Teini talossa

Kirjakokemuksia

Jaa

Kuulin kivan tarinan eilen:
Kaveri kertoi vieneensä mun Halkaisukirvesmieheksen tuliaisiksi ystävälleen, joka joutui sairaalaan. Edessä olisi yli viikon sairaalassamakaamissessio. Mutta luettuaan kirjan tämä tyyppi piristyi niin, että pääsikin pois jo kolmantena päivänä!
Ja ei: en usko että modernilla lääketieteellä oli mitään tekemistä asian kanssa. Kyse oli pelkästään kirjastani.
Okei, voi olla että aspiriinillakin oli joku merkitys. Täytyy kuitenkin toivoa, ettei sitä kirjan myyntiä siirretä kokonaan apteekkeihin, sillä alustavien tutkimusten valossa se parantaa ainakin alakulon, ujouden, pilkkutaudin, malarian, peräpukamat, suurimman osan sukupuolitaudeista sekä tuberkuloosin. Ehdoton hankinta se on ihmisille, jotka kärsivät pisamista.
No joo. Mutta sen sanon, että kyllä kirjat voivat vaikuttaa vähintäänkin mielialaan. Olen nimittäin itse juuri lukenut pari erinomaista kirjaa. Ensimmäinen oli sellainen kuin Michael Cunninghamin ”Tunnit”. Siitä on tehty leffakin. Se oli ihan tolkuttoman hyvin kirjoitettu tarina. Huomasin monessa kohdin oikein pysähtyväni maistelemaan lauseita, jotka olivat vain yksinkertaisesti niin hienoja! Suosittelen lämpimästi.
Toinen oli suomenruotsalaisen Philip Teirin kirja ”Talvisota”. Se on suomennettu vissiin tänä vuonna ja kertoo kaikesta muusta paitsi talvisodasta. Se on avioliittoromaani ja ihmissuhderomaani. Ja hyvä sellainen! Nautittavaa kieltä ja teräviä havaintoja.
Mutta eivät valinnat aina mene putkeen. Nyt tulee nolo tunnustus:
Olen aina ollut suuri Agatha Christie –friikki ja tänä syksynä on vuosikymmenten jälkeen ilmestynyt uusi Poirot-kirja!!!!!! Tapauksen asiasta tekee se, että Christie kuoli vuonna 1976 ja maltillisenkin maatumisen tahdilla hänestä ei enää luulisi olevan kirjoittajaksi.
Eikä olekaan. Kirjan on perikunnan luvalla kirjoittanut joku muu. Minun oli kuitenkin pakko ostaa se, koska minun oli pakko ostaa se. (Kuitenkin niin, ettei kukaan nähnyt ostotapahtumaa.) Toivo sisälläni eli vahvana: että jos kuitenkin! Entä jos Poirot todella on herätetty henkiin!
Lopputulos: kyllä se aika paljon muistutti Agathan kirjoja. Nimittäin niitä viimeisiä, joissa ei ollut enää tolkun häivää. Ja kun vielä tätä ennen oli juuri lukenut nuo kaksi hyvää kirjaa, niin tuska oli sitä suurempaa.

PS. Vinkkejä hyvistä uusista kirjoista otetaan vastaan!

Jaa

Kommentit (4)

Kiitos varoituksen sanasta, ei siis kannata Poirot-Marple-fanin turhaan intoilla. Tunnit -täytyypä tsekata kirja, siinä on varmaan taas yksi niistä, joka on kirjana parempi kuin leffana. Joka kyllä unilääkkeen asemasta toimi hyvin. Täytyypä muutenkin lisätä kaikkea lukulistaan, pilkkutauti on viime aikoina vähän vaivannutkin.
Harvoinpa kaurapuurokaan kokin vaihdolla ja uudelleen lämmittyksellä varsinaisesti paranee... Taidanpa säästää itseäni pettymykseltä ja jättää suosiolla uusimman Agathan hyllyyn. Minua kiehtoo kauniin kotimaamme murteiden kirjo, ja nyt viimeisimmäksi olen lueskellut Eira Pättikankaan pohjalaisromaaneja, jotka ovat oiva kielellinen haaste silikkoo savoo - hiljoo ja kovvoo - puhekielenään viäntävälle lukijalle.
Olin kuuntelemassa jossain kun hän esitteli kirjaansa. Mutta voepi olla vaikeeta ymmärtää jos on silkkoo savvoo...
Mitkä sinusta ovat Agathan parhaita tarinoita? Hercule Poirotin ohella itse luen mielelläni - aika ajoin aina uudestaan - Dorothy L. Sayersin lordi Peter Wimseystä kertovia tarinoita.