Teini talossa

Teini talossa

Kirottuja sanoja

Oli synkkä ja myrskyinen yö…

Eikäkö oli vaan marraskuinen aamu. Kaikki olivat könynneet vastentahtoisesti ylös, oli ihan kauhean kylmä (koska nuorison mielestä vaatteita ei kannata laittaa päälle heti kun nousee, sillä ”ei ne auta”) ja muutenkin ankeaa. Aamupala maistui kuivalta ja koulussa odotti joku kirjallisuusesitelmän tms. palautus.

Minä näpyttelin näppyloitä jo koneellani, kun yhtäkkiä aistin kuinka vaimo pöyristyi keittiössä. Nuoriso nimittäin sulostutti aamua väittämällä, että kirjallisuusesitelmä on yhdyssana, koska ei voi sanoa että ”kirjallisuusvittuesitelmä” ja että isi opetti.

Siinä vaiheessa en voinut kuin ottaa paremman puolustusasennon ja odottaa mitä tuleman piti. Semminkin kuin nuoriso oli normaalista asiaintilasta poiketen oikeassa ja  kirjallisuusesitelmä tod on yhdyssana.

*

Ja kohta vaimo tulikin luokseni ja kysyi, että mitä tää nyt on? Rivien väleistä luin, että olin ikävällä tavalla vetänyt maton hänen kauniiden kasvatuspyrkimysten alta .

No minähän selitin, mistä oli kyse. Tästä:

Olin opettanut jälkikasvulle yhdyssanojen muistisäännön, johon vittu kuuluu olennaisena osana.

Muistisääntö ei ole minun keksimäni, mutta se on kehitetty nuorison tarpeisiin, koska he eivät ymmärrä muuntyyppistä kieltä. Muistisääntö menee niin, että jos voi laittaa vittu sanojen väliin niin silloin se ei ole yhdyssana ja päinvastoin. Siis niin kuin mopovittuauto. Ei niin voi sanoa, joten se on yhdyssana. Aivan vittu sama – niin voi sanoa joten ”aivan sama” ei ole yhdyssana.

*

Ja koko tämän keskustelun ajan nuoriso huuteli siellä taustalla kauniiseen ja seesteiseen aamuumme että kirjallisuusvittuesitelmä, kirjallisuusvittuesitelmä! Ihan odotin, että joku lastensuojeluviranomainen tai edes kielipoliisi astuisi juuri silloin ovesta sisään. Tai edes Samuel Beckett. Mutta niin ei käynyt.

Ja lopulta saimme kuin saimmekin käytyä aiheesta oikein hyvän ja akateemisen keskustelun niin että vitut vaan lentelivät ihan niin kuin pari vuotta sitten edellisen kanssa, joskin silloin akateemisuus oli kaukana.

*.

Sinänsä tämä kielioppimuistivittusääntö on hyvähkö. Se toimii suuressa osassa tavallisia tapauksia mainiosti. Kuten sanottu, se ei ole minun keksimäni, mutta jos se auttaisi edes jotakuta hahmottamaan oikeinkirjoitusta ja paria muuta asiaa, niin julkaisen sen tässä. Se kuuluu näin:

 

”Substantiivi on se sana, jonka jälkeen voi lisätä perkele, kuten äijänperkele, moponperkele. 

Adjektiivi on sana jonka eteen lisätään paskan, kuten paskantärkee, paskanhailee. 

Verbi on sana, jonka jälkeen lisätään sanat ihan sikana. Me bailattiin ihan sikana!

Yhdyssana on sellainen jonka väliin EI voi laittaa vittu. Niin kuin yhdysvittusana. Ei käy. Rintamavittumiestalo. Ei käy. Aivan vitun sama. Käy.”

*

Toki täytyy todeta, että yläkoulun opettajaparat jos he joutuvat turvautumaan näin radikaaleihin keinoihin saadakseen teininperkeleet oppimaan. Mutta ehkä se on pieni vitun hinta siitä, jos joku oikeasti oppisi noin suurin vitun piirtein yhdyssanat.

Olen pahoillani tämän blogipostauksen paskantörkeestä kielenkäytöstä, mutta asia on tärkeä.

