Teini talossa

Teini talossa

Uneton yläkerrassa

On tästä ollut ennenkin puhetta, mutta kun ei vaan tajuu:

Mikä helkutti siinä on, että kesäloma saa nuorison sisäisen kellon ihan väärään aikaan? Enkä tarkoita et niinku vähän väärään aikaan vaan ihan päin helevettiä? Ehkä se johtuu siitä, että nykynuoret eivät yksinkertaisesti tunne kelloa. Se on liikaa heidän kyvyilleen.

Juttelin kaverin kanssa, jolla on vähän nuoremmat, alakoululaiset lapset. Hän kertoi saaneensa syyliä jo siitä, kun lapset nukkuivat kymmeneen. Nauroin räkäisesti ja kerroin, että pahempaa on luvassa. Esimerkiksi meillä tää on mennyt siihen, että me molemmat, teini ja minä nukumme viiteen.

Ero vain on se, että minä nukun aamuviiteen JA SE NUKKUU ILTAVIITEEN. Siis ellei laita jotain kasapanosta sen sängyn alle ja räjäytä.

Iltaviiteen, miettikää vähän. Siinä mun mielestä tiivistyy kaikki tämän maailman paheksuttavat asiat. Se kielii sellaisesta täydellisestä hälläväliä –asenteesta ja siitä, että ”mun ei tartte tehdä mitään, olen nuori ja vapaa ja lällällää”.

Sehän on ihanku, ihanku, ihanku olis lomalla tai jotain!!!!! Se on äärimmäisen paheksuttavaa.

No, oli se kuukauden töissäkin, mutta silti. Järkihän tässä lähtee kun moista katselee. Eikö nykynuoriso ole kuullut LUTERILAISUUDESTA?????

*

Isi kertoo:

Luterilaisuus on sitä että

- herätään joka aamu aikaisin oli töitä tai ei.

- mennään aikaisin nukkumaan, jotta voidaan herätä seuraavana aamuna aikaisin oli töitä tai ei

- ahkeroidaan koko päivä erilaisten toimien kuten rikkaruohonkitkemisen sekä hilloamisen parissa piti niistä tai ei

- kun aamulla valitaan vaatteet, valitaan ne harmaat ja ei-pröystäilevät

- ei osteta uusia vaatteita, koska ne harmaat on ihan hyvät

- jos kitkemisestä (tai muusta arkiaskareesta) tulee hiertymiä tai vesikelloja, ei valiteta asiasta

- jos ruuaksi on ohdakkeita (ja usein on), syödään kiltisti

- mikäli on ylimääräistä rahaa, se laitetaan säästöön eikä käytetä sitä ikinä.

 

Mutta ennen kaikkea: EI NUKUTA ILTAVIITEEN.

Noin. Se vähän helpotti, kiitos, voitte jatkaa lomaanne.

 

PS.

Onneksi minulla on tähän sluibailuun ratkaisu. Peruskoulusta lopetetaan kaikenlainen laulun ja leikin opetus ja lisätään uskontotuntien määrää. Mutta sen sijaan että opetettaisiin varsinaista uskontoa, opetetaan pelkästään luterilaisuuden arjessa näkyviä käytänteitä. Ellei sekään auta, otetaan mukaan myös kalvinismi. Luulis jumankauta pikku hiljaa meiningin muuttuvan!

Ruisrääkin ääni korvissani

Jee! Tänä vuonna on saavutettu yhdenlainen elämän taitekohta. Viikonloppuna on Ruisrock ja meillä on suurin piirtein kaikilla sinne liput. Nuoriso menee pe ja su, tytär la ja minä ja vaimo joko la tai su.

Jos aikanaan vuonna 1986 olisin tiennyt että mun vanhemmat olis kans tulossa rokkiin, olisin varmaan jättänyt menemättä tai pöllinyt ja polttanut niitten liput. Joku raja, nimittäin.

Mutta ajat muuttuvat. Rokkifestarit ovat yhä vanhempien juttu – kun on ikänsä niissä käynyt niin miksi lopettaa nyt. Tänä vuonna vielä Ultra Bra tuo täydellisen nostalgiapläjäyksen juuri minun ikäisilleni ihmisille. Ja vanhemmillekin, sillä Ruisrokkiin pääsee ilmaiseksi jos on täyttänyt 70.

