Teini talossa

Ai se on kuollut!

Jaa

Luittekos aamun lehdestä, että kadonneiden satavuotiaiden määrä kasvaa Japanissa? Taustalla on se, että osa, ilmeisesti ihan kohtuullinen osa, satavuotiaista on kuollut aikoja sitten, mutta sukulaiset eivät ole moisen pikkuasian takia viitsineet vaivata viranomaisia, vaan ovat jatkaneet ukin tai mumman eläkkeen nostoa jopa kolmekymmentä vuotta.

Siinäpä mainio tapa saada suomalaisetkin tekemään tuottavaa työtä vähän pidempään! Miksi ihmeessä pitäisi olla tuottava vain eläessään, jos voi olla sitä vielä kuoltuaankin!

Japanin tapauksen ilmeisesti mahdollistaa se, että siellä ylipäänsä eletään vanhoiksi, jolloin kukaan ei ihmettele, jos Akira-vaari huitelee elossa vielä 230-vuotiaana. Suurempi syy lienee se, että maassa ilmeisesti sukulaiset hoitavat vanhuksensa aika pitkälle - mitenkään muuten tuo ei oikein ole selitettävissä. Ja jos sitten suku ei hoida, niin se mahdollistaa moisen verosuunnittelun.

Vaan kertoo tuo myös melkoisesta yksinäisyydestä: että kavereita ei ole yhtään; ei ketään, joka jäisi kaipaamaan ja kyselemään ikäviä kysymyksiä, että missä vanha ystäväni rouva Hiro on, kun ei häntä tiemmä ole haudattukaan?

Aika ikävältä tuntuu. Jotenkin sitä on opetettu siihen, että vaikka olisi millainen suku, niin kyllä se sentään hautaan saattaa, jos ei muuten niin vahingonilosta.

Tosin on paha mennä sanomaan kumpi on pahempi: japanilaisten törkeä rahastus kuolleella sukulaisella vai (monien) suomalaisten törkeä välinpitämättömyys eläviä sukulaisiaan kohdalla.
 

Jaa

Kommentit (3)

Koin juuri valaistumisen elämyksen. Heureka! Ymmärrän vihdoinkin sitä osaa omasta suvustani, jota en ole tähän asti ymmärtänyt! Suvussani on nimittäin jonkinmoinen populaatio pipoja, jotka eivät kutsusta huolimatta viitsi vaivautua tulemaan paikalle hilpeämpiin bileisiin, mutta annas olla kun joku kuolee niin jopa kakku maistuu... Aika usein on herännyt epäilys että olen vaihtunut jossakin elämäni varhaisessa vaiheessa, koska itse kävisin ehdottomasti mieluummin elävämpien sankareiden juhlissa...
Hih. Kieltämättä joku voisi tulkita asian niin, että hautajaiset ovat asia, joihin on pakko tulla, mutta toisaalta vainaja tuskin pahastuu siitä keitä siellä on tai ei ole. Näin ollen täytynee tosiaan ajatella asia niin, että jos eivät ole vainajan vielä eläessä tulleet juhliin, mutta hautajaisiin tulevat, se on selkeä viesti vahingonilosta - kunnioituksesta vainajaa kohtaan ei voi olle kyse, koska kunnioittaminen menisi paremmin perille elävälle ihmiselle. Toki voi olla kyse myös kuoleman kunnioittamisesta, mutta tuskinpa sitä nyt niin kauheasti kannattaa kunnioittaa, kyllä pyöräilykypärä ja vuorikiipeilystä pidättäytyminen riittävät...
Joskus on pakko "erota" suvusta elääkseen itse. Niin surullista ja äärettömän vaikean päätöksen takana kuin se onkin.