 

Mediankäyttöpäiväkirja, Roope Lipasti 9c

Economist-lehdessä kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan rikkaissa maissa kännykän käyttäjät koskevat laitteeseen 2600 kertaa päivässä.

Se on aika paljon… Aika pirun paljon.

Yläkoululaiset luultavasti koskevat vielä useammin. Tai oikeastaan he koskevat siihen vain kerran: aamulla kun heräävät, ja sitten se onkin kädessä siihen saakka kun nukkumaan mennessä laittavat sen pois. Tai kuka laittaa ja kuka ei.

Ja sitten kun nuorisoa pyytää pitämään mediapäiväkirjaa, kuten opettajat joka vuosi pyytävät, niin mikä on tulos?

Kyä vaikeeta o. Ymmärtäisin, jos se hankaluus olisi siinä, ettei kehtais myöntää, ettei tee elämällään juuri muuta kuin tuijottaa kännykkää - paitsi niinä hetkinä kun tuijottaa tietokone- tai televisioruutua. Mutta kyse ei ole siitä. Päivät nimittäin kuluu siihen että on sillä kännykällä, ja illat siihen, että tuskailee kun pitäis mediapäiväkirja tehä.

Jos minä olisin käyttänyt kaiken tuskailuajan esimerkiksi kirjoittamiseen, olisin saanut valmiiksi jo kymmenen romaania. Hei kaikki teinit, tein mediapäiväkirjan puolestanne, voitte antaa tän opellenne!!!!!!!!!

*

Klo 07

Mutsi tuli jotain riehuu heräämisestä. Laitoin snäppiin kuvan siitä. Vitsi se on vanhannäkönen.

klo 08

En syönyt aamiaista mutta katoin pari podcastia, kymmenen jos tarkkoja ollaan. aamiaispöydällä oli sanomalehti, lasketaaxe mediax?

klo 09

Ihan hyvin pystyn vastaamaan viesteihin JA kuuntelemaan mantsaa. Esim äsken ope sano et Aasia on x toiseen.

klo 10

Välkällä pelasin Clashiä 10 min mikä todistaa etten mä pelaa sitä liikaa. Tai sit sen et välkät kestää 10 min.

klo 11

Meil oli ryhmätyötä, hain Youtubesta oikeet vastaukset. Tai siis en hakenut vaan kuuntelin Eaglesia. Se kertoo yhestä hyvästä hotellista Kaliforniassa minne meen ehkä joskus.

klo 12

Ruokatunnilla söin clashiä ja pelasin kaalilaatikkoo.

Mut mua alkaa nyt vähä ottaa pattiin elikäs pateroon tää typerä mediapäiväkirja kert täs niinku oletetaan, etten mä tekis muuta ku pelaisin. Tod. teen. Esim nyt aion mennä snäppiin.

klo 13

Liksantunnilla me pelattiin Minecraftia. Tai mä pelasin. Kunto kasvo.

klo 15

Mutsi kimitti jotain mediapäiväkirjan kirjoittamisesta, mutta emmä TIETENKÄÄN voi kirjoittaa ellen eka oo OLLU jossain mediassa joten katoin parin tubettajan postaukset noin ihan niinku educationalwise.

klo 16

Mutsi kimitti jostain läksyistä muttei meille tullu, joten otin kuvan mun uudesta tukasta ja laitoin instaan.

klo 17

Voi jodeli tota äippää. Nyt se käskee mun siivota huoneen, vaikka mun pitää tod kattoo vähä Netflixii että ois jotain kirjotettavaa sinne mediapäiväkirjaan.

klo 20

Netflix on aika hyvä.

klo 21

Sanoinx mä jo että Netflix on jees?

klo 22

VOI EIII!!!!! Mä en oo tehnyt mediapäiväkirjaa ja päivä on ohi ja elämä on ohi eikä mitään ole tehtävissä!!!!! Huomenna teen parannuksen! Huomenna kirjoitan kaiken ylös. Nyt tarttee vähän tsättäillä kavereitten kaa, moido!

Teit isäin astumaan

Mikä siinä on, että kun ihminen tulee murrosikään, hänelle tulee hillitön tarve heitellä asioita. kelle enemmän ja kelle vähemmän, mutta en siis nyt tarkoita sellaista että heitellään telkkareita ikkunasta. Vaan ihan että on koko ajan pallotella käsissä kaikenlaista kamaa – heittää ilmaan niin että esine tekee muutaman pyörähdyksen, ja koettaa sitten ottaa se kiinni.

Tämä heitteleminen on luonnollisesti sitä kivempaa, mitä arvokkaampi ja särkymisherkempi esine on.

Näin ollen kaikkein kivointa heittäminen on kännykällä tai Hanna-mummin juomalaseilla, jotka ovat alun perin tsaarin hovista, jossa Hanna-mummin isoäiti oli keittäjänä sekä tsaarin rakastajattarena (oletan, että kaikissa suvuissa on yksi sellainen).

Pakettiin kuuluu tietenkin se, että nuoren koordinaatio ei riitä siihen, että hän saisi tavaran aina kiinni. Ja siksi se kännykkä sekä ne isoisoisomummin aikoinaan hekkuman hetkellä pöllimät lasit ovat jatkuvasti lattialla. Klops. Klops. Klops. Räks.

Tämän jälkeen kuullaan lause: ”Mun kännykän lasi on rikki ja tää takakuori on jostain syystä ihan löysä, mun pitää saada uusi.”

*

Näin kärttyisen keski-ikäisen näkökulmasta asioiden heittely on hermostuttavaa. Jokin aika sitten nuorisolla oli esimerkiksi villitys koettaa heitellä juomapulloa ja saada se laskeutumaan pystyasentoon. Sinänsä arvostan tätä koordinaation kehittämisen näkökulmasta, mutta koska kukaan ei koskaan onnistu siinä, tästä seuraa, että kolmen sekunnin välein kuuluu klops ja tätä jatkuu hamaan ikuisuuteen. Fidget Spinnerit ovat osa samaa ilmiötä.

Ilmeisesti kasvamisessa on jotain sellaista, ettei pysty olemaan paikallaan. On tehtävä koko ajan käsillä jotakin. Ehkä siinä on muistumia ammoisista ajoista 75 000 vuotta sitten, jolloin asuimme koivun oksalla jossain Iisalmen tietämillä ja kädet hakivat alati toukkia syötäväksi.

*

Onneksi kun ihminen kasvaa, hän rauhoittuu.

Muistan kuinka itse rummutin pöytää vuodesta 1982 vuoteen 1998. Voin kertoa, että siihen mahtuu meinaan aika monta rumpusooloa ja kanssaihmisten hermoromahdusta (soitin myös nuorempana rumpuja, että siitä se varmaan lähti). Veikkaan, että jos eläisimme villissä lännessä ja kaikilla olisi ollut aina pistooli mukana, minut olisi ammuttu moneen kertaan.

Lisäksi olin nuorena aikuisena niin kova selittämään käsillä, että kaljat kaatuivat viereisessäkin baarissa.

Mutta niin vain jossain vaiheessa tuli aikuisuus ja zeniläinen seesteisyys, josta olen saanut nauttia sen jälkeen. En ole rummuttanut enkä kaadellut muuta kuin puita enää pariinkymmeneen vuoteen. Enkä heitellyt kännykkää.

Joten ehkäpä se nuorisokin siitä jossain vaiheessa rauhoittuu.

*

Sitä odotellessa hankin korvatulpat ja silmälaput. ne ovat muutenkin asia, joiden soisi olevan jo äitiyspakkauksessa. 

Autokoulussa - taas

Olen nyt kolmatta kertaa – tai oikeastaan neljättä – autokouluopettaja. Opetettava on se, josta vannoin mielessäni pari vuotta sitten, että minähän en sitä opeta, koska ymmärsin, ettemme ikimaailmassa pystyisi olemaan samassa pienessä tilassa yli kolmea sekuntia.

Mutta niin vain aika parantaa haavat. Yhtään vittua ei ole lentänyt auton sisätiloissa eikä ulkopuolellakaan ole törmätty kumpaankaan sukupuoleen. Ei olla edes ajettu ojaan.

