Teini talossa

Kesähommissa

Jaa

Nuoriso (niitä oli enemmänkin) otti itseään niskasta kiinni keväällä ja olivat töissä kuukauden verran eräässä puhelinmyyntiyrityksessä.

Koulun jälkeen menivät sinne ja muutaman tunnin myivät arpoja. Minkäänlaista pohjapalkkaa ei tietenkään ollut ja ansaintalogiikkakin kuulosti vähintään monimutkaiselta kun yritin vähän onkia tietoja, että mistä on kyse.

Mutta koska en tunnetusti tajua mistään mitään, en voinut sen kummemmin asiaan puuttuakaan. Ja muutenkin: ajattelin, että hyvä vain jos ollaan omatoimisia, vaikka hiukan olikin sellainen olo, että mitähän siitä seuraa.

Nuorison laskujen mukaan rahaa piti olla tulossa pari sataa euroa. No, nyt sitten vihdoin tuli palkka työstä: 30 euroa. Jep. Kolmekymmentä. Sitä vaan, että siellä Bangladeshin suunnilla sentään vissiin saadaan se euro tunnissa tai jotain.

Ja jos siitä kolmesta kympistä sitten vielä miinustaa bussit työpaikalle sekä eväät, niin jonkin verran meille vanhemmille tuli maksamaan se työpaikka. (Roopen Keskuspankki tuli lisäksi lopulta vähän rahoittamaan menetettyjä haaveita, joten lopputulos ei ollut aivan niin masentava, mutta kuitenkin)

*

Koska olen tuleva Kokoomuksen puheenjohtaja, minulla on antaa tilanteeseen kolme pointtia:

1. On törkeää antaa moinen kokemus nuorelle työelämästä. Työnantaja ei selvästikään ollut selittänyt kunnolla, mistä on kyse. Se on tietenkin ymmärrettävää, koska jos olisi selittänyt, niin ei kai edes meidän kissa olisi suostunut sinne töihin (se ei kyl suostu muuallekaan).

2. Vanhempien pitäisi näköjään olla vahtimassa lastensa edesottamuksia joka paikassa, mikä on typerä ajatus, koska lasten kuuluu kompastella. No, nyt sitten kompasteltiin.

3. Itse asiassa jos  ajattelee myönteisesti: ehkä virheiden kautta oppii! Siis ainakin sen, että palkan muodostuminen on fiksua selvittää etukäteen  – nuorille kun tuntuu ylipäänsä olevan tosi vaikeaa rahasta puhuminen. Useammin kuin kerran olen törmännyt siihen, etteivät he edes tiedä kuinka paljon tienaavat.

*

Toisaalta onhan se palkan pyytäminen vaikeaa joskus itsellekin. Kun joku tilaa minut vaikka puhumaan ja kysyy, että mitä maksaa, niin aina on vähän sellainen olo, että mitäpä sitä nyt kehtaa pyytää - ei varmaan kovin paljon, kun minähän olen vain tämmöinen tavallinen, jolla ei ole erityisen viisasta sanottavaa mistään.

Silti: Kerran minulle sitten kävi niin, että vanhempainyhdistys pyysi minua erääseen kouluun puhumaan ja lopulta olin siellä kolme tuntia. Sanoin palkasta, että ei tartte maksaa, voin tehdä hyväntekeväisyytenä, mutta jos maksatte niin kiva, koska se kuitenkin on mun työtä. No ne sit pääty siihen, että työmies on palkkansa ansainnut ja ihan pokkana antoivat mulle kirjekuoren jossa oli kaksikymppiä.

Ei oo muuten koskaan kukaan loukannut mua yhtä verisesti. Ilmaiseksi siitä hommasta olisi jäänyt ihan hyvä maku. Nyt mun työpanostani ja osaamistani ei selvästikään arvostettu yhtään.

Se 30 euroa on sama juttu. Tulee sellainen olo, että työelämä – se ei oo mua varten.

Jaa

Kommentit (3)

Ei voi olla totta! Siis vieläkö noissa firmoissa on tuollaista. Olen joskus ollut kymmenkunta vuotta sitten palkanlaskijana vastaavassa firmassa ja voi elämän kevät sitä laskentaa... Ensin maksetaan siitä kaikesta mitä on myynyt ja sitten miinustetaan kaikki se mitä asiakkaat ei sitten ottaneetkaan...
Puhelintyö vain ärsyttää soiton saavia. 20 e käteen ilman veroja kirjoittajalle. Moni saa palkkaa 9 euroa tunti ja maksaa siitä verot. Konsultit eivät ole työntekijöitä, joten heille pitäisi maksaa 10000 e kirjekuoressa, vaikka lupaavatkin tulla ilman palkkaa.
Tuota ei voi kyllä muuksi sanoa kuin rikolliseksi toiminnaksi