Teini talossa

Festareilla

Jaa

Tytär, 15 v, oli Helsingissä pari päivää kavereiden kanssa. Kävivät Hietsussa kuuntelemassa Green Daytä (mukana oli yhden tytön äiti myös, joten ihan keskenään eivät sentään olleet). Oli kuulemma hieno kokemus ja ihan lavan eteenkin olivat päässeet kun linnoittauivat sinne muutama tunti etukäteen.
Taisi olla yhtä suuri juttu heille kuin meille vanhemmillekin. Nimittäin se, että uskaltaa ja haluaa lähteä (ja voi päästää) rokkifestareille on merkki siitä että kohta ollaan aika isoja.

Itse olin ekoilla varsinaisilla festareilla varmaankin 16- tai 17-vuotiaana Ruisrokissa. Sittemmin on tullut käytyä muutamissa, mutta on tunnustettava, etten ole koskaan ihan päässyt festarielämän ytimeen. Bändit ovat keskimäärin parempia levyllä, olut halvempaa muualla ja vessat kotona siistimpiä, eivätkä aivan niin suuren jonotuksen takana. (Tästä jonotuskohdasta en tosin ole ihan varma.)

Silti ensi viikonloppuna menen jälleen Ruisrokkiin – sain lipun suhteilla, enkä usko että menisin, jos pitäisi oikein maksaa siitä riemusta. Huvittavaa on, että kun mietin lähtisikö kukaan mukaan, mieleen nousi kaksi naista: tytär ja anoppi. Ruisrokkiin pääsevät nimittäin 70 täyttäneet ilmaiseksi ja tytär varmaan tykkäisi kun on päässyt rokin makuun.

Taidan kuitenkin mennä yksin. Voi sitten lähteä ajoissa kotiin ja todeta jälleen kerran, että tää festaritouhu ei oo mua varten. Silti tykkään siitä muutamastakin tunnista: on hauska katsoa nuoria – ja nykyään vanhempiakin – ja hetkellisesti kuvitella että itsekin on villi ja vapaa ja nuori ja norja.

Niin ei tietenkään ole ja sen tietää siitä, ettei viitsi vaivautua kuuntelemaan bändejä vaan tykkää mieluummin vain istua paikoillaan ja imeä sisäänsä tunnelmaa.
 

Jaa

Kommentit (2)

Tuttu on itsellenikin tuo entinen nuori fiilis... Sielu vielä liitäisi, mutta jalat eivät enää kanna... Omien lasten festariseikkailuista on muistiin tallentunut kirkkaimmin kesä, jolloin esikoisella oli taskussa tuore ajokortti ja kolmen kaveruksen kopla hinkui vimmatusti festareille, jonne oli aika hankalat liikenneyhteydet, joten kaverukset saivat loistavan idean lähteä matkaan meidän pakulla, jolloin ei tarvittaisi mukaan edes telttaa kun nukuttaisiin auton takapoksissa... Ja minä kuvittelin kauhunäkyjä auton perästä löytyvistä, hapenpuutteeseen kuukahtaneista teineistä ja jos mistä... Mutta kaikissa ruumiin ja sielun voimissa porukka siltäkin reissultaan palasi, mutta pakuparka tarvitsi totisesti perusteellisen pesun. Ei uskoisikaan miten monta kuvaa ja nimmaria sen pölyiseen pintaan mahtui...
Hetken jo luulin, että puhuit minusta. Olemme tehneet kerran tuon saman - tosin ilman nimikirjoituksia.