Teini talossa

Kirjallinen katsaus

Jaa

Luin, tai oikeastaan vieläkin luen, Satu Taskisen kirjaa ”Täydellinen paisti”. Se on hieno. Siitä tulee jotenkin kummallisella tavalla mieleen joku Virginia Woolf tai hänen aikalaisensa: sellaista ihmisen sisäisen puheen, ympäristön havainnoinnin ja mielen kummallisten assosiaatioiden mainiota kuvausta en ole lukenut aikoihin. Oli kuin olisi astunut kivalla tavalla johonkin vanhaan aikaan, vaikka tiukasti nykyajassa siinä liikutaankin. Suosittelen.
Hotkaisin myös uuden Liza Marklundin, eikä sekään petä ikinä: välillä Annikaa itkettää, toisinaan pissattaa ja sitten hän on koko ajan moraalisesti närkästynyt ja hysterian partaalla kuitenkin niin, että viime kädessä hän on tiukan analyyttinen ja hirveän fiksu sekä oikeudentuntoinen.
Pablo Tussetin uutta kirjaa taisin jo kehuakin.
Lisäksi luin uuden Paul Austerin (aika hyvä) sekä Miika Nousiaisen Metsäjätin (loppua kohti hiukan lässähti mutta oli silti ihan mainio).
Seuraavaksi luen… eikun en luekaan,. sillä joulukirjat loppuivat. Suosituksia?
 

Jaa

Kommentit (8)

Itse seikkailin viimeiseksi Naisten Etsivätoimistossa, kun kirjastosta tuli vastaan aiemmin lukematta jäänyt osa sarjasta. Etsivän ja hänen sihteeriopistossa aateloidun avustajansa seikkailut ovat valloittavan ihania, ja nyt löysin vielä ihan uuden ulottuvuuden tarinaan. Meidän perheen vanha paku päätyi syksyllä Afrikan vientiin ja minä surin sen kohtaloa - meillä oli niin monta yhteistä seikkailua takana - osaako se siellä Afrikassa kieltäkään ja kohtelevatko vanhusta kunnioittavasti... Ja nyt tämä mma etsivä suri myös oman loppuun ajetun autovanhuksensa kohtaloa. Sain tarinasta kovasti lohtua: kuvittelen näet nyt mielessäni oman autovanhuksemme päätyneen sinne jonnekin - Naisten Etsivätoimiston hellään huomaan, