Teini talossa

Teini talossa

Siivotaan kilpaa!

Luittekos Hesarista artikkelin, jossa esiteltiin erilaisia kännykkäsovelluksia, joiden avulla voi yrittää saada lapset kilpailemaan siivousvuoroista?

Kuulitte oikein!!!!!! Kilpailemaan siivousvuoroista! Kännykkään ladataan ohjelma, jonka avulla voidaan esimerkiksi jakaa kotityöt ja sitten niiden tekemisestä saa pisteitä.

Ihan jo melkein kohta lähes sillä hilkulla näen sieluni silmin, kuinka 15-vuotias ja kahdeksanvuotias molemmat hulluna imuroivat menemään kuin Nico Rosberg konsanaan ja vielä pyyhkivät pölyt ja lopulta teini voittaa, koska on pidempi ja yltää rättinsä kanssa korkeammalle.

Sitten palkkioksi pelataan koko perhe yhdessä Afrikan tähteä ja äiti keittää pullaa!

Artikkelin mukaan nimittäin palkkio on hyvä kannustin, mutta sen ei tarvitse olla rahaa vaan esimerkiksi jotain yhteistä tekemistä.

Ja tässä vaiheessa tarinaa minä aina jotenkin herään. Tai havahdun. Siis että millaisessa maailmassa tällaisten sovellusten kehittäjät oikein elävät? Keksin tasan yhden perheen, jossa tuo toimisi: Flandersien perhe Simpsoneissa.

Ei silti, ideahan ei ole uusi. Tom Sawyerissa Tom sai tehtäväksi maalata aidan ja sit se huijas kavereitaan että aidan maalaaminen on kivaa ja lopulta kaverit maalasivat sen aidan ja vielä maksoivat Tomille siitä. Itse ihmettelin tätä tarinaa pienenä kun sen luin. Ymmärsin toki millaista vitsiä kirjailija oli tavoitellut mutta kun minun mielestäni aidan maalaaminen ei kuulostanut lainkaan tylsältä puuhalta. Itse asiassa se kuulosti hauskalta.

*

No, sovellusten kehittäjillä ei ikinä ole jalat maassa, joten sallittakoon tällainen epärealistisuus. Mut siis oikeesti, miettikää nyt, näin siinä kävis:

- Rakas lapseni, voisitko ladata tämän siivousohjelman kännykkääsi.

- ?

Se on sellainen, johon merkitään mitä kaikkea sinun pitää tehdä, ja sitten voit pikkusiskosi kanssa kilpailla kumpi imuroi enemmän

- ????????

- Niin, eikö ole kivan ja jännittävänkuuloinen!

PAM (teinin huoneenovi meni juuri kiinni ja lukkoon ja sieltä kuuluu jotain vittumäniinmuutantimbuktuun -tyyppistä)

*

Sinänsä on kyllä mielenkiintoista nähdä, millä lailla ja mitä lapset osaavat, kun ne joskus aikanaan toivottavasti muuttavat omilleen. Tai siis että osaavatko ne mitään.

Tällä hetkellä tilanne on se, että jokainen, kuopuskin, osaa tehdä ruokaa ainakin jollain lailla. Jokainen myös halutessaan osaa siivota (paitsi ehkä vessaa), käyttää imuria ja järjestää tavarat paikoilleen – tätä noitavoimaa  tosin käytellään säästeliäästi.

Joissain asioissa on edelleen myös vaikeuksia: valojen sammuttaminen on yllättävän hankalaa. Että ne tosiaan sammuvat siitä samasta napista kuin mistä ne saa päällekin.

Pesukonetta ei taida osata käyttää kuin tytär (!). Ei myöskään astianpesukonetta – ainakaan sen täyttäminen järjellisesti ei onnistu. Se ei tosin onnistu keneltäkään muulta kuin minulta (kröhöm: astianpesukoneen täyttäminen on taiteista suurinta).

