a. Teet hänelle heti lämpimän ruuan.

b. Avaat jääkaapin ja muistutat, että se on täynnä ruokaa ja teet sen jälkeen hänelle lämpimän ruuan.

c. Ehdotat, että hän söisi vaikka omenan ja kun teini näyttää saavan paskahalvauksen teet sen jälkeen hänelle lämpimän ruuan.

4. Nuoriso on saanut 765 Wilma-huomautusta unohtuneista asioista.

a. Unohdat mainita niistä hänelle, koska omena ei kauas jne..

b. Pyydät kauniisti, että hän olisi huolellisempi jatkossa ja kun hän sanoo joojoo, uskot.

c. Ryhdyt huolehtimaan hänen koulukirjoistaan, liikuntavaatteistaan sekä kynien terävyysasteesta ja lopulta päädyt siihen, että menet hänen puolestaan kouluun koska se on helpompaa niin.

5. 14-vuotias ilmoittaa, että tyttö/poikaystävä tulee yökylään.

a. Petaat heille oman huoneesi lattialle patjat.

b. Suostut, koska on mukavaa kun lapsilla on ystäviä.

c. Juokset karkuun ja huomaat, että mukavasti tässä kasvatustehtävässä ainakin kunto nousee.

6. Teinin mielestä olet täydellinen idiootti ja natsi, koska hän ei saa mennä Tsöden kanssa kahdeksi viikoksi Afganistaniiin.

a. Kiellät natsiuden ja muistutat jo Talvisodan aikana äänestäneesi Maalaisliittoa.

b. Avaat keskustelun uudestaan jos kerran matka on noin tärkeä.

c. Annat lopulta luvan jos jälkikasvu lupaa olla kiltisti ja tämähän lupaa: joojoo.

7. Et ole päässyt kylpyhuoneeseen peseytymään kolmeen vuoteen, koska nuoriso on siellä koko ajan lukittautuneena. Mitä teet?

a. Pesaiset kainalosi pesuvadissa kuten ennenkin.

b. Koetat puhua järkeä oven läpi ja uskot, kun teini sanoo, että joojooo ihan kohta.

c. Olet tyytyväinen, että saat uudet kaakelit koska vanhat putosivat juuri seinästä kosteuden tähden.

 

Eniten a-vastuksia: Hyvin menee, jatka samalla linjalla!

Eniten b-vastauksia: Hyvin menee, kyllä se siitä!

Eniten c-vastauksia: Hyvin menee, vielä muutama vuosi ja sitten!

 

Kauneudenhoitoasiaa

Ranskan presidentti Macron on käyttänyt kuulemma meikkeihin toukokuun jälkeen 26000 euroa. Hän on jopa minua nuorempi, joten se todistaa sitä, mitä olen epäillyt jo pitkään. Nuoret miehet käyttävät erilaisia kauneusvälineitä ihan siinä kuin naisetkin ja Macronin tapauksessa mahdollisesti enemmänkin.

Oli ihan pakko tarkastaa oma tilanne. Kävin siis laskemassa: meidän vessan peilikaapissa on miesten hajuvesiä kymmenen pulloa mutta naisten tuoksuja vain viisi. Tuossa kymmenessä ovat mukana omani.

Ja mitä muuta? (Sen lisäksi että siellä on antiageing-naamarasvaa jonka sain anopilta kun täytin 40; en ole tietenkään tarvinnut sitä joten se on avaamaton)

Ainakin löytyy erilaisia hiusgeelejä ja –lakkoja niin paljon, että heikompaa hirvittää. Ihonpuhdistustarvikkeita ja finnivoidetta. Partavaahtoa - sekä naisten että miesten, joskin luulen ja toivon, että naisten partavaahto enemmänkin on tarkoitettu sääriin. Ja sitten on sen seitsemää erilaista voidetta, joiden avulla elämä sujuu kuin rasvattu ja iho pysyy heleänä.

Ei nyt ihan 26000 euron arvosta, mutta ei paljon jäädä.

*

Mutta ulkonäkö on tärkeä asia. Ymmärrys sen tärkeydestä alkaa yleensä noin kaksivuotiaana ja kiihtyy siitä sitten niin että viimeistään 12-vuotiailla on jo melkoisia paineita sen suhteen miltä näyttävät. Pojilla ihan siinä kuin tytöilläkin. Vaatteet ovat tietenkin tärkein, hyvänä kakkosena tulevat hiukset. Kolmantena sitten nuo varsinaiset kauneudenhoitotarvikkeet.

(Meidän perheen talouden on pelastanut se, että vaimo osaa leikata hiuksia jopa niin hyvin, etteivät nuo halua mennä oikeelle parturille. Ja koska sitä kuontaloa pitää trimmata noin kerran viikossa, se tarkoittaa, että tässä vuosien aikana olemme helposti säästäneet tuon 26000 euroa.)

*

Onkin uskomatonta, millaisen määrän efforttia teini-ikäinen voi laittaa siihen, että näyttäisi siltä kuin kuuluu. Alati on saatava uusia vaatteita, kenkiä, farkkuja ja uusi tosi makee huppari (jota ei mitenkään voi erottaa niistä kymmenestä vanhemmasta, jotka jo roikkuvat eteisessä)

Ja kuinkas sattuikin, nettikaupassa näyttäis just nyt olevan ne kaikki myynnissä, saanhan mä ne PLIIDE!!!

Ja ellei saa, niin teini-ikäinen on myös valmis tekemään hyvinkin paljon töitä sen eteen, että asia kaikesta huolimatta tilataan. Ruohonleikkausta, autonpesua, imurointia. Nuori voi käyttää hupparin saamiseen paljon enemmän aikaa kuin mitä  hän käyttää läksyihin koko yläkoulun aikana.

Koska on kattokaa motii.

*

Nettikaupat ovatkin itsestänsä perkeleestä, koska ne ovat aina auki ja koko ajan silmien edessä. Ennen oli helpompaa kun missään ei myyty mitään. Meillä, siis rakkaalla 70-luvulla, esimerkiksi oli Liedossa yksi vaatekauppa ja sen nimi oli Poppis ja voitte olla varmoja, ettei t tullut sitä ongelmaa, että olisi tahtonut sieltä koko ajan jotain.

Vaadinkin, että nettikaupat suljetaan ja jokaisen kuntaan, kaupunkiin ja kauppalaan perustetaan Poppis. Adressi lähtee kiertämään tuossa tuokiossa, ottakaa kynät esiin.

Lähellä kavala maailma

Olimme Norjassa tuttavapariskunnan kanssa tuttavaperheen luona kylässä viikonloppuna. Lapset kun ovat jo sen verran vanhoja (nuorinkin täytti just 14) että pienin järjestelyin pärjäävät ja suorastaan nauttivat kun saavat olla tovin itsekseen.  Tarvitaan vain hiukan mummien apua kuljetuksissa ja ruokailussa, niin kaikki sujuu kuni vettä vain (tai toki noi nyt itsekin osaavat ruokaa tehdä mutta mummilaan on kiva mennä syömään ja se on myös sellainen joku-välittää-minusta-vaikka-vanhempani-lähtivätkin-Norjaan-ja-hylkäsivät-minut -tyyppinen juttu).

Ja eikös sitten juuri silloin kun olemme siellä vuonolla näyttäen huonolta, tapahdu Turussa tuo kauhea juttu. Kuopus sattui vielä olemaan isosiskon kanssa kauppakeskuksessa just kun se evakuoitiin. Ei heillä siis mitään hätää ollut, mutta asia tuli sillä tavalla konkreettiseksi.

Illalla asiaa sitten puhelimessa vähän purettiin ja kävi ilmi, että sille puhumiselle oli tarvettakin. Puhuminen auttaa.

Tai kirjoittaminen: kun itse seurasi sitten Facebookista aikuisten ihmisten reaktioita, aika monella oli tarve jollain lailla purkaa asiaa – mm. kertomalla omalla seinällään että ”olen kunnossa”. (Kiva juttu, mutta ehkä se kannattaisi btw tehdä esim. yksityisviestillä niille joita asia erityisesti koskettaa)

Mutta tärkeintähän on tietty saada sanoa jotain, kun asia kerran ahdistaa. Sillä lailla pääsee eteenpäin eikä räjähdä murehdukseen.

*

Tällainen tilanne on toki erityistapaus, mutta olisi hyvä pysähtyä silloin tällöin ihan muutenkin juttelemaan että mitäs kuuluu ja onko tapahtunut asioita, jotka ovat jääneet tavalla tai toisella kalvamaan - oli kyseessä sitten joku iso puukotusten tapainen asia tai ihan vain se, että koulussa on mänttejä tyyppejä. Usein lapset saati nuoret eivät oikein osaa sitä itse tuoda julki, vaan se pitää heistä kaivamalla kaivaa. Mutta kun niistä sitten saa puhua, möykky pienenee siellä rinnassa.

Sama pätee toki aikuisiin myös. Ehkä pitäisi joskus kysyä itseltäkin...

*

Muistan omasta lapsuudesta muutamia syvästi ahdistavia tapahtumia ja asioita. Ensimmäinen oli joskus 70-luvulla kun näin vahingossa jonkun uutispätkän El Salvadorista, jonka perusteella ymmärsin, että siellä tapetaan ihan lapsiakin ja kidutetaan ihmisiä. Puhuttiin äidin kanssa aika pitkään ennen kuin uni tuli.

Toinen olivat Afrikan nälkäänäkevät ihmiset ja kärpäset vauvojen silmissä.

Kolmas oli ydinsota, jota pelkäsin melko paljon noin vuodesta 1978 vuoteen 1983. Sen jälkeen en ehtinyt huolehtia siitä niin paljon, koska oli parempaakin tekemistä kuten tupakan polttaminen, syljeskely sekä kaikenlainen sählääminen ja kavereiden kanssa hengailu.

Niin että on teini-iästä hyviäkin puolia. Vaikka se päällisin puolin saattaa vaikuttaa ahdistavalta ajalta, niin kyllä se kuitenkin miellyttävämpää on kuin ydinlaskeuman odottaminen.