Sellainen pieni ero sentään on vielä, että alaikäiset menevät sankoin joukoin perjantaina, jolloin siellä ei ole yhtään järkevää bändiä vaan pelkkää meteliä eikä kukaan  itseään kunnioittava isomahainen keski-ikäinen eksy sinne silloin. Huh, hyvä sentään.

*

Itse olen käynyt Ruisrokissa viime vuosina usein ja yleensä yksin. Minusta on hauska istuskella siellä ja katsella ihmisiä, ei niinkään bändejä. Tai tuleehan niitäkin seurattua, mutta ne ovat kuitenkin toisarvoisia verrattuna siihen yleiseen meininkiin ja fiilikseen: yleensä paistaa aurinko (en minä sinne sateella lähtisikään), kaikki ovat hyväntuulisia, kaikenlaista sähläystä näkee joka puolella, mutta se on sellaista hyväntahtoista kohellusta.

En yhtään ihmettele, että festarit ovat yksi nuoruuden hauskoista jutuista. Se, kun ensimmäistä kertaa pääsee tuollaiseen paikkaan, jossa on 30 000 hengenheimolaista ja saa kuunnella suosikkibändejä ja olla täysin toisenlaisessa todellisuudessa.

*

Kieltämättä tunnen vähän vahingoniloa myös siitä, että nuorisolla on nykyään akuutti pelko perseessä, että he saattavat siinä bailatessaan törmätä iskään tai äippään. Tai vielä pahempaa:  mummiin tai vaariin!!!!!

Mikä olisikaan ihanampaa kuin se, kun istuskelee siellä kaikessa rauhassa nurmella ja mummi tulee yhtäkkiä takaa päin halaamaan ja sanoo, että oletpas sinä kasvanut ja minä toin sinulle pullaa ja tetraa ja ovatko nämä niitä sinun ystäviäsi, päivää vaan Tsöde, minä olen tuon mummi, saanko istua tähän seuraanne, mikä se tuon soitinyhtyeen nimi onkaan, Wet Pussys, niinkö? Voikukiva, minun nuoruudessanikin oli sellaista rautalankamusiikkia, haluatteko katsoa valokuvia tuosta minun lapsenlapsestani, niinniin, söpö oli silloin ja on vieläkin!

- Mummi ole jo hiljaa!

*

Oijoi! Tällä mielikuvalla jaksan taas pitkälle syksyyn!!!!

*

Joka tapauksessa on selvää, että koska kaikki sukupolvet ovat samoilla festareilla, nuorison on keksittävä uusia tapoja erottautua vanhemmistaan. Ehkä ne tekevät sen niin, että ovat ainoita jotka ovat selvin päin.

Vanhemmuussuunnistusta

Vanhemmuudessa on muutamia toisia suurempia tai tärkeämpiä rasteja. Kun lapsi oppii potalle ja kävelemään. Kun eka luokka alkaa. Kun siirrytään yläkouluun. Kun mennään ammattikouluun tai päästään ylioppilaaksi. Kun jännitetään, päästäänkö siihen opiskelupaikkaan mihin haluaa. Ja kun muutetaan pois kotoa.

Meillä on tänä keväänä oltu siinä opiskeluvaiheessa. Tytär kirjoitti ylioppilaaksi ja on sen jälkeen lukenut aamusta iltaan kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin, jotka olivat kesäkuun alussa. Tähän saakka on sitten jännitetty kuinka kävi.

Se on ollut kauheaa aikaa tietenkin tyttärelle itselleen mutta meillekin jännittävää. Entä jos se ei pääsekään, mitä sitten? Mihin se sen hukkavuoden käyttää? Onko tyttö sitten kotona murehtimassa tai vielä pahempaa, maailmalla purjehtimassa, Intian viimeisellä rannalla?

