Teini talossa

Teini talossa

Koulupukuteoria

Tuntemattomassa sotilaassa on kohta, jossa Hietanen sanoo varusteista vastaavalle Mäkilälle näin:

”Ei jumalaut! Mää en millä lakkaa ihmettelemäst kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui. Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut kuin helvetin taval rätei. Ei, mää ole mahdottoma hämmästyny. Mää ihmettelen oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klapil päähä lyöty.”

Aiemmissa kirjallisuusanalyyseissä on arveltu, että Mäkilän rakkaus räteihin ja lumpuihin johtuisi hänen laihialaisista sukujuuristaan, mutta minulla on toinen teoria. Mäkilä oli teini. Sillä vain teinit rakastavat rätei ja lumpui yhtä paljon, enemmän kuin ehkä elämää.

*

Voi sitä sähläämisen määrää, kun valitaan mitä vaatteita laittaa kouluun ylle. Mis mun lempihousut on! Laitoin ne eilen illalla klo 23 pesuun eikä ne oo vieläkään täällä kaapissa, mitvit!!!!!

Kenkien on oltava kiiltävät ja uudet. Takki on asia, johon satsataan melkoisesti enemmän kuin matematiikkaan. Ja lippis! On surkeaa kuinka se on aina kadoksissa, vaikka sitä ilman ei yksinkertaisesti voi astua pihalle. Jopa sukkien asento on tärkeä, että varmasti nilkat näkyvät.

Uusia vaatteita olisi suotava saada esim. koko ajan, koska muuten voi käydä niin, että oppi ei mene päähän.

*

Kun tätä seuraa joka aamu, niin mieleen nousee huomio, jonka tein Skotlannissa, jossa olin kuukauden verran: Koulupuvut. Koulupuvut!

Mikä mahtava keksintö! Kaikilla on samanlainen univormu, niin ei tule yhtään ongelmaa siitä, mitä laittaisi päälle. Myöskään ei tule sellaista kiusaamista välitunnilla, että miksi sulla on noin naurettava takki, koska kaikilla on täsmälleen yhtä naurettava takki (itse asiassa olen niin keski-ikäinen, että mun mielestä koulupuvut on myös aika cooleja)

Tietenkin olisin itse nuorena mieluummin keskeyttänyt koulunkäynnin kuin pukenut päälleni koulupukua, mutta sitä ei nyt muistella.

*

Sen lisäksi, että koulupuku vähentäisi pukeutumispaineita, veikkaan, että sillä voisi olla myönteisiä vaikutuksia myös koulukäyttäytymiseen. Tai ylipäänsä käyttäytymiseen.

Mun teoria on, että koulupuku rauhoittaa tunteja ja koulumeininkiä ylipäänsä. Kun kaikilla on samanlaiset siistit vaatteet, luultavasti käyttäydytään enemmän ”koulumaisesti”. Univormu ikään kuin asettaa koululaisen siihen koulurooliin. Silloin ei olla vapaalla. Silloin ei sätätä (niin paljon).

En tiedä onko niin oikeasti, mutta ainakin koululaiset, joita näin Skotlannissa, tuntuivat olevan jotenkin seesteisempiä kuin koto-Suomessa. Lisäksi he puhuivat sujuvampaa englantia.

Tai siis tarkoitan, että kun oltiin puvut päällä ja koulumatkalla, siellä oltiin ja käyttäydyttiin huomattavan siististi ja kohteliaasti - siis kaduilla ja bussipysäkeillä, koululuokista en tiedä.

*

No okei, ei Suomeen tietenkään voisi tulla koulupukua. Se ei istuisi meille, täällä kun ollaan niin individualisteja. Esimerkiksi nuorisolla on kaikilla aivan omanlaisensa vaatteet.

Tosin sanoen täsmälleen samanlaiset hupparit, yhdenmukaiset housut, samat lippikset, juuri tietyntyyppiset kengät sekä samanmerkkiset reput.

Öö… niin siis meillähän näköjään jo on yhtenäinen koulupuku! Sitä vain ei kutsuta sellaiseksi.

Kuukausi teininä

Olen ollut maaliskuun Edinburghissa kirjoittamassa. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun tällainen on edes ollut mahdollista – lapset ovat tarpeeksi vanhoja niin että voi häipyä. Ja kun vielä vaimollekin se oli ok, niin...

On ollut jännittävää olla melkein kuukausi yksin. En ole kokenut sellaista ikinä. Aina on ollut perhe siinä, joskus vähän suurempi ja joskus pienempi mutta yksin ei ole juuri tullut oltua.