*

Kaiken surun ja vihan ja kostonhimon keskellä (tai siis en minä ole kostonhimoinen, mutta aika moni on) mietin sellaista, että Turun hirmuteon tekijä oli teini-ikäinen myös - siis kun teini-ikä tulee teen-sanasta ja eighteen on vielä sitä. Omassa lähipiirissä on senikäisiä ja voin sanoa että ihan lapsiahan ne vielä ovat.

Elämme toden totta kamalassa maailmassa, kun jollakulla on siinä ajassa ehtinyt kaikki mennä noin pahasti pieleen. Ja että jossain on aikuisia, jotka asettavat nuoren ihmisen mieleen tuollaisen hulluuden ja raukkamaisuuden ja kataluuden.

Ei ihme, ettei sitä voi ymmärtää. Kun sitä ei voi.

Naimalupajuhlat

 

Viikonloppuna oli sukulaispojan rippijuhlat, jo toiset moiset tänä vuonna - ja on rippijuhlissa toki aikaisemminkin aika monissa tullut käytyä.

Rippijuhlat ovat kivoja siinä mielessä, että niissä se nuori on ikään kuin ensimmäistä kertaa ”vanha”.  On puku päällä ja hän joutuu olemaan se juhlan keskipiste mutta eri tavalla kuin syntymäpäivillä. Hän on se joka kättelee tulijoita ja joutuu hiukan seurustelemaan setien ja tätien kanssa ja vaihtelemaan kuulumisia aikuiseen tyyliin (voi, niin, mahtavia ilmoja pidellyt!)

Ja nuoret myös selviytyvät tästä hyvin, ehkä hieman hämillisesti, mutta kuitenkin. Se on se kohta, jolloin murrosikä tuskin on vielä ihan kokonaan ohi, mutta aletaan olla voiton puolella ja nuorikin pystyy olemaan sen muutaman tunnin hyvin sisäsiisti ja miellyttävä. Toki sillä tuntipalkalla kannattaa ollakin.

*

Laskeskelin huvikseni miten meillä tuo menee, kun on iso suku ja lapsilla paljon serkkuja. Tulemme tässä vuosien varrella käymään 26 rippijuhlassa, á 50 euroa, eli 1300 euroa. Ylioppilasjuhlissa sitten sama juttu tietenkin. Se kuulostaa äkkiseltään kalliilta, mutta hätä ei ole tämännäköinen, sillä raha vain kierrätetään. Summa tulee tietenkin takaisin aina silloin kun on ne omat juhlat – joskin ne setelit menevät lapsille eikä ikinä itselle, mutta kuitenkin. Loppujen lopuksi jäädään perheittäin suurin piirtein tasoihin.

Sillä tavalla talous toimii tietenkin myös laajemmin. Minä annan sinulle rahaa, sinä annat sen jollekin kolmannelle, joka antaa sen neljälle joka antaa sen takaisin minulle. Siinä välissä seurustellaan,  syödään kakkua ja juodaan kahvia, mutta mitään erityisen tähdellistä ei tehdä. Kas siinäpä kapitalismin syvin olemus.

*

Yksi hauska puoli tuon setelileikin lisäksi tällaisissa juhlissa ovat tarjoilut. Kun vuorotellen käydään samojen ihmisten juhlissa vuodesta toiseen, on hauska kun aina etukäteen tietää, mitä tulee olemaan tarjolla. Tai jos joskus on jotain pientä variaatiota, niin se on jännitysmomentti.

Esimerkiksi meillä on aina karjalanpiirakoita ja karkkia (lapsiin tod uppoaa karjalanpiirakka jonka päällä on irtsareita).  Näin siksi, koska ne menevät joka kerta. Lisäksi sitten on joku salaatti, ehkä jotain pizzaa/lämpimiä voileipiä, suolaista piirakkaa. Ja sitten tyttären tekemä kakku tai kakkuja. 

Ja vastaavasti omien sisarusten luona on aina ne samat heidän bravuurinsa. Silläkin lailla traditiot syntyvät ja niitä pidetään yllä. Juhlat syntyvät paitsi juhlittavasta henkilöstä, myös tarjoiluista. Jouluna on sellaista, synttäreillä tuollaista ja rippijuhlissa sekä ylioppilasjuhlissa vähän fiinimpää mutta ei paljon. Yhden luona panostetaan maun lisäksi ruuan ulkonäköön, toisen luona on pitkänmatkalaisille tarjolla myös ihan ruokaa, kolmannen luona vasta aletaan puuhaamaan asioita kun vieraat saapuvat.

Mutta pikku hiljaa, vuosien varrella, kun on juhlittu sadat synttärit, monet joulut, rippiäiset ja muut, sitä alkaa olla niin rautainen juhlien järjestämisen ammattilainen, että 40 hengen kalaasit järjestyvät tuosta vain, vasemmalla kädellä ja muutamassa hetkessä. Sekin asia, jota ei olisi nuorena ymmärtänyt – että kaikkee kummallista sitä aikuiselämä sitten pitääkin sisällään, kunhan ensin vain pääsee ripiltä.