Teini talossa

Kaiveluja

Jaa

Okei, tätä ei pitäisi ajatella näin. Ei saisi. Mutta ajattelen kumminkin. Jutta Urpilainen vahvisti tänään, että Suomi menettää uusimman Kreikka-päätöksen vuoksi kymmenen miljoonaa vuodessa korkotuloja. Ei siinä mitään, sillä jossain toisenlaisessa skenaariossa menetykset voisivat olla vielä suurempia.

Mutta nyt se itse asia: viime viikolla kävi ilmi, että valtio ei halua olla mukana kaivoshankkeissa, kun ne ovat niin kalliita (ja juu, Talvivaara ja kamalaa, mutta jos nyt ajatellaan, että joku osaisi kaivaa maata suuremmin saastuttamatta, kuten aina tähän saakka, niin…). Se kalleus tarkoitti sitä, että malmin etsintään täytyisi laittaa vuodessa noin 80 miljoonaa.

Lupaavia esiintymiä on kymmenittäin ellei sadoittain ja yksi hyvä kaivos tuottaa heittämällä vuodessa sen 80 miljoonaa kun se on kunnolla käynnissä (jopa Talvivaara tuotti viime vuoden viimeisellä kvartaalilla yli kymmenen miljoonaa ja tuotanto on vasta alussa – jos siis osaavat jatkaa pahemmin jätettä spillailematta).

Vastaavasti uutinen alkuviikosta: Nigerian (oliko se Nigeria? Zaire? Maire? Afrikassa kumminkin) kuparikaivokset eivät tuota maalle käytännössä mitään muuta kuin saastetta. Ulkomaiset yhtiöt vievät voitot. Suomi ei ole Nigeria, mutta silti sopii ihmetellä, miksei valtiolla ole tämän kummempaa intressiä olla mukana, vaan kernaammin antavat rahat kv-yrityksille ja siivovat sitten omilla rahoillaan jäljet?

Kun rahaa kerran tuntuu olevan kaikenlaiseen kreikkailuun, niin investointi omaan teollisuuteen tuntuisi järkevältä, vaikka kuinka väitetään että valtio on huono omistaja. Huono tai ei, kai se parempi olisi kuin sellainen virma, joka vie voitot kauas meren taa? Valtio sentään voi käyttää voiton vaikka mielipuolisen byrokratian pyörittämiseen niin saadaan töitä kaikille yhteiskuntatieteilijöillemme, kun ei niistä lapion varteen kumminkaan ole.

Itse sen sijaan voisin kyllä tulla sinne kaivoksellekin, koska olen treenannut kaivamista. Parahiksi eilen ehdin kaivaa viemäriputken auki ennen kuin lumi peittää maan: meille on tänne syrjäkylille tulossa oikein oikea viemäri kohtsilleen ja kaivureita varten kaiken pitää olla valmiina.

PS. Keksin jo nimen ja mannekiininkin näille valtion kaivoksille. Niitä kutsuttaisiin Malmivaaroiksi. Ja mainosnaamana olisi tietty se näyttelijä-Laura.
 

Jaa

Kommentit (3)

Sitäpä sitä sopii ihmetellä... Ja kaikkia Talvivaaraan liittyviä kömöjä siinä sivussa... Eikö kenelläkään - eikö ristin sielullakaan - missään instanssissa oikeasti yhtään hetkeä päässä käväissyt pienintäkään epäilystä siitä etteivät isot ja monikansalliset kaivosyhtiöt ole kivoja joulupukinpajoja jotka jakavat lahjojaan alueelle jossa operoivat? Eikö kukaan edes pienesti osannut epäillä että sama pikainen ja mistään piittaamaton voitonkeruu mikä oli jo tapahtunut Zairessa tai Mairessa voisi olla mahdollista myös Talvivaarassa? Sitäkin vihaisemmaksi tämä täydellinen tyhmyys/ahneus/välinpitämättömyys saa, kun samaan aikaan samat päättävät tahot kävivät ahkeraan mittailemassa mökin mummojen kaasupäästöjä ja velvoittivat syrjäkylien jo valmiiksi nälkärajalla eläviä eläkeläisiä ostamaan jos jonkinmoisia hinnakkaita pissipömpeleitä hurjilla sanktioilla pelotellen... Voi jösses sentään!
Tullaan näkemään vielä sekin päivä, kun meisän vesivarat myydään - muuta realisoitavaa, meillä ei enää olekaan...
Nouskaamme kaivoskapinaan! Ei sentään. Sellaiseen pitää laskeutua. Kaivoksista sentään kyse!