Kyllä, olen nauttinut olostani hyvin paljon. Tämä kaupunki on kaunis ja sopivan kokoinen. Töitä olen saanut tehtyä paljon – ei niin että kukaan kotonakaan enää nykyään häiritsisi, mutta vieras ympäristö tekee hyvää. On jotenkin enemmän tilaa olla. Ja kyllä, hiukan on ollut yksinäistäkin: on outoa mennä yksin nukkumaan ja outoa kun ei puhu kenellekään. Tai siis kaupassa sanoo päivää, salilla sanoo et sorry kun talloo jonkun varpaita, ja pubissa että pint please, mutta siinä se sitten onkin. Muuten on vaan omien ajatustensa kanssa.

Hmm. Itse asiassa se muistuttaa aika lailla sitä kun teinit ovat kotona: omassa huoneessaan, omissa ajatuksissaan eivätkä puhu kenellekään!

Oho. Alan ymmärtää heitä.

*

Mutta joo: tämä on vähän sellainen teini- tai ainakin nuoruuskokemus. Täällä on hiukan sellainen olo kuin olisi vaihto-oppilaana tai kielikurssilla. Maailma on jännittävä ja uusi, ikään kuin tuolla ulkona olisi kaikenlaisia juttuja ihan vain odottamassa minua. Edinburghin linnakin rakennettu vasiten meitsiä varten, kiitos skotit, se oli ystävällistä!

Ja siltähän nuorista tuntuu varmaankin suuren osan ajasta. Että maailma on heitä varten! (Paitsi silloin kun on ongelmia finnien, kasvamisen, karvoituksen, koulun ja sen sellaisen kanssa)

Mutta se sellainen maailman avoimuus on hieno tunne, jonka vähän unohtaa kun aikuistuu. Se on sääli. Vaikka ei se toki ihme ole: Kun käy 6788:a kertaa paikallisessa K-kaupassa ostamassa jauhelihaa niin ei siitä hirveitä kiksejä millään enää saa. Kaikki on niin nähty. Maailma on valmis ja omakotimainen.

Ja juuri siksi on mukava huomata, että edelleen on asioita, jotka ovat uusia. Että ihan pelkkä paikan ja näkökulman vaihdos piristää. Nuorena uuden kokemiseen ei tietenkään tarvitse nähdä näin suurta vaivaa, mutta samasta asiasta on kuitenkin kyse. Ilosta kun oppii uusia asioita maailmasta ja itsestään, mielenkiinnosta, joka herää kun asiat eivät olekaan tuttuja, riemusta kun saa tehdä mitä mielii eikä ole riippuvainen viemisistä ja lounaista ja arjesta. Se on nuoruutta parhaimmillaan.

Ensi viikolla lopetan tämän 15-vuotiaana olemisen ja palaan ruotuun (olen katsellut täällä ollessani mm. Girlsien kaksi ekaa tuotantokautta!). Käyn K-kaupassa 6789:n kerran, ostan jauhelihaa ja maitoa, mutta teen sen paria kokemusta rikkaampana ja olen siitä kiitollinen. Tällaisia pikku aikamatkoja nuoruuden meinikeihin pitäisi itse kunkin saada tehdä aina silloin tällöin.

 

 

 

 

Vaalivoittaja

Nyt hei kaikki oikeesti! Kuntavaalit ovat tulossa ja valtuustoihin kaivataan uutta verta. Itse ainakin aion äänestää numeroa 69 (vaikka numero sinänsä naurattaakin minua ihan hirveästi jostain syystä) ja toivoin että te kaikki muutkin äänestätte. Pidetään Tsuge pois pahanteosta!

Mobiililoukussa

Yksi ison perheen huonoista puolista on, että viestintään menee Pohjois-Korean bruttokansantuoteen verran rahaa vuodessa.

Eikä siinä muuten mitään mutta kun sillä rahalla ei edes saa toimivia viestiyhteyksiä nuorisoon. Luulisi, että niillä summilla saisi esimerkiksi perille sen, koska kuuluu tulla syömään tai kotiin mutta turha toivo.

Itse kännykät ovat tietenkin oma lukunsa. Meillä niitä pitää olla kuusi. Vuodessa täytyy ostaa keskimäärin kaksi uutta. Lisäksi ovat puhelinlaskut sekä lasku kiinteästä nettiliittymästä.

*

Meillä liittymiä on monia, joten laskuja tulee koko ajan – ei siis sinänsä rahallisesti sen enempää kuin jos ne olisivat yhdessä ja samassa firmassa, mutta tällä tavoin postista tulee lasku pari kertaa viikossa, mikä on henkisesti kovin raskasta. Laskin, että olen sielultani tällä hetkellä noin 134-vuotias.