Mutta uskoisin, että nuo asiat voi opetella sittenkin kun akuutti tarve iskee. Pesukoneen laittaminen pyörimään ei ole rakettitiedettä. Ja jos mitään voi päätellä teinien rakkaudesta ulkonäköönsä, niin heillä todellakin on motii saada vaatteensa puhtaiksi. Ja jos on motii, niin teini menee vaikka kiven läpi. Jossain vaiheessa yksi pesi tuolla meidän lammessa huppariaan kun äiti ei ollut tarpeeksi nopea. Juu, tosi puhdasta tuli.

*

Mitä muuta vielä pitäisi osata kun muuttaa omilleen?

Ainakin rahankäyttöä ja laskujen maksua. Ikean huonekalujen kokoamista, kaupassa käyntiä, polkupyörän kumin paikkaamista ja ruuvien laittamista seinään. Ehkä vaatteiden korjausta. (En minäkään tosin tätä viimeistä osaa.)

Ja varmaan on vielä muutama muukin taito, joka olisi hyvä hallita. Tukkeutuneen lavuaarin avaaminen, sulakkeiden toimintaperiaate sekä tulen käsittely.

On onni, ettei elämä lopulta ole tuon vaikeampaa. Toisin sanoen ellei noita perusjuttuja ole teini-ikään mennessä oppinut niin kyllä Siperia aikanaan opettaa. Ja voihan aina kilauttaa kaverille, esim. vanhemmilleen.

*

Sitten on tietty niitä tärkeämpiä taitoja, kuten että ihmisten kanssa pitäisi osata tulla toimeen, etenkin läheisten. Siihen jos johonkin tarttettais kännykkäsovellus. Voisko joku, pliide?

Aaargh!!!!

Kun synnytyslaitoksella annetaan se manuaali, jossa kerrotaan, miten lapsi toimii ja miten sitä pitää huoltaa ja kasvattaa, niin minneköhän se meijän kappale mahtoi kadota?

Kaiken maailman vihkiraamatut kyllä pysyy tallessa, vaikkei niitä tartte ikinä mihinkään, mut tää ainoo mitä tarvittais tais kadota jo matkalla synnäriltä kotiin.

Ja mihin sitä tarvittaisiin? Yksi sana: Kotiintuloajat. (No siinä on kolme sanaa mutta ymmärrätte mitä ajan takaa.)

*

Täällä on taas mennyt meno ihan mahdottomaksi ja se on noitten helvetin mautojen syy. Siis mopoautojen.

Niitten kyydissä on nimittäin lämmintä ja miellyttävää matkustaa ja koska niillä pääsee myös eteenpäin, ne luovat tunteen, että maailma on avoin ja ihana (ei tietenkään ole, se valkenee sitten keski-iässä). Joka tapauksessa mautoilusta seuraa, että kotiin ei paljon kaivata.

Tästä taas seuraa monenlaisia murheita, jotka yltävät meidän makuuhuoneeseemme saakka. Nimittäin sellaisia murheita, että sängystämme käsin käydään etenkin viikonloppuisin koko yön kestävää WhatsUp –sättäämistä siitä, että koska sitä tullaan kotiin.

Ja sitten on vielä toinenkin asia, joka pitäisi kieltää Geneven sopimuksella. Nimittäin ABC-asemat. Ne ovat auki koko yön, joten sinne on hyvä mennä luuhaamaan. Vähintään niiden aukioloaikaa tulisi rajoittaa vaikka yhdeksään illalla.

*

Jännää on, että tavallaan tässä on kuitenkin vuodessa tapahtunut edistystä. Vuosi sitten nimittäin puhelimeen ei ikinä vastattu, mikä oli raivoistuttavaa. Nykyään sivistys on tavoittanut teinin ja hän vastaa viesteihin, kohteliaastikin toisinaan, mutta viesteillä ja lupauksilla ei ole suurempaa vaikutusta lopputulokseen.

Nyt lauantaina kotiin tultiin klo 05 prkl. Siitä sitten käytiin aika kuumana, mutta epäilemättä sama asia on edessä jälleen ensi viikonloppuna.

