Teini talossa

Alakoululaista vaalikarjaa

Jaa

Nyt on pidetty vaalit sitten sekä paikallisessa ala- että yläkoulussa. Ne olivat siis tietenkin leikkivaalit, mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että esimerkiksi tokaluokkalaisten äänestyskäyttäytyminen on ihan samanlaista kuin aikuisten. Heillä Niinistö voitti ekan kierroksen ja Haavisto sekä Soini saivat ääniä kumpikin (Väyrynen on jäänyt nuorelle polvelle vähän tuntemattomammaksi; tokaluokkalainen ei muistanut edes sitä kuinka Väyrynen yritti maratonpuheillaan jarruttaa Suomen EU-jäsenyyttä).
Yläkoulussa sama juttu: Niinistö voitti ja kakkosena ja kolmantena olivat Soini ja Haavisto.
Tämä herättää pari kysymystä, ennen muuta sen, miksei äänestysikärajaa lasketa kuuteen (eskarilaisuus olisi siis raja), jos kerran lasten näkemykset eivät erityisemmin poikkea aikuisten näkemyksistä.
Toinen tulkinta on, että aikuisiltakin pitäisi ottaa äänestysoikeus pois, koska heidän politiikan ymmärtämisensä ja äänestyskäyttäytymisensä on kuusivuotiaiden tasolla.
Jätän perustuslakivaliokunnan pohdittavaksi, kumpaan päädytään.
 

Jaa

Kommentit (4)

Aih, meillä kyllä ekaluokkalaisen mielestä kaikkien olisi pitänyt äänestää sitä tyttöä jolla on kauniimpi nimi. Toisaalta ei liene huono perustelu tuokaan.
Toivottavasti nuoremmat äänestäjät olivat kuitenkin varsinaisena vaalipäivänä minua viisaampia, eivätkä tuijottaneet puolta yötä vaalivalvojaisia ja nuoku nyt koulussa... Jännä on kyllä nähdä toisen kierroksen tulos eli lisää vaalivalvomista on luvassa...
Meillä nuoremmat äänestäjät menivät nukkumaan vasta kun vanhemmat olivat jo sängyssä simmut kiinni. Se jäi nyt vähän mietityttämään, että kummalla nyt sitten on kauniimpi nimi, Evalla vai Sarilla? Aijjuu. Evalla.
Eipäs kun Sarilla!!! Sari on Savon tyttöjä, ja silloin nimi saa olla vaikka Kari ja silti se olisi kaunis nimi naiselle...