Teini talossa

Antivalitus

Jaa

Helposti tälläkin palstalla tulee vain marmatettua kaikesta kamalasta mitä nuoriso tekee ja ei tee (lupaan jatkaa marmatusta ensin viikolla). Se tietenkin kuuluu tehtävänantoonkin – huumori syntyy siitä että jollain on kamalaa - siis jollain muulla, tarkennettakoon - ja siihen voi samastua.

Mutta totuuden nimessä on muistettava, että välillä kaikki menee putkeen. Asiat sujuvat, nuoret käyttäytyvät kuni enkelit ja heissä näkyy pilkahduksia aikuistumisesta ja seestymisestä.

Ja ne ovat mukavia hetkiä.

*

Siis kun pikku hiljaa huomaa että on kulunut viikko eikä ole kuullut yhtään v-sanaa. Se on suorastaan outo tunne, epätodellinen Sitä melkein katsoo kaapista, pöydän alta ja sohvan takaa, että missä se vittu oikein vittu luuraa.

Tai kun on saanut tervehdyksen aina kun on tavattu.

Tai kun on vaihdettu muutama sana, vaikka kuinkakin yhdentekevä. Tai kun yhä useammin keskustelut ja toiveet käydään ja esitetään hyvässä hengessä ja molemmin puolin asioista ja aikatauluista joustaen.

Viime viikon huippuhetki oli kun pyysin jälkikasvua auttamaan kipsilevyjen kantamisessa. Ne ovat hankalia ja painavia ja parin tunnin urakka oli kyseessä.

- Okei, sanoi hän. Ja sitten kannettiin.

Toinen taas sai koulusta kehut siitä kuinka on iloinen, fiksu ja mukava. Kiva! Niin sen pitää mennä!  (No, kasiluokkaa odotellessa…)

*

Niinä hetkinä ajattelen ystävääni, joka on yläkoulussa opettajana ja joka ihan aidosti ja rehellisesti on sitä mieltä että murrosikäiset ovat mukavia ja ihania ihmisiä. Toki hän myöntää, että siellä on törppöjä joukossa, mutta toisaalta juuri ne ovat sitten niitä kaikkein mukavimpia ja ihanimpia. Ja tätä hän on minullekin muistuttanut pimeinä hetkinä jolloin ei moiseen ole voinut uskoa.

On kaksi vaihtoehtoa: (i) ystäväni on hullu tai (ii) hän osaa nähdä nuoruuden läpi ja olla ottamatta itseensä, jos vähän joskus tulee paskaa niskaan.

Siihen pyrkikäämme.

Amen.

Jaa

Kommentit (2)

Nämä juttusi ovat ihania! Tämä on ensimmäinen johon voin samaistua, sillä meillä on kaksi teiniä, jotka ovat joka päivä aivan ihania. Käyttäytyvät hyvin, viettävät aikaa meidän vanhempien kanssa elokuvia katsellen, lähtevät reissuun, menestyvät koulussa, tekevät kotitöitä eivätkä koskaan kiroile tai huuda. Sitä nyt vaan ei siedetä meidän perheessä. En myöskään suostu uskomaan, että tilanne muuttuisi radikaalisti huonommaksi myöhemminkin, vaikka muut vanhemmat pelottelevat. Nautin tästä kun pelkäsin niin etukäteen, eikä tämä teini-ikä ainakaan meidän perheessä ole yhtään kamalaa! :-)
Ihan kiva. Tai sitten voi käydä kuten minulle: olin itse ihana teini-iässä (niin sanotusti helppo tapaus), mutta se murrosikä tulikin sitten lähemmäs kolmekymppisenä. SE ei ollut ihana asia. Kellekään.