Teini talossa

Hierojalla

Jaa

Kävimme vaimon kanssa kolmen päivänä pikku lomalla Riikassa. Viime vuonnakin meidän piti mennä sinne, mutta sitten tuli sikainfluenssaa ja muuta. Tällä kertaa pääsimme oikein paikan päälle ja kaupunki oli viehättävä ja mukava.

Oli myös hienoa, kuinka siellä oli joka paikassa henkilökuntaa. Liikkeissä oli myyjiä, ravintoloissa tarjoilijoita ja mikä erikoisinta, myös esimerkiksi kynsihoitoon tai hierojalle pääsi tuosta vain, aikaa varaamatta.

Ei, minä en mennyt kynsihoitoon (tunti/20 e). Sen sijaan minulla on varsin huono selkä ja se ärtyy erityisen paljon kaupungilla kävelystä. Kaupungit ovat liian tasaisia ja kadut kovia. Metsässä, kun maapohja on pehmeä ja maasto vaihtelevaa, tätä ongelmaa ei ole.

Kun en ensimmäisen päivän iltana enää ollut kyetä liikkumaan, kävin siis hierojalla. Ongelmaksi nousi nyt se, että ao. paikka oli sellainen naisten hemmottelukeskus eli oli sen seitsemättä hoitoa tarjolla, mutta ihan tavallista perinteistä hierontaa ei tuntunut löytyvän millään. Tai löytyi, mutta kun hierojana oli joku 50-kiloinen tyttö, niin ei siitä mitään tule. Ei löydy tarpeeksi voimaa.

Niinpä olin sitten tuskissani makaamassa siellä hierontapöydällä ja ihmettelemässä, että koska se hieronta oikein alkaa kun se jo loppui.

Silloin käsitin ensimmäisen kerran, että ihmiset tosiaan maksavat siitä, että pääsevät hoitolaan, jossa joku vähän paijaa heidän ihoaan tai asettelee sille lämpimiä kiviä ja väittää ihan kirkkain silmin, että tästä on kuule tosi paljon hyötyä.

No ei ole.

Hieronnan pitää olla sellaista, jossa tuntuu, että ai näinkö sitä sikanautajauhelihaa tehdään. Hieronnan pitää olla sellaista, että jälkeen päin on kuin jyrän alle jäänyt, mutta kuitenkin tietää, että juuri siitä syystä taas kohdakkoin elämä alkaa hymyillä.

Lääppiminen kuuluu kouludiskoihin, sitä ei pidä sekoittaa hierontaan.

*

Onneksi nyt selkä on taas jo sen verran parempi, että kykenen kertomaan huvittavan jutun: saavuimme illalla Turkuun, josta kone jatkoi vielä Ouluun, kun oli ensin päästänyt suurimman osan matkustajista Auran rannoille, joka on heidän luontainen elinympäristönsä.

Turun lentokenttä on pieni, niin pieni, ettei siellä yleensä juuri lentokoneita näy. Luultavasti se meidänkin koneemme oli kutakuinkin päivän ainoa.

Sitäkin ihmeellisempää on, että he unohtivat meidän kaikkien matkatavarat ja jatkoivat kohti Oulua. Toisin sanoen Turun lentokentällä työskentelee joku Jarppa, jonka ainoa tehtävä on kerran viikossa muistaa ottaa muutaman kymmentä laukkua ruumasta ja siirtää niitä sata metriä etuvasemmalle terminaaliin.

Ja senkin Jarppa unohti! On varmaan Paimiosta kotoisin.
 

Jaa

Kommentit (4)

SAAVAT TAAS AIHAETTA UUSIIN TURKUAIHEISIIN VITSEIHIN :-DDD
;o)
Toteamuksesi, että koneenne olisi luultavasti ollut päivän ainoa laskeutunut lento ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Toivon, että jatkossa tästä muuten hersyvän hauskasta blogista ei tarvitse lukea täysin paikkaansa pitämättömiä väitteitä. Reittikuvauksesta päätellen olette käyttäneet halpalentoyhtiötä. Näitä vastaavia tapauksia on kys yhtiöllä ollut ennenkin.
...halpalentoyhtiöstä oli kyse. Hyvää ei saa halvalla.