Itse asiassa kun lähdimme ensimmäisen kerran ajamaan, täytyi oikein ihmetellä, että miten se niin hyvin ajoi – liekö ajellut kavereidensa kanssa tuolla pikkuteillä jo vuosia…

No ei sentään, yhdet vain ovat parempia jossain kuin toiset, tällä on nämä asiat hallussa!

*

Se mainitsemani neljäs kerta autokoulun opena oli kun ”opetin” pojan ajamaan mopolla. No siitähän ei tullut hevon paskaa. Minulla oli kädessäni pyhä liikennekirja ja sitä heilutellen yritin ajaa hänestä demoneita pois ja samalla vähän tiedustella, että haluaisin rakas lapseni kertoa sinulle liikennemerkeistä, ne ovat tähän opukseen jumalallisena sanana präntätyt.

Hän kertoi, että osasi ne jo kaikki ja kun sitten kysyin niitä, hän ei osannut yhtään. Klassikko oli kun oli vuorossa merkki jossa ilmoitettiin rautatien lähestymisestä:

- Mihin mä tota muka tartten, ei täällä ees oo junarataa! (tämä huutaen)

Ookke.

*

Mutta niin asiat muuttuvat kun aurinko kiertää maan kyllin monta kertaa. Näkökulma- tai ainakin asennekysymyksiähän nämä ovat pitkälti.

Nyt kaikki sujuu mainiossa yhteisymmärryksen hengessä. Minä osaan selittää miksi asioita pitäisi tehdä tietyllä tavalla kritisoimatta sen kummemmin, jos virheitä tulee. Ja hän osaa kuunnella ja ottaa onkeensa eikä niitä virheitäkään juuri tule.

*

Kaikessa opettamisessa, niin tässäkin, on myös se ulottuvuus että itse oppii. Kun sanoittaa ääneen, että nyt tuolla menee pari lasta, varo niitä, sillä lapset ovat hulluja ja arvaamattomia sekä ilkeämielisiä – tiedän koska ne eivät antaneet minun nukkua moneen vuoteen - niin itsekin tulee taas ajateltua liikennettä ihan toisella tavalla, aktiivisesti. Yleensähän sitä vain ajelee automaattiohjauksella paikasta a paikkaan b.

Ennen kaikkea tulee ajateltua sellaisia rauhallisia juttuja kuin että jos auto pysähtyy risteykseen niin mitä väliä sillä on mitä takana oleva ajattelee. Ei kellään ole niin kiire, ettei voi odottaa viittä sekuntia, kun me harjoittelemme. Tai että ei maantiellä ole pakko ajaa niin lujaa kuin on sallittua, mutta jos taakse alkaa kerääntyä jonoa, voi pysähtyä bussipysäkille, päästää muut ohi ja jatkaa köröttelyä sitten.

Tai että ennakoimalla erilaisia tilanteita ihan oikeasti myös säästää bensaa.

Tai se tärkein viisaus liikenteessä, eli että vaikka olisikin jumalallisen varma, että kaikista ihmisistä MINÄ olen kyllin hyvä kuski ajamaan ties kuinka lujaa, niin siitä ei seuraa, että muut olisivat. Mistä syystä kaikenlaista ennakoimatonta voi sattua mistä syystä ei tod kannata ajaa niin lujaa kuin osaisi. Tämän opin jos pystyy siirtämään nuoreen niin paljon muuta ei tarvita.

Plussaa on myös melkoinen rahansäästö.

*

Ja sitten se itsestäänselvyys: Opetusluvan hieno puoli on, että tulee istuttua nuoren kanssa siellä autossa muutama tovi. Ei siinä suuria ehkä tule juteltua mutta pieniä kumminkin. Se on enemmän kuin yleensä.

Mutta, ja tätä haluan painottaa, mopokortin opettamista en suosittele pahimmalle vihollisellekaan.

Lätkässä

Kuinka paljon saa isäpisteitä kun on ensin aloittanut yhden kanssa autokouluopetuksen (nuoriso ajo ihan uskomattoman hyvin heti ekalla kerralla, se on varmaan ajanut jo vuosia tuolla pikkuteillä) ja sen jälkeen kävi vielä pelaamassa höntsälätkää toisen nuorison kanssa?