Ongelma on, että mautokuski saa ilmeisesti olla niin myöhään ulkona kuin huvittaa joten tää meidän kyytiläinen on siinä sitten mukana. Ja se tietenkin tuhoaa sitten myös meidän yöunet. Vaimo tekstaa nykyään lauantaiöisin enemmän kuin normaali teini. Tälviisiin:

 

Koska tuut kotiin

Ihan kohta

Kahdelta viimeistään

Joo joo

No mutta kun kello on jo yli kaksi

Joojoo ihan kohta.

Siis milloin?

Ihankohta. 

*

Hyvin pieni osa minusta, tarkkaan sanottuna 99 %, toivoo, että se saa joskus lapsia ja että ne lapset on ihan kamalia. Semmosia jotka ei nuku ikinä eikä tottele milloinkaan. Semmosia joilla on sarvet ja häntä ja hiilihanko. Siis jo syntyessään. Että kun kätilö nostaa vauvan maailmaan ja vanhemmat kysyy että no kumpi se on, niin hän vastaa siihen vaan että ei tiijä mutta I see trouble.

Lisäksi toivon, että olen itse siinä vaiheessa ymmärtänyt siirtyä asumaan Espanjaan. 

*

Mutta rakentavasti:  mitä tommoselle voi tehdä?

Ai kuulinko jonkin lukijoista ehdottavan että kuria lisää? Arbeit macht frei? Ja että jos ei vanhempi tällaisessa asiassa  nuorelle pärjää niin perseestä on sellainen vanhempi.

Niin niin, joo joo. Ulkopuolelta on aina hyvä olla viisas. Ja voihan sen noin tehdä, jos haluaa elää useamman vuoden elämästään tapellen ja pitäen yhtä korvasta kiinni yöt päivät ettei se karkaa mihinkään.

Mutta ellei halua? Jos vaan haluis että se tulis ihmisten aikoihin kotiin ja että itte sais nukkuu rauhassa.

Sellaista vaihtoehtoa ei taida olla.

Isänpäivää

Tämä on 20. isänpäiväni. Vuosien varrella olen saanut lahjaksi lukuisia kortteja sekä erilaisia askarteluja. Ja vaimolta yleensä myös jotain.

Parhaimpia lahjoja ovat olleet parodiaelokuvat, joita lapset ovat tehneet kirjoistani. Tai trailereita ne ovat olleet. Ihan Hollywood-tyyliin tehtyjä nopeita pilkkaversioita sekä aikuisten että lastenkirjoistani. Mieleen on jäänyt erityisesti Perunkirjoitus-kirjani kohtaus, jossa esikoinen näyttelee satavuotiasta Jalmaria paremmin kuin Jalmarin esikuva, edesmennyt isoisäpuoleni konsanaan. Ja näissä leffoissa oli parhaimmillaan mukana kaikki lapset.

*

Isänpäivät ovat menneet näin:

Aluksi ihan tultiin sängystä herättämään ja tuotiin lahjuksia. Jokaisella oli lahja. Itsekin muistan omassa nuoruudessani antaneeni isälle aina jotain. Esim. 15-vuotiaana annoin hänelle sellaisen työkalusarjan, jolla sai hyvin korjattua mopoa.

Sittemmin tästä herätyskokoustavasta luovuttiin, mutta pitkään kuitenkin söimme yhteisen vähän fiinimmän aamiaisen.

Siitäkin luovuttiin, kun kävi ylitsepääsemättömän vaikeaksi saada teini-ikäisiä raahattua aamiaisaikaan sängystä alakertaan. Niitten ilmeet olivat kyllä aina sen vaivan arvoisia, kun kukaan ei varsinaisesti ollut hereillä ja sitten ne nuokkuivat pöydän äärellä sen vähimmäisajan mitä nyt saatettiin ihmiseltä vaatia, ja painuivat takaisin pehkuihin.

Niin että muutaman vuoden olemme sitten syöneet isänpäiväaamiaista ihan vaan kahdestaan vaimon kanssa. Paitsi että tänä vuonna ei sit enää sitäkään (kun minulla on töitä eikä aikaa istua aamiaispöydässä).

Elämä selvästi on saavutettujen etujen heikkenemisen historiaa.