Tästä syystä päätin, että asiaan pitää saada muutos! Haluan olla nuori jälleen! Markkinoille oli tullut uusi operaattori, Moi-mobiili, joka lupasi, että kuudella eurolla kuussa saa neljä gigaa nettiä ja muutenkin elämä muuttuu auvoisammaksi, rypyt häviävät otsastani ja naiset lakoavat edestä.

Se kuulosti hyvältä.

*

Neljä gigaa on sitä paitsi tosi paljon, ajattelin. Muistin kuinka joskus ostin tietokoneen jossa oli muistia giga ja sitä tuntui olevan enemmän kuin ikinä voisi tarvita. Kun aikoinaan mentiin kuuhun, siihen riitti tietokone, jossa oli muistia saman verran kuin äidilläni, mikä ei ole kauhean paljon, voitte kysyä vaikka häneltä itseltään, hän myöntää sen auliisti.

Niinpä tein liittymäsopimukset ja ajattelin, että säästän miljoonia ja taas miljoonia ja voin nauraa räkäisesti matkalla pankkiin.

Mutta voi!

Kului kuukauden laskutuskaudesta viikko ja katsoin mikä oli tilanne. Kuopus oli käyttänyt 27 gigaa ja tytär 41. Ziisös! Luulen, että he syövät gigoja tai ehkä levittävät niitä tukkaansa, mitenkään muuten se ei ole selitettävissä. Kaksi isompaa poikaa sen sijaan olivat olleet kiltimpiä ja käyttäneet ”vain” seitsemän gigaa kumpikin.

Kun se lasku sitten tuli, se oli melkoisesti suurempi kuin normaalisti ja itse asiassa muistutti jonkin verran ruokalaskuamme mikä on myös surullista luettavaa. Vähän niin kuin  Victor Hugon "Kurjat"

*

Ei siinä sitten auttanut kuin tehdä se mitä aina eli laittaa hopeamitali kaulaan ja suunnata kohti uusia vastoinkäymisiä. Jos tuntuu, että tämä blogi on jotenkin vettynyt täältä pohjalta niin ei huolta, ne ovat vain kyyneliäni.

Kun joskus koitaa se päivä, että maksamme enää vain omista puhelimistamme, se päivä tulee olemaan kansallinen juhlapäivä ja ehdotan sitä saman tien liputuspäiväksi.

PS. Sinänsä täytyy sanoa, että Moi-Mobiilin asiakaspalvelu oli nopeaa ja erittäin ystävällistä. Pelkästään siitä ilosta kyllä voi jo vähän maksaakin. Mutta nuorisolle moista ei ehkä kannata hankkia, itselle kyllä.

Energiapoliittinen kokonaisratkaisu

Unohtakaa aurinkoenergia! Vesivoima, pyh! Tuulivoima, my ass! Oon meinaan kehittänyt lämmitystavan, joka peittoaa mennen tullen kaikki tunnetut polttoaineet, sillä se ei näköjään ikinä lopu. Aurinkokin sentään sammuu joskus 300 000 biljoonan vuoden päästä, mutta tämä energiamuoto on varmuudella olemassa vielä silloinkin.

Ja siitä saamme kiittää Suomen nuorisoa! Oi, kiitos kiitos kiitos!

Tarkoitan tyhjiä pakastepizzalaatikoita.

Minä lämmitän nykyään talon ihan polttamalla niitä päivät pitkät, kun niit kert sattuu olemaan tarjolla niin kuin Norjassa öljyä.

Aina kun menen olohuoneen takan ohi ja katson siihen paperikoriin johon poltettavaa kertyy, niin se on täynnä pizzalaatikoita. On Pirkkaa, Tohtori Ötkeriä sekä Lidlin tuotteita. Kun yhden polttaa niin uusi kasvaa tilalle.

Kyl nuorisosta siis tod hyötyä on.

Myös keksipakkauspahvi sekä ne pahvikaulukset jotka pitää kokispulloja yhdessä, ovat hyödyke, jota talostamme löytyy tonneittain. Ajattelen, että voisin oikeestaan alkaa myydä ylijäämälämpöä sähköyhtiöille. Sitä sais vaikka hintaan 1,3 e kWh + siirtomaksu 70 e/kWh. Fortum? Caruna? Anybody?