*

Vanhempien näkökulmasta on masentavaa jos nuori ei pääsekään sinne minne haluaa. Siitäkin huolimatta, että tähän ikään mennessä on oppinut, ettei vuosi sinne tai tänne ei elämän mittakaavassa ole yhtään mitään. Mutta tuossa vaiheessa soisi, että ihminen pääsisi mahdollisimman nopeasti kiinni siihen ihan omaan elämäänsä. Solahtaisi opiskeluarkeen, pääsisi vähän suurempiin ympyröihin kuin mitä meidän takapiha tarjoaa.

Ja sitten kun niin käy, äippä ja iskä voivat käydä ruksaamassa vanhemmuuslomakkeesta jälleen yhden suoritetun rastin. Sen jälkeenkin on velä muutamia jäljellä mutta ei monta. Ollaan aika lähellä sitä, että homma on hoidettu – ja vaikkei vanhemmuus ikinä lopukaan niin pikku hiljaa asiat eivät enää ole vanhemman käsissä ja hyvä niin.

*

No, eilen vihdoin tulivat tulokset ja kyllä! Tyttö pääsi kansainväliselle linjalle jonne ensisijaisesti hakikin. Kun hän soitti Turusta saatuaan tietää tulokset hän itki puhelimessa niin, että oli hankala saada selvyyttä oliko hän nyt päässyt vai eikö ollut. Mutta se oli ilon euforiaa ja vastaantulijat olivat kuulemma katselleet ihmeissään että mikä hullu se tuokin on, varmaan joku lietolainen.

Siinä purkautui puolen vuoden pitkäjänteinen keskittyminen, ensin ylppäreihin ja sitten pääsykokeisiin. Onnea vaan niin tytölle kuin meille vanhemmille, jotka mekin tavallaan pääsimme kauppikseen!

*

Iloa ei tietenkään kestänyt kovin kauan. Seuraava vanhemmussrasti nimittäin seurasi loogisesti edellisestä: pitää päästä muuttamaan pois kotoa ja nopeasti.

Ei muuta kuin katselemaan vuokra-asuntoja. Niissä vain oli yksi ongelma. NE ON IHAN HELKUTIN PIENIÄ. Tai vaihtoehtoisesti ihan helkutin kalliita. Sitä paitsi miten muka jonkun 15 neliön hellahuoneen voi sisustaa niin että näyttää kauniilta ja on kotoisa ja sellainen jossa voi kokkailla kavereille ja pitää parvekepatiolla pienimuotoisia sadan hengen juhlia.

EI MITENKÄÄN!!!!!

*

Onneksi voi lohduttautua suosikkikirjailijani Roope Lipasti sanoilla teoksesta Halkaisukirvesmies: ”Elämässä yleensä saa sen mitä haluaa, muttei silloin kun sitä haluaa.”

 

PS. Tämän viikon piirros on tehty Ikea-kynänpätkällä kesälomamatkan laivaosuudella maihinnousukortin taakse. Nykyaika on niin tätä.

Juhannustaikoja

Ihan kohta on juhannus, joka on hyvin taianomaista aikaa. Se näkyy esimerkiksi siinä, että aurinko ei laske ollenkaan ja silti on ihan perkeleen kylmä.

Joka tapauksessa juhannuksen kunniaksi kaikki suomalaiset lähtevät kesämökeilleen, mikä aiheuttaa harmaita hiuksia niin vanhemmille kuin etenkin perheen nuorisolle. Nuoriso ei haluaisi lähteä mökille, koska siellä ei ole mitään tekemistä minkä lisäksi siellä on vain tyhmiä ihmisiä ja elämä menee ohi. Vanhempien tukka harmaantuu pelkästä ajatuksesta, että nuoriso ja sen kaverit olisivat omassa kodissa pitämässä bileitä.

Tästä syystä nuoriso pitää houkutella mukaan. Helpoiten se tapahtuu kertomalle jälkikasvulle juhannusyön taioista, joiden tekeminen on ollut Suomen nuorison harrastus ja velvollisuus ikimuistoisista ajoista.

Erikseen tulee painottaa, että näitä taikoja voi tehdä vain mökillä. Mikäli nuoriso ei näistä innostu lähtemään mukaan niin sitten ei mistään!