*

Toisaalta voi ajatella niinkin, että juhlien hiipuminen tarkoittaa sitä että isätyö on pikkuhiljaa vähän niin kuin suoritettu. Tai ainakin sen vaativin osuus (eli että silmät suurina selittää lapsille kuinka herkkuja saa syödä vain lauantaisin.).

 Vanhemmuus tietenkin on koko elämän kestävä projekti, mutta eivät nuo enää niin paljon tarvitse huomiota kuin joskus (rahaa valitettavasti sitäkin enemmän). Mutta se on mukava tunne, kun näkee, että lapset kasvavat ja toivottavasti löytävät paikkansa maailmassa eikä itse enää ole siitä niin suuressa vastuussa. Sitä sopii juhlistaa isänpäivänä ihan vaikka itsekseenkin.

 

PS. Oheisen kortin ohella sain myös Reino-tohvelit sekä paidan ja suklaajoulukalenterin. Tytär on myös tehnyt/tekee jotain ruokaa. Joten on tässä nyt lahjotuksi tullut ylen yltäkylläisesti.

Teinimarket

On ihan käsittämätöntä, millaisia määriä ruokaa teinit syövät. Tuhansia kiloja, ehkä miljoonia. Ziljoonia. Enkä puhu nyt kuukauden ruoka-annoksesta vaan yhdestä lounaasta.

Perheen jauhelijaindeksi menee jokseenkin näin (jlihan voi korvata jollain muulla jos keksii):

Kun lapset ovat pieniä niin kun tekee 400 gramman jauhelihasta kastikkeen, koko porukka syö siitä ensin lounaan ja sitten vielä illalla päivällisen ja jää vielä ylikin hiukan.

Jossain vaiheessa on universumin harmoniahetki ja koko paketti menee yhdellä lounaalla eikä yhtään jää yli. Ne ovat mahtavia aikoja, eräänlainen jauhelihuuden kultakausi.

Seuraava askel on, että yksi paketti riittää juuri ja juuri jos ei itse syö kovin paljon.

Ja nyt ollaan siinä, että teini vetää sellaisen päketin yksin. Kaksi kertaa päivässä.

Väliajoilla se syö pakastepizzan ja hevosen. Ei oo meinaan tallissa enää yhtään jäljellä.

*

Ylipäänsä kaikenlaisten ruokien – etenkin herkkujen – menekki on vuosi vuodelta tolkuttomampaa. Jos ostaa keksipaketin, se on yleensä syöty sillä matkalla kun kantaa ruokakassin autosta keittiöön. Limonadi ei ehdi kylmetä jääkaapissa ennen kuin se on mystillisesti kadonnut.

Nyt viikonloppuna ostin itselleni sipsipussin ja muistin sen vasta seuraavana päivänä, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Nyyh.

Yksi ratkaisu olisi ryhtyä tekemään pahaa tai terveellistä ruokaa. Erilaisia epämääräisiä kokeiluja! Kasvisruokaa! (Tytär teki eilen oikein hyviä kasvispihvejä, eivätkä ne kelvanneet nuorisolle, joten tässä voisi olla ratkaisu). Toisaalta on niinkin, että ellei kotona ole ruokaa jota haluaa syödä, niin siitä seuraa hirmuinen ruokakiukku ja sitten ei ole kellään kivaa. Ehkei tälle asialle ole olemassa muuta ratkaisua kuin vaihtaa haarukat talikoihin niin saa kerralla enemmän suuhun.

*

Tai sitten pitäisi perustaa teinimarketteja. Niissä myytäisiin jauhelihaa sadan kilon säästöpakkauksissa ja kilometripizzaa. Kokis ja energiajuomat olisivat tynnyritavaraa. Hedelmäosasto olisi supistettu tärkeimpiin eli hedelmäkarkkeihin. Kasvisosastosta olisi jätetty ranskalaiset ja lopuista luovuttu kokonaan, jotta olisi saatu raivattua tilaa eineksille.