Veikkaan että niin paljon et voin loppuvuoden lomailla Bangladeshin viimeisellä rannalla.

*

Vakavasti puhuen: tämä yhteinen jääkiekkoharrastus tuli hiukan tilaamatta ja pyytämättä mutta en valita. Olen tästä joskus Kotivinkin paperiversioon kirjoittanutkin, mutta meillä on siis täällä Liedossa – tai Tarvasjoella, jonka Lieto valloitti ja jonka väestön alisti orjiksi muutama vuosi siten – nykyisin jäähalli.

Eikä siinä vielä kaikki: siellä jäähallissa kokoontuu kerran viikossa porukka pelailemaan tunniksi. Yläkoululaisia kai suurimmaksi osaksi, muutama on ehkä vielä alakoulussa.

Ja sitten meitä on yksi, joka kävi alakoulua 70-luvulla, eli minä.

Konsepti on nerokas: pelataan vaan, ei mitään ohjausta, ei mitään treenaamista ei mitään pelejä – paitsi se peli joka laitetaan pystyyn sillä sekunnilla kun vuoro alkaa.

Säännöt ovat selvät: viisi pelaajaa kentällä per joukkue, ei maalivahteja, nostaa ei saa eikä taklata ja maali pitää tehdä suoraan syötöstä. Paitsiot lasketaan.

Sitten pelataan tunti ja se on hauskaa. Paitsi nilkallisesti haastavaa. Sirot ja hämmentävän sorjat kirjailijannilkkani ovat nimittäin kovilla etenkin kun luistimeni ovat suoraan 1800-luvulta.

*

Jostain syystä sain kuitenkin luvan mennä sinne – siis jälkikasvulta – ehkä se johtuu siitä, etteivät ne muut välttämättä tiedä, että olen hänen isänsä.

Toinen syy - PAREMPI! - on se, että ehkä sitten kuitenkin pelaan kyllin hyvin, että minut kehtaa ottaa mukaan. (Totta puhuen en kyllä pelaa, mutta on kaunista ajatella noin. Tosin nyt sain luistimet teroitettua, joten tänään illalla ei sitten ole enää mitään tekosyytä sille, jos näytän bambilta heikoilla jäillä.)

Joka tapauksessa on minunkin näkökulmastani mukavampaa olla se tunti jäällä kuin tylsistyä katsomossa tai kahviossa. Ja jollain kaukaisella tasolla ajattelen, että ehkä sekin on kiva juttu, että teemme yhdessä jotain, vaikka käytännössä olemme eri joukkueissa emmekä tunnin aikana puhu mitään.

Ja kyllä: kun tehdään jaot, minut otetaan aina viimeisenä mutta kestän sen, koska olen henkisesti kypsä ja aikuinen ihminen. Ennen kaikkea kestän sen siksi, koska vaikka minut otetaankin viimeisenä, niin minulla on enemmän rahaa kuin kellään niistä ja minulla on myös auto ja voin lähteä esim. ulkomaille ilman äidin lupaa, niin että repikää siitä nuoriso!

*

Mutta tämän viikon epistolan pointti on se, että tuollaisia harrastuksia tarvitaan. Harrastuksia jotka ovat harrastuksia. Harrastuksia, joita tehdään rennosti ja ilman erityisempiä tavoitteita, ihan vain huvin vuoksi. Maailma on liian usein liian ryppyotsainen ja liian tuotteistettu. Maamme tarvitsee enemmän höntsäilyä. Tässä siis lähetyskäskyni suoraan Tarvasjoen jäähallista: Menkää ja tehkää kaikki kansat höntsäilijöiksi!

*

PS. Siellä on aikaisemminkin ollut joku isä pelaamassa ja kun kysyin pojalta, oliko se isä parempi vai huonompi kuin minä niin hän vastasi diplomaattisesti:

- No teillä on molemmilla hyvät puolenne.

Hän ei jatkanut joten intin että millä lailla?

- Sinä jaksat paremmin.

Hyvä. Saman olisi nimittäin voinut sanoa myös:

- Sinä oot ihan tosi paljon paskempi.

