Teini talossa

Joulujuhlissa

Jaa

Näin takana on yhdeksäs peruskoulun joulujuhla tällä varttuneemmalla iällä. Yhdeksän niitä oli silloin omassa nuoruudessakin (tosin kolme yläkoulussa).
Alakoulun joulujuhlat ovat hämmästyttäviä tilaisuuksia. Hellyttäviä, tietenkin. Lämminhenkisiä, tottakai. Yhteisöllisiä, totta Mooses. Kuitenkin yksi niissä on aina ylitse kaiken, ja se on 5-6 –luokkalaisten joulunäytelmä. Joka vuosi ne sellaisen tekevät ja joka vuosi se on yhtä tolkuton.
Lars von Trierin elokuvat ovat helppoja seurattavia verrattuna näihin esityksiin, jotka halveksivat kaikkia tunnettuja draaman lakeja. Ranskalaisten 60-luvun taide-elokuvien juonet ovat pikkukakkoskamaa niihin verrattuna. Jouko Turkan ohjaukset ovat ihan salattujaelämiä tässä kontekstissa.
Ilmeisesti esimurrosiässä on joku juttu, joka saa lapset kykenemään tähän vuosi toisensa jälkeen. Merkillepantavaa on esimerkiksi näytelmän pituus. Ne yleensä jatkuvat vielä toisen mokoman sen jälkeen, kun kuka tahansa näkee, että tuo oli nyt se huippukohta johon pitäisi lopettaa. Tässä vaikutteita on selvästi saatu Dostojevskiltä, joka Rikoksessa ja rangaistuksessa jatkaa vielä sata sivua sen jälkeen, kun Raskolnikov menee ja tekee tunnustuksen.
Toinen mielenkiintoa herättävä asia on, että yleisölle ei koskaan kerrota, mitä näytelmässä tapahtuu, sillä artikulaatiosta saa selvää vain pieniltä osin. Etsimättä tulee mieleen se Turkan Seitsemän veljestä.
Lopputulos on tietenkin aivan mahtava, sillä harva esitys kykenee siihen, että vielä seuraavanakin päivänä yleisö miettii sen juonenkäänteitä.

PS. Eka ja tokaluokkalaiset esittivät tonttutanssin, jonka päätteeksi he hakivat toisen vanhemmistaan mukaan tanssimaan. Tokaluokkalainen häpesi tätä asiaa monta päivää etukäteen, eikä auttanut vaikka kuinka koetimme vakuuttaa, kuinka pelkästään mukavaa on päästä itsekin tanssimaan sinne lavalle.

PPS.
Varsinkin, kun tanssijaksi valittiin äiti.
 

Jaa

Kommentit (3)

Kyllä taas osui ja upposi kokemukset koulun joulunäytelmän draaman kaaresta ja näyttelijöiden roolityöskentelystä. Meidän perhe seurasi eilen illalla lähinnä hämmennyksen vallassa paikallista versiota jouluisesta tarinasta. Vanhemmat myös nauttivat kovasti tahattomasta (?) komiikasta, mikä aukeni parhaiten ehkä varttuneemmalle väelle. Kuusivuotias puolestaan äänesti näytelmän ehdottomasti parhaaksi ohjelmanumeroksi, joten mistäpä sen tietää, millaiselle yleisölle kulttuuripäjäys oli räätälöity.
Joulunäytelmä ajoittui meidän koulun joulujuhlassa siihen vaiheeseen ohjelmaa, kun pienet juhlavieraat ovat jo kyllästyneet ja juoksevat pitkin käytävää yleisön keskellä. Näytelmän esittäjistä ainoastaan joulupukki puhui niin äänekkäästi, että sai selvän sanoista. Joten juonen seuraaminen oli aikalailla mahdotonta. Hattua nostan opettajille, että he vuodesta toiseen jaksavat tehdä meille näitä upeita elämyksiä. Tänä vuonna yllätysnumero oli kaikille yllätys: koulun henkilökunta esitti rokkijoululaulun. Siinä loksahti suut auki oppilailtakin. HIENOA! Hyvää Joulua Roope ja perhe! Te teette meidän kaikkien elämästä paljon mukavampaa.
Tästä voimme päätellä, että Suomen koulut eivät kovin paljon eroa toisistaan. Hyvää joulua myös kaikille teille, jotka tätä palstaa seurailette!