*

Vakavasti puhuen: muistan kuinka me emme ostaneet eineksiä ollenkaan. Eikä juuri pakasteitakaan. Kun lapset olivat pieniä, kaikki oli yksinkertaista: ruoka kaksi kertaa päivässä ja saattoi olla varma että kaikki olivat kotona sitä syömässä. Se oli halpaa, sosiaalisesti mukavaa, kohtuullisen terveellistä ja sellaista johon kaikki olivat tyytyväisiä (paitsi alle 4-vuotiaat koska he eivät suostu syömään kuin asioita jotka ovat löytäneet pihalta tai sohvan alta)

Sen sijaan nykyään kun lapset ovat isoja, ne tulevat ja menevät ihan holtittomasti niin että kukaan ei ole kotona ruoka-aikaan. Ja sitten pitäisi kuitenkin jotain syötävää olla. Lopputuloksena kukaan ei enää syö mitään järkevää, mutta ruokamenot ovat moninkertaistuneet, ruuan laatu on heikentynyt ja vain ani harvoin on luvassa ruokailuun liittyvää sosiaalista yhdessäoloa.

Mutta onneksi nyt sentään sitten tämä lämmitysasia on pizzalaatikoiden ansiosta hoidossa.

Aikuisteinit

Nyt on kuulkaas huonoja uutisia. Pitkällisten tutkimusteni ja mittavan kyselyotokseni perusteella on nimittäin niin, että murrosikä ei lopu ikinä. Sitä kuvittelee että se loppuisi muutaman vuoden kipuilun jälkeen, mutta paskan marjat.

Enkä nyt siis tarkoita itse kunkin rakasta jälkikasvua vaan ihan sitä tyyppiä joka näkyy peilissä. Niin, juuri sitä, sinua! Vilkaisepa vielä kerran! Finnejä saattaa olla vähemmän kuin silloin kun olit 15 mutta murrosikä ei silti ole kokonaan hävinnyt.

Ainakaan suhteessa omiin vanhempiin.

*

Oletteko huomanneet, että oma äiti (isäkin ehkä mutta jostain syystä juuri äidit ovat yleensä ihmiskunnan ärsyttävimpiä otuksia heti hyttysten jälkeen) on sellainen, johon saa suhtautua ihan miten huvittaa ja kiukutella hänelle aivan riippumatta siitä onko itse 14,24,34,44, 54 vai 64?

Toki kiukuttelu muuttuu vuosien saatossa eikä 44-vuotiaana enää käytetä v-sanoja eikä paukutella ovia. Mutta kyllä se kapina siellä on, se on enemmänkin sellaista yleistä ärsyyntyneisyyttä kaikkeen mitä omat vanhemmat puuhaavat. He kun tekevät monia asioita väärin. Ovat hitaita, unohtelevat asioita, ajattelevat asioista väärin, seuraavat vääriä televisio-ohjelmia ja tekevät hullunkauppoja.

Hyvä testi on tämä: Kuunnelkaapa joskus joko itseänne tai puolisoanne tai sisarustanne miten ääni muuttuu kun äiti soittaa. Se puhelu on ihan erilainen kuin jos kuka tahansa muu soittaa. Taantuminen teini-ikäiseksi alkaa välittömästi. Puheesta tulee töksähtelevää ja lyhyttä, kaikki normaali maireus on poissa. Äidille ei teeskennellä. Sama pätee esimerkiksi joulupäivällistä valmisteltaessa.

Ja mitä vanhemmaksi omat vanhemmat tulevat, sitä teini-ikäisemmäksi itse tulee. Kun vanhemmat ovat niin vanhoja että alkavat olla mahdottomia (teini-ikäisiä siis itsekin) eli kun he eivät enää esimerkiksi kunnolla pärjää yksin kotona, niin silloin saavutetaan teiniyden superaste ja omat vanhemmat ovat kaikkein ärsyttävimmillään.

Mutta vasta kun asiat menevät niin pitkälle, että omia vanhusvanhempia aletaan ajatella lapsina, jotka eivät ole ihan oikeustoimikelpoisia, heihin voi taas suhtautua fiksusti ja aikuisesti.

*

Mistä se sitten johtuu, että omiin vanhempiin suhtautuu tuon tuosta kuin olisi itse edelleen 15-vuotias?

Minulla on tähän teoria:

Se johtuu siitä, että äidille (isällekin) voi olla millainen tahansa koska kyllä se kuitenkin rakastaa. Ja siksi ei tarvitse näytellä yhtään. Se on vähän epistä mutta niin se taitaa mennä. Kaverille ei voi olla sellainen, sehän suuttuu. Puolisolle jos on sellainen joutuu pihalle. Äippä on eri juttu.

Jossain määrin se on lohdullistakin. Kukapa sitä ihan kokonaan aikuiseksi haluaisi ikinä kasvaakaan.