*

1. Jos juhannusyönä kerää seitsemän kukkaa ja nukkuu kukat tyynyn alla, niin unessa näkee biologian opettajansa iloisen ilmeen, kun kasvio on niin hyvällä alulla!

2. Kun juhannusyönä katsoo alasti kaivoon, näkee tulevan puolisonsa siellä ja on syytä ryhtyä välittömästi pelastustoimenpiteisiin.

3. Juhannusyönä voi nähdä saniaisen kukkivan ja sekin kannattaa saada siihen kasvioon, sillä sen saman biologian open ilme on näkemisen arvoinen kun sinulla on kukkivasta saniaisesta kuva. Lisäksi ao. kasvista saa myös taikavoimia, joskaan perimätieto ei kerro minkälaisia, mutta hiukan se saniainen muistuttaa ulkoisesti sitä hamppuviljelmääsi joten ehkä siitä voi jotain päätellä.

4. Jos juhannusyönä liikut metsässä voit paitsi eksyä myös nähdä virvatulen. Mikäli niin käy, soita välittömästi palokunta, 112.

5. Juhannusyönä kannattaa mennä niitylle, sillä siellä on luultavasti alastomia neitoja kieriskelemässä. Onhan se näky, joka kandee tsekkaa. Tosin siellä teidän mökillä niitä neitoja ei ole muita kuin tätisi.  

6. Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan. Huom! Ei ehkä kuitenkaan kannata ottaa mieheksi sellaista jonka on löytänyt ojasta.

7.  Tulevan puolisonsa näkee, kun menee juhannusyönä kosken keskelle vesikivelle istumaan ihan alasti, ainoastaan olkiside vyönä. Tästä kosken keskelle menemis -projektista ei ehkä kannata kertoa äidille etukäteen.

8. Jos juhannusyönä lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin tulevan puolison haamu tulee tervehtimään. Lisäksi kannattaa pyytää vanhemmilta vähän rahaa kun on siivonnut oma-aloitteisesti ja vieläpä yöaikaan.

9. Juhannusaattona kuuluu juosta virsikirja kädessä seitsemän kertaa myötäpäivään pihan suurimman kiven ympäri. Tämä parantaa samaan aikaan sekä uskonnon, matematiikan että liikunnan numeroa. Lisäksi kun kivelle sitten myöhemmin juhannusyönä palaa, näkee tulevan puolisonsa, mutta hiukan kriittisesti kannattaa suhtautua myös kiveltä löydettyihin puolisoihin.

10. Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin. Eli sen lisäksi että savu tunkee silmiin ja on ihan perseestä, joudut vielä naimisiinkin. Ehkä kannattaa joo vaan jäädä sinne stadiin…  

*

Ei muuta kuin ratkitaianomaista juhannusta sitten vaan itse kullekin vanhemmalle ja teiniydelle.

Kasvio

Noniin, taas se aika vuodesta, kun koulu vaatii vanhemmilta kohtuuttomuuksia. Ainakin täällä meidän yläkoulussa vanhempien pitäisi kerätä kasvio. Vaatimus on toki verhottu sellaiseen kaapuun, että perheen teini-ikäisen pitäisi tehdä se, mutta haloo, get real.

Mitä ne siellä koulussa oikein kuvittelee. Että teinit menis ja OIKEESTI keräis jotain kukkasia pitkin kesää?

No ei tod.

Niinpä jää vanhempien vastuulle vinkata aina et hei nyt olis sellainen hetki että jos haluut sen kielon kukkivana niin gogogo

Tässä on siis sellainen tilanne, että joko opettajat eivät käsitä sitä, ettei nuoriso kykene keräämään kasviota tai sitten he haluavat kiusata vanhempia tahallaan. Molemmat vaihtoehdot ovat melko ärsyttäviä. Sovitaanko, että opet keräätte itte ens vuonna ne kasvionne jos ne kasvit teitä niin hirveesti kiinnostaa?