Kaupassa olisi myös erillinen vaateosasto, joka olisi sijoitettu pitkin kauppaa, koska kun ostaa kengät siitä sisääntulo-ovelta niin ne ovat jääneet pieniksi siinä vaiheessa kun päästää kassalle.

Että hei kuulkaas Kesko tai S-market tai joku – kuis ois?

*

PS. Kohtuutonta näin keski-ikäisen näkökulmasta on myös se, että teininä voi syödä ihan mitä vain kuinka paljon vain eikä se juuri näy painossa. No, poikkeuksiakin toki on, mutta ainakin meillä on näköjään sellaiset läpipaskogeenit.

Siis nuorena: Jos minä söisin samalla lailla kuin nuoriso, saisin jo parissa viikossa töitä rantapallona Fuengirolasta.

Vaikka onhan kaikki työ arvokasta, ei sillä.

President John McTeini

Nythän on ollut paljon porua siitä, että mitä jos Donald Trumpista OIKEASTI tulee Yhdysvaltain presidentti. Että siinä tapauksessa kaikki menee ihan päin helvettiä.

No niin meneekin.

Mut miettikää jos Trumpia tai Clintonia ei valita kumpaakaan, vaan kisan voittaa musta hevonen nimeltä John McTeini, joka on 14 v.

Johan alkais hommat sujua. Näin:

*

Valkosessa talossa ei tehtäis mitään ennen puolta päivää (siksi P-Korea suunnittelisikin hyökkäyksen tapahtuvan jo seitsemältä aamulla, jolloin he saisivat viiden tunnin etumatkan). Mutta klo 12 presidentti McTeini lopulta nousisi, vetäisi purkillisen Batteryä, eilisen pizzan jämät ja olis valmis päivän hommiin.

Yhdeltä pitäisi pitää linjapuhe kansakunnalle. Presidentti McTeini tulis paikalle, kaivelis hetken Adidaksen salkkuaan, löytäis sieltä rypistyneitä uudistushankkeita, karkkipapereita, tyhjiä limupulloja sekä viimeviikkoisen pizzan jämät.

Mut ei linjapuhetta.

- Vittu mä muistanut tehdä sitä. Ei sanottu et se pitäis olla just tänään. Sitä paitsi ei paljo kinos.

*

Kolmelta kävisi ilmi, että P-Korea on kuin onkin hyökännyt, mutta eivät ehtineet seitsemäksi, koska kellään ei ollut varaa kelloon. Joka tapauksessa nyt pitäisi siis julistaa sota.

- Kivan noldee. Varmaan hei meen lukee jotain paperia johonkin kameroiden eteen.

Mut ei auta. Lopulta presidentti McTeini suostuu ja mumisee jotain mistä ei kukaan saa selvää. Sen seurauksena Yhdysvaltain joukot hyökkäävät Korean sijaan Norjaan.

*

Neljältä presidentiltä menee hermot, koska telkkarista tulee Simpsonit ja Pentagon sättää että pitäisi lähteä sinne johonkin ”palaveriin”

- Haloo pahvit, mä oon Instassa jos on jotain asiaa.

*

Viideltä pitäisi tavata jonkun käsittämättömän pikkumaan presidentti Niinistö. McTeini siirtää tapaamisen 7-Elevenin eteen, koska karkit on loppu jo toista tuntia.

Palaverista tulee lyhyt, koska tämä Niinistö on niinku ihan 90-lukua. Tai ehkä vanhempikin.

*

Seitsemältä presidentti McTeiniä tulee hakemaan mopoautolla hänen paras kaverinsa Mike, josta on tehty liikenneministeri. He suuntaavat YK:n päärakennuksen eteen ajamaan pillurallia. Yhdeltätoista presidentin äiti soittelee poikansa perään ja kysyy, että koska tämä tulee kun kello on jo paljon ja on arki-ilta.

- Vittu joojoo tullaan tullaan.

Kahdeltatoista presidenttiä ei kuulu kotiin joten äiti soittaa uudestaan.

- Relaa nyt vähän! Me ollaan hei mopoautolla New Yorkissa. Kyl täs nyt hetki menee.

- No olisiko kannattanut ajatella ennen kuin lähditte niin kauas? äippä kysyy.

