Teini talossa

Kauhea kaakelimies

Jaa

Viidesluokkalaisellamme on hieman hankalaa koulussa. Hän ei nimittäin tykkää siitä. Ja muun muassa sen seurauksena sitten läksytkin ovat  melkoinen kärsimysten tie. Hänen reaktionsa niihin onkin yleensä, että ”mä en osaa”.

Koska tämä osaamattomuus yleensä tapahtuu noin kolme sekuntia sen jälkeen kun hän on pitkin hampain ryhtynyt läksyjä tekemään, niin se usein pitää paikkansakin: ei kai osaa, ellei viitsi lukea ensin lukukirjan kappaletta, jossa ne vastaukset kerrotaan. Ja kun sitten ei osaa, tulee olo, että koulu on entistä mäntimpää. Negatiivinen kierre on valmis ja koska hän muutenkin on taipuvainen ajattelemaan kaikesta mahdollisimman inhorealistisesti, kierrettä on vaikea katkaista.
Huokaus.
Toisaalta sellaistahan se on elämä vielä aikuisenakin. On tietyt asiat, jotka osaa ja sitten paljon sellaisia joita ei osaa. Eikö?

Ei välttis!
Aika monet jutut nimittäin ovat sellaisia, joita vain ei ole viitsinyt kokeilla, koska on ajatellut, ettei kumminkaan osaa tai ettei minun elämääni kuulu, että teen moisia. Sitä ikään kuin sulkee itseltään monenlaista osaamista ihan huomaamattaan. 
Minulla oli kuluneella viikolla hieno  ”mähän osaan!” –kokemus.
Tuttu kaakeloitsija ei suostunutkaan tulemaan hommiin, vaan sanoi, että tulee vain näyttämään, miten se tapahtuu niin että voin itse tehdä.
Ja niin hän teki. Nyt olen kaakeloinut vessan ja kylppärin seinät, kohta menen tekemään lattiat. Jälki on suoraa ja siistiä, eikä se todellakaan ole mitään rakettitiedettä.
Ihmisen elämässä hienoja hetkiä ovat nämä: kun oppii jotain uutta ja ennen kaikkea kun huomaa, että edelleen uskaltaa oppia!
 

Jaa

Kommentit (4)

Tuttu tunne, toteaa melko tuore muurari. Minua on kautta maailman sivun ärsyttänyt: juu, selma - tästä lapsestahan tulee sitä tai tätä, koska sen vanhemmatkin ovat sitä tai tätä asenne. Se sulkee portteja ennen aikojaan ja saattaa estää kokonaan niiden kaikista omimpien juttujen löytymisen. Ärsytykseni johtuu varmasti hyvin pitkälti omista kiinnostuksen kohteistani, jotka ovat suuresti poikenneet sukuni tekemisistä. Onnekseni minulla oli lapsuudessani viisas mummo, joka muiden lyödessä valmiita osoiteleimoja otsaani yllytti kokeilemaan uusia asioita ja etsimään ihan ikiomia rajojani silloinkin vaikka 9 kymmenestä vastaantulijasta tuomitsisi yrityksen epäonnistumaan jo etukäteen. Virheitäkin olen tehnyt, mutta onpa tullut eteen myös monia elämän tähtihetkiä, jolloin vilkutan yläilmoihin ja muistan mummoa viisaine opetuksineen.
Ja sitten vielä niinkin, että jos huomaa, ettei osaakaan, niin eihän se mitään haittaa, tulipahan kokeiltua (kunhan ei kokeile sydänleikkausta noin ihan vain kokeilunilosta...)!
Mummollani oli tapana sanoa: "Yrittänyttä ei laiteta". Ja sydänleikkauksiakin voi tehdä pienen patologisenharjottelun ja muutaman vuoden opiskelun jälkeen - mielessä toinen mummoni suosikki motto: "Ihmiset näitä ovat ennenkin tehneet". Tai vaihtaa opiskelun suuntaa ennen sitä huomattuaan pyörtyvänsä joka kerta ajatellessaan veren näkemistä... Meni syteen tai saveen, aina joka tapauksessa oppii jotain, jos ei muuta niin itsetuntemusta...
Juuri tuo on fiksua, että yrittää edes ennen kuin päättää ettei osaa. Useimmat asiat nyt kuitenkin ovat sellaisia, että niitä osaa jos viitsii kokeilla, ja kenties tarvittaessa vähän opetella. Meilläkin on juuri kaakeloitu viivasuoraan pesuhuoneen seinät kaiken maailman ikkunalistoineen, ja ensimmäinen kerta se oli miehellekin hänen elämässään. Vielä ei yksikään kaakeli ole tippunut alas säädetyltä paikaltaan.. ;)