Teini talossa

Kapseloituna

Jaa

Kävin viikonloppuna magneettikuvassa. Selkä kun on niin kovin huono ja jo nyt, kymmenen vuotta asiasta eri lääkäreille maristuani, lopulta he kyllästyivät ja lähettivät tutkimukseen.

Pari huomiota liittyen teeveesarjaan House sekä Suomen terveydenhoitojärjestelmään.

Ensinnäkin: Housessa pääsee magneettikuvaan monta kertaa/jakso, eikä sinne ole ikinä jonoa.

Toiseksi: Housessa ne samat lääkärit hoitavat myös magneettikuvaushärveliä, kun taas Suomessa on ihan oma porukkansa sitä varten.

Kolmanneksi, Housessa setvitään aina kuvauksen aikana lääkäreiden seksielämää, mutta epäilenpä että oikeasssa elämässä niin ei tehdä. 

Neljänneksi: Housessa kuvaus kestää yleensä puolisen minuuttia, kun taas minua kuvattiin kokonainen tunti.

Se ei muuten ollut mikään ihan hirveän miellyttävä tunti. Piti olla ihan liikkumatta, mutta pahempaa oli vielä se kuvausputki, jossa se tunti vietettiin. Se on niin pieni kapseli, että sinne juuri ja juuri mahtuu. Siellä on myös aika kuuma. Onneksi sai sentään luurit päähän ja saattoi kuunnella musiikkia silmät kiinni. Muuten olisi voinut tulla ahtaanpaikan hermostus.

Itse en kovasti moisesta kärsi, mutta silti minullekin tuli hiukan epämiellyttävä olo ja voin vain kuvitella, millaista on ihmisillä, jotka oikeasti kärsivät ahtaanpaikan kammosta. Heidät varmaan pumpataan täyteen jotain rauhoittavia.
 

Jaa

Kommentit (3)

sait hyvaa palvelua ja syy vaivoihinkin selviaa. Houseen viitaten, siina myos sama laakari otta selville monesti potilaan koko elaman tarinan hoitaessaan siina sivussa ko. henk terveytta. Isani kavi tassa taannoin terveyskeslaakarin luona keskutelemassa verikokeiden tuloksista, joissa sokeriarvot olivat koholla ja kysaisi siina samalla, mita voisi tehda kipealle selalle, jonka loukkasi liukastuessaan jaisella tiella. |Siita ei kuulemma "saanut" puhua silla ajanvarauksella, vaan piti varata uusi aika monen paivan paahan - samalta laakarilta.
..meilläpäin on tutkittu yhtä tapausta jossa mies menetti henkensä jo neljä vuotta; Martin Beck selvittää pari surmaa aina per jakso. Itseni kapseloitiin muutama vuosi sitten mutta vain puoleksi tunniksi. Tosin sitä ennen sain piikillä jotain radioaktiivisuutta varmaan suoraan lähimmästä voimalasta, senverran voimakasta etten saanut lupaa kotiutua vaan piti lähteä seuraavaksi vuorokaudeksi yksin mökille säteilemään. Vähän jäi sellainen olo että mahdanko maatua ikinä tai jos lapset päätyvät krematorio-ratkaisuun niin mites käy polttolaitoksen :)
Se on inhottava tuubi. Olen kahdesti käynyt, enkä välittäisi uusia kokemusta enää. Ekalla kerralla menin ilman musiikkia, ja aloin heti ekoilla minuuteilla ajatella Umaa Kill Billissä, siinä elävältähautaamiskohtauksessa. Todella, todella huono idea! Toisella kerralla varmistelin, ja otin mukaan äänikirjan Herra Huu, rouva Huu ja vauva Huu. Nukahdin ( vaikka kirja onkin hyvä). - Ani