Teini talossa

Jälkikasvun jyräämä

Jaa

Nyt se sitten on tapahtunut. Siis se, että esikoinen on osin taitavampi käyttämään tietokonetta kuin minä. Hän on nimittäin kovasti innostunut elokuvista ja niiden tekemisestä ja osaa jo varsin mallikkaasti käyttää myös elokuvien tekemiseen tarvittavia ohjelmia.
Olen tehnyt erään oopperan libreton eli käsikirjoituksen, kuten olen aiemminkin mainostanut ja teimme siihen yhdessä pienen mainosanimaation. Minä käsikirjoitin ja spiikkasin, poika toteutti.
Erityisen suuren vaikutuksen teki, että hän pystyi muokkaamaan myös ääntä. Tuotos löytyy täältä (minulla ei oikeasti ole ihan noin römeä ääni).
Tällaiset hetket ovat vanhemman elämässä hienoja, sillä niissä konkretisoituu se, että lapsi tulee suurella todennäköisyydellä pärjäämään elämässä.

Sen asian, mitä lapsi osaa, ei sinänsä tarvitse olla mitään suurta ja yli-inhimillistä, riittää kun saa nähdä, että jotain on vuosien saatossa jäänyt plakkariin. Että pikku hiljaa sieltä alkaa tulla esiin ihminen, joka jossain vaiheessa tulee toimeen omillaankin ja jolla on taitoja, tietoa ja kykyjä, jollaisia elämässä tarvitaan.
Se on huojentavaa.
Usein puhutaan, kuinka hienoa on saada lapsia niin kuin onkin, mutta voin kuvitella, että ihan yhtä hieno on se hetki, jos saa nähdä jälkikasvunsa onnellisena ja pärjääväisenä, sillä vasta silloin voi huoahtaa helpotuksesta. Se on vähän niin kuin vanhassa vitsissä, jossa satavuotias lähti maailmanympärimatkalle ja kun häneltä kysyttiin että miksi, hän vastasi halunneensa ensin katsoa että lapset pääsevät turvallisesti vanhainkotiin ennen kuin ryhtyy maailmalla hurvittelemaan.
 

Jaa