*

Sinänsä olen kyllä sitä mieltä, että kasvion kerääminen on ihan kiva ajatus. Mutta se vaan, että se tuntuu kivalta ajatukselta heti kun on täyttänyt 45 vuotta, ei kauheesti sitä ennen. Siitä ei myöskään synny sellaista ”Oi-tämä-on-ihanaa-haluan-loppuelämäni-viettää-luonnossa” –tyyppistä elämystä, mikä lienee tavoite. Ennemminkin alkaa vaan vituttaa kukkaset entistä enemmän.

Meillä on onneksi niin, että vaimo on hoitanut jo kolme kasviota. Tytär teki tietenkin itse omatoimisesti omansa – luulen että sillä on jotain tekemistä x-kromosomin kanssa. Mutta nää kolme poikaa ovat sellaisia että heiltä olisi jäänyt tekemättä ilman äidin yli-inhimillisiä ponnistuksia. Minä en ole voinut auttaa, koska en tunne melkein yhtään kasvia.

Tosin nyt on pikku hiljaa hiukan tarttunut minuunkin. Eilen käytiin kävelyllä ja opin kaksi uutta kasvia: niittyleinikin ja keto-orvokin. Ennestään tunsin jo voikukan, apilan, kielon, metsämansikan ja puolukan. Puista tunnistan pihapuun ja linnuista pikkulinnun sekä variksen.

Näin ollen kasvioista on kyllä hyötyä, mutta ei niille, joille niistä pitäisi olla hyötyä.

*

Toisaalta voi miettiä, että jos nuoret innostuvat keräämään Pokémon Go’ssa Meowtheja ja pääsiäismunia, niin miksei ne sitten voisi kokeilla sellaistakin, että etsisivät pellonpientareelta tai katuojasta kasveja. Ei siinä nyt suurta eroa ole kerääkö kukkia vai pokemoneja. Monelle olisi myös hyvä tutustua siihen katuojaan jo hyvissä ajoin.

Ainakin eilen oli ihan hauskaa bongailla niitä kasveja. Kävely kesti poikkeuksellisen pitkään kun pysähtelimme vaimon kanssa koko ajan miettimään, että mikähän se tuokin kukka on. Mutta, ja tätä haluan painottaa, meijän nuoriso ei olisi sitä tehnyt ikimaailmassa.

Muistan kuinka nykyisen kasiluokkalaisen isoveli oli aikoinaan samassa liemessä ja yritti ratkaista kasvio-ongelmansa niin, että meni vaan tonne pihalle ja repi jonkin random-kasvin käteen ja tuli sisään kysymään, että mikä tää on, kelpaaks tää.

Ottaen huomioon, että maailmassa on noin 391 000 erilaista kasvia ja siinä kasvioluettelossa on muutama kymmenen joista valita, niin se lähestymistapa oli tuhoon tuomittu.

*

Nykyään kasvion saa tehdä myös valokuvaamalla. Pelkkä kuva ei tosin riitä vaan siinä pitää olla sitten myös sellainen paperilappu jossa on kuvan ottajan nimi. Edelleen kasvit saa toki myös prässätä jos haluaa, sillä prässääminen on taito, jonka tärkeyttä ei nykymaailmassa voi painottaa kylliksi.

Tai jotain.

Mielenkiinnolla odotan, käykö monelle kuvaajalle näin ensi syksynä kun kasvio pitää palauttaa:

- Kyl mä kuvasin ne kaikki. Mut mä laitoin ne Snapchattiin…

Ylioppilasjuhlat

Meillä on ylioppilasjuhlat. Tytär kirjoitti – hienosti kirjoittikin – ja nyt sitten ansaitusti juhlitaan. Vaan aikamoisia ponnistuksia tällaiset juhlat kyllä ovat!

Meille ei tule itse asiassa kauheasti muita kuin sukulaisia, mutta kun molempien perheet ovat isot se tarkoittaa yli 60 ihmistä (lapsia toki osa). Tarkoituksena on selviytyä ihan itte, omin pikku kätösin, joten aikamoinen vääntäminen on pelkästään tarjoiluissa.

Mutta, ja nyt tulee hyvät uutiset: me olemme osanneet kasvattaa täydellisen tyttären! Hän nimittäin ilmoitti haluavansa tehdä itse kaikki tarjottavat (tai 87 % niistä). Ja teki myös.