Ja tässä, hyvät kanssakärsijät, tullaan hyvän kotikasvatuksen ytimeen. Hän ei sanonut niin, vaikka se todellakin oli totta, sillä se iskä oli siellä tänään ja se oli aika hyvä kyl...

Puhutaanpa seksistä

Seksiä hirmuisempi asia on ehkä vain seksistä puhuminen ja siinäkin sen kaikkein hirvein muoto on seksistä lasten ja nuorten kanssa puhuminen.

Samasta syystä siihen kannattaisi totutella pienestä pitäen, jotta siitä tulisi edes jotenkin luontevaa. Hyvin pienet lapset jo kyselevät, että mistä lapset tulevat ja alkuun niille riittää vastaukseksi, että äidin mahasta mutta aika pian he keksivät kysyä, että miten helkkarissa se vauva sinne mahaan joutui. Nielikö äiti sen?

Ja tästä alkavat ongelmat.

Vauvasiemenistä voi tietenkin puhua ja kertoa, että isi laittaa sen vauvasiemenen sinne mahaan. Mutta tämäkin vastaus huutaa jatkokysymystä: MITEN isi sen vauvasiemenen sinne laittaa.

Onneksi on keksitty Salatut elämät ja moni muu ohjelma niin että asia tulee jossain vaiheessa selväksi ilman vanhempien erityisponnisteluitakin.

Koska kuitenkin asia voi olla hankala ja teiniperheessä saattaa tulla tilanteita, jolloin hyvät vastaukset ovat kalliimpia kuin kaviaari, keräsin joitain yleisimpiä kysymyksiä ja niihin parhaat tai ainoat mahdolliset vastaukset ja reaktiot.  

*

Kysymys: Äiti, mulla on joka aamu paha olo ja tekee mielis syödä tapettiliisteriä. Mikähän mulla on?

Vastaus: Klops.

 

K: Mutsi kato, eikö oo ihanat vauvanvaunut tässä mainoksessa! Mä ehkä haluun mustat.

V: Klops.

 

K: Mitä luulet, mutsi, kandeiskohan ottaa äitiyspakkaus sittenkin rahana?

V: Klops.

*

Sitten kun on herännyt pyörryksistä voi yrittää vastata näihin:

Kysymys: Eiks se menny niin...  tai niin mä muistelisin tualt bilsantunnilt, et eihän raskaaks voi tulla jos käy pesulla heti seksin jälkeen?

Vastaus: Iik!

 

K: Äiti, olen seurustellut nyt kaksi viikkoa ihanan tytön/pojan kanssa. Saako hän muuttaa meille asumaan? Me ollaan tosi vastuullisia. Voiksä muuten korjata mun farkut kun ne repes kun hyppäsin kerrostalon katolta?

V: Mitä tapahtui sille ajanjaksolle ihmiskunnan historiassa, että vain vähän pussailtiin välitunnilla?

 

K: Jos Jartsu ei saa tulla meille yöksi, harrastamme seksiä jääkiekkokaukalon vaihtoaitiossa. Saahan hän tulla? Pliide?

V: Ööö, voisko kone poistaa nyt kaksi varmasti väärää vastausta?

 

K:Tapasin ihanan miehen, hän on minua seitsemän vuotta vanhempi eli 22. Saanko muuttaa hänen kanssaan asumaan?

V: Klops.

 

K: Siis voivit! Mix teillä on noin sairas suhtautuminen tähän? KAIKKIEN 14-vuotiaiden tyttö/poikaystävät saa nukkua toistensa luona!

V: Meidän on tod. muutettava konservatiivisemmalle alueelle.

 

K: Voinks mä saada rahaa. Pitää ostaa kondomeja.

V: Tossa on miljoona, ole hyvä.

 

K: Mix te ootte tommosii ääliöitä? Mitä teillä on Janicaa/Stigua vastaan???????

V: Ai sen lisäksi että hän ei tervehdi meitä, syö jääkaapin tyhjäksi kolme kertaa päivässä ja polttaa tupakkaa parvekkeellamme? Ei mitään, tietenkään.

*

Hmm. Ei näistä nyt ollutkaan teille mitään apua. Onnea matkaan kuitenkin!