Teini talossa

Ken itsens ylentää…

Jaa

Toisinaan elämä irvailee oikein poikkeuksellisen syvästi.

Eilen oli nimittäin se päivä vuodesta, jolloin kaikki lastenkirjailijat harkitsevat hukuttautumista lähimpään vesistöön: Finlandia-palkintoehdokkaat julkistettiin. Siihen porukkaan mahtuu kuusi kirjaa, eli suurimmalla osalla ei ole ehdokkaaksi ikinä mitään asiaa. Se on sääli, koska kirjan näkyvyyden ja myynnin kannalta ehdokkuus – voitosta puhumattakaan - on käytännössä ainoa väylä, josta voisi olla hyötyä, sillä muuten moisia opuksia ei juuri markkinoida.

Siksi sitä tietenkin syvällä sisimmässään vähän toivoo, että jos kuitenkin… Jos minä nyt tällä kertaa…

Olin jo heittänyt pyyhkeen kehään ja siirtymässä kirjallisuudesta vakavampien asioiden pariin tennistunnille, kun tuttu mies sieltä hallilta tuli oikein kädestä pitäen onnittelemaan ja sanoi vielä, että saan varmaan Finlandia-palkinnonkin. Se tyyppi on sellainen, että hän aina vähän liioittelee kaikessa, joten en oikein tiennyt miten siihen pitäisi suhtautua, mutta ei sille voinut mitään, että jälleen tuli toivon läikähdys: olisiko sittenkin?

No ei ollut. Se mies oli vain jostain lukenut, että minulta oli tullut lastenkirja ja onnitteli siitä. Finlandia-maininta oli vain imartelua ja yhteensattumaa.

Sitä voisi kutsua jo veitsen kääntämiseksi haavassa, tahattomaksi tosin. Sitä paitsi tenniskään ei siinä mielentilassa sujunut. Joka tapauksessa mieleen tuli hakematta sanonta "ken kuuseen kurkottaa..."
Toinen tämänkaltaisiin hetkiin sopiva lause on: "Ei muuta kuin pää pystyyn ja kohti uusia vastoinkäymisiä!"

 

Jaa

Kommentit (2)

Olen kuullut tuosta lauseesta sellaisen version kuin "Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä." ;) Mutta älä nyt vielä heitä kirvestä tai kirjoituskonetta kaivoon, mistä sitä tietää, koska natsaa omalle kohdalle! Pääasia, että kirjoja julkaistaan, palkinnoista viis :)
... nyt on asia jo onneksi unehtunut!