Tämä on se tilanne, mihin pitäisi kasvatuksessa pyrkiä. Ainoa ongelma on, etten tiedä miten tämä on onnistunut enkä siis pysty kirjoittamaan kasvatusopasta, jonka seurauksena tämä ideaalitilanne saavutettaisiin. Se on merkittävä harmi ja tarkoittaa miljoonien eurojen tulonmenetystä minulle. EU:n pitäisi ehdottomasti maksaa meikäläiselle jonkinlaista äkillisen rakennemuutoksen tukea.

*

Mutta on sitä juhlissa puuhaa kakkujen ja muun vääntämisen ohellakin. Ihan jo pelkästään niitten ruoka-aineiden roudaaminen kaupasta vaatii rekkaa ja melkoista luovuutta miten kaiken saa pidettyä kylmässä ja meillä sentään on yksi iso ja toinen pieni jääkaappi sekä kellari jossa on viileää. niinikään tarvitaan uskomaton määrä astioita. Ja tuoleja. Vaikka aika uskomaton määrä niitä tällaisella plantaasilla erilaisissa ulkorakennuksissa näköjään on.

Eikä se puuha siihen lopu: Taloa esimerkiksi on siivottu nyt kaksi päivää. Se hyvä puoli isoista juhlista on, että loppujen lopuksi ollaan kahdessa tai kolmessa huoneessa mutta KOKO huusholli siivotaan. Parhaassa tapauksessa ollaan jopa ulkona, jolloin vastasiivottu talo säilyy koskemattomana ja siistinä. Ja jos sitten ei mennä koko loppukesänäkään sisään, se on siisti vielä syksylläkin! Tätä aion ehdottaa.

Talon lisäksi myös piha piti laittaa kuntoon. Siinäkin meni pari päivää. Tietenkin ihan normit ruohonleikkuut ja siimaleikkurilla viimeistely, mutta lisäksi on pitänyt korjailla terassia, sählätä kukkien kanssa, laittaa pihatietä kuntoon ja niiden väleissä huollattaa työkaluja koska näin kesän aluksi ne kaikki ovat rikki.

Ja sitten on pitänyt miettiä puheita – yksi koulun juhlassa kaikille ja sitten toinen kotona tyttärelle. Tämä jälkimmäinen on vaikeampi.

*

Ei silti: ylioppilaaksi tulo ei tietenkään ole lopulta kauhean iso asia. Siitähän se työ vasta alkaa. Mutta on se mukava riitti: lapsi on niin vanha, että osaa käyttää pipon sijaan valkoista lakkia! Ja todistuksen perusteella osaa myös vieraita kieliä, matematiikkaa, suomea sekä tietää terveystiedosta enemmän kuin ainakaan isänsä. Ja onhan se vanhemmuudelle sellainen yhdenlainen jos ei nyt päätepysäkki niin hyvä väliaikapiste kuitenkin. So far so good.

Ja vaikka juhlien järjestäminen on toki rasittavaa monella tavalla, niin on se myös mukavaa. Ollaan pukeuduttu hienosti, nautitaan juhlatarjoiluista, jutellaan niitä näitä, nähdään kuinka taas pienemmätkin lapsetkin ovat kasvaneet, saaneet todistuksensa ja ovat askelen lähempänä vaikkapa sitä ylioppilaslakkia.

*

Mutta se puhe. Mitä sitä sanoisi? Millä tavoin kehuisi? Kuopus visioi että kamalinta olisi jos isi menisi niin kauas historiaan, että alkaisi muistella synnytystä. Hän luultavasti vajoaisi maan sisään sillä hetkellä.

Mutta ideahan on hyvä! Muistan nimittäin elävästi kun tytär syntyi. Ennen kaikkea muistan sen hämmästyneen ilon kun näin, että tyttö tuli! Jotenkin olin ollut varma että tässä suvussa tulee pelkkiä poikia - omassa lapsuudenperheessäni on viisi poikaa ja yksi tyttö.

Ja on se ollut mahtava ilo että on ollut edes yksi tyttö. Ja juuri tuo. Onnea uudelle ylioppilaalle!