*

Aamuyöllä paluumatkalla tulee nälkä ja presidentti haluaa ostaa hampurilaisen mutta ensin pitää käydä automaatilla. Hän on unohtanut tunnusluvun, mutta hänellä on joku mikälie koodi, jonka hän sai virkaanastujaisissa. Ehkä se toimii! Presidentti McTeini näpyttelee koodin ja…

Bum!

Sen pituinen se.

 

Teinikuiskaaja

Ootte varmaan kuullu semmosista kuin hevoskuiskaajat? Tai koirakuiskaajat? Kissakuiskaajiakin varmaan on ja ehkä kilpikonnakuiskaajia.

Mutta yksi puuttuu ja sellainen tod tarttettais. Nimittäin teinikuiskaaja. Se olis semmonen, että aina kun teini saa raivarin (vittu en varmaan tuu syömään/siivoa huonetta/auta/ tee yhtään vittu mitään), niin se teinikuiskaaja tulis siivouskomerosta, jossa sitä säilytettäis, ja ottais teinin pään käsiensä väliin ja kuiskais sen rauhalliseksi.

Teinikuiskaajaa säilytettäisiin siivouskomerossa siksi, että eihän sitä voisi kiinteistöstä poiskaan päästää, koska sen palveluksia tarttettais koko ajan. Siis ihan koko ajan.

*

Aamulla teinikuiskaajaa tarvittais heräämisprosessissa, koska se eka raivari tulee, kun on ensin herätetty (joojoo!), minkä jälkeen on herätetty toisen kerran (no vittu olen hereillä) ja sen jälkeen vielä kolmannen kerran (joojoo eksä jo usko) ja lopulta kun on jo liian myöhäistä, raivo siitä, kun ei ole lainkaan herätetty! Tässä vaiheessa kuiskaaja tulisi mukaan kuvioihin ja kaataisi ämpärillisen kylmää vettä teinin niskaan.

Katsokaas kun ei sitä kuiskaamallakaan nyt herranjumala sentään ihan mihin tahansa pysty.

*

Ja myöhemmin päivällä:

Koulun jälkeen keskusteltaisiin Wilma-viesteistä, joiden mukaan teini on häirinnyt kaikin tavoin kaikkea kaikkialla. Ja kun teini sitten huutaa pää punaisena, että se oli opettajan vika ja Jaakon vika ja jonkun muun vika ja että joo joo hän ei tee sitä enää ikinä, teinikuiskaaja otettaisiin taas esiin ja se rauhoittaisi tilanteen.

Syötäisiin päivällinen ja kaikki olisi hyvin.

*

Teinikuiskaajan ammattikunta olisi äärimmäisen arvostettu ja hyödyllinen. Lisäksi niitä tarvitaan jokaiseen teiniperheeseen yksi, mistä syystä työllisyyden kannalta olisi erityisen viisasta ryhtyä kouluttamaan moisia. Alkuun voisi kouluttaa vaikka 300 000 teinikuiskaajaa, mikä ylittää hallituksen työllisyystavoitteet moninkertaisesti. Suomi saadaan nousuun kertaheitolla.

Teinikuiskaajia voidaan alkaa valmistaa myös vientiin, sillä sellaisia tarvitaan kaikkialla. Nykyiset nysväämiset koulutusviennin parissa voidaan unohtaa. Teinikuiskaajista tulee Suomen uusi Nokia.

Koska kyse on hyvin vaativasta ammatista, sen täytyy olla korkeakoulupohjainen. Osa yliopistoista voisi erikoistua kouluttamaan pelkästään teinikuiskaajia. Maisteritutkinto olisi vaatimus, mutta kandin papereilla voisi toimia esiteinikuiskaajana, sillä kyllä esiteinitkin ovat kamalia.

*

Koska olen isänmaallinen mies, ideani on vapaasti yhteiskunnan käytettävissä.

Jo oli meinaan aikakin, että joku keksii jotain järkeä tähän suossa tarpomiseen, jota Suomen tulevaisuudeksi kutsutaan.