Teini talossa

Kaikki muut saa

Jaa

Kuulkaas nyt teinien vanhemmat! Olen hyvin, hyvin pettynyt teihin. On käynyt ilmi, että te annatte jälkikasvunne tehdä ihan mitä tahansa eikä teidän perheissänne ole minkäänlaisia sääntöjä.

Eniten minua ihmetyttää se, että te annatte lapsenne kulkea yöt läpeensä missä tahansa. Että ne saavat jäädä koska vaan yöksi minne vaan eikä niiden tarvitse edes ilmoittaa teille.

Siis mitä tommonen oikein on? Miten te voitte olla niin leväperäisiä?

*

Niin tämä siis perustuu tietoihin, joita olen saanut omalta murrosikäiseltäni. Hänen mukaansa kaikki muut nuoret saavat tehdä niin. Siis ihan kaikki! Paitsi hän. Kaikki saavat yöpyä missä heitä sattuu huvittamaan koska heitä sattuu huvittamaan.

Oman lapseni puolesta on myös sanottava, että kyllä siitä vielä jotain suurta tulee, tilastotieteilijä ehkä, sillä vaatii todellista turnauskestävyyttä käydä kysymässä jok’ikisen suomalaisteinin perheestä heidän käytäntönsä. Mutta niin kai se sitten on tehnyt kun kerran niin varmaksi tiesi, miten teillä nää asiat hoidetaan.

*

Se on jännä ilmiö toi väite, että kaikki muutkin saavat. En nimittäin hetkeäkään epäile, etteikö teini ajattelisi niin ihan vilpittömästi. Hän varmasti uskoo, että niin asia on. Kaikki muut saavat tehdä mutta hän ei. Mutta niinku että miten ihmeessä kukaan oikeasti voi uskoa sellaista? Mihin nuoret – sillä he kaikki (sic!) käyttävät samaa argumenttia – perustavat tämän uskomuksensa?

Hiukan sitä alkaa epäillä, että mahtaako se koulujärjestelmämme sittenkään olla maailman paras, jos yhdeksän vuoden koulunkäynnin jälkeen argumentaatio on tuolla tasolla. Tai toisin: kuinka on mahdollista pettää niin paljon itseään?

No, okei. Ihmiset, myös me aikuiset, olemme kyllä hyviä itsepetoksessa. Uskomme sen mitä haluamme uskoa ja puhumme suut silmät täyteen saadaksemme haluamamme. Teini voi sentään perustella tätä typeryyttä sillä, että on vielä melkein lapsi.

*

Mutta näissä ”kaikki muutkin saa” –keskusteluissa on mielenkiintoisempikin pointti. Nimittäin se, että entä sitten jos vaikka kaikki muut saisivatkin? Mitä se tähän kuuluu? Meidän talossa on meidän talon säännöt. Ja vaikka ne olisivat kuinka kansallissosialistiset niin niiden kanssa eletään.

Sen verran voin toki antaa periksi, että myös vanhemmat voivat tarkastaa omia asenteitaan jos nyt ihan oikeasti kaikilla muilla koululaisilla on jotain. Esimerkiksi tatuointi, jossa sanotaan, että I love mom and dad – ehkä semmonen sitten pitää tän yhdenkin saada.

Mutta muuten!

Itse asiassa niin rasittavaa kuin kinaaminen ja tappelu murrosikäisen kanssa onkin, niin tämä on se ainoa kohta josta lähes tykkään: siis sen sanominen, että mitä siitä sitten jos kaikki muut saavat. Sinä et nyt saa. Täällä tehdään toisin.

Se myös toimii: joka kerta ajatus siitä, että meidän perheessä on niin hullut vanhemmat, että ne tekee toisin kuin KAIKKI muut, on sellainen, jonka jälkeen teinin argumentit loppuvat. Natsien kanssa kun ei nimittäin voi väitellä.

Tässä harvinaisessa tapauksessa se on hyvä asia.

Jaa

Kommentit (3)

Montakohan euroa mahtaisikaan joutua pulittamaan saadakseen teinin ottamaan nahkoihinsa kuvailemasi tatuoinnin... Huh, huh - veikkaan harvan perheen budjetti niitä lunnasrahoja kestävän... Varmasti teinit meitä vanhempiaan rakastavat, mutta...rajansa kaikella... Tuo kaikki muut-minä raukka vain en-ideologia taitaa valitettavasti mutta väistämättömästi kuulua ihmisyyteen läpi koko elinkaaremme. Jo hiekkalaatikolla leikkiessä kaikilla muilla oli punaiset ämpärit - mulla vaan sininen ja siitäkin ripa rikki, ja eikös vaan keski-ikäisen silmissä kaikki muut aja posota uudenkarheilla Mersuilla ja mulla on ajopelinäni vaan tämä kymmenen kertaa tänäkin vuonna katsastettu ruostunut retro Lada ja viime lopuksi naapurin hyväkäs saa varmasti vielä meikäläistä komiammat hautajaispeijaisetkin. Ettäkös nyppii ja ottaa päähän nuo kaikki muut!
Heh heh heh - nytpä kerron mojovan tarinan. Työnantajani lapsonen, ex-teini, nyk. aikuinen, halusi teininä tatuoinnin. No äitinsä siihen, että joo okei, saat ja äiti maksaa, jos siinä lukee että I love mum. No skidi meni ja otti sitten todella makean tatskan, jossa oli ties mitä kiekuraa ja kiemuraa ja sana "äiti." Kyllä siinä ennemmin tuli tippa linssiin liikutuksesta, ja osapuolet, sekä äiti että ex-teini, ovat asiaan tyytyväisiä vieläkin. (Ite en ois ottanu.)
Nonni! Eli semmonen tatuointi siis on olemassa! Tää taas todistaa sen, että todellisuus on tarua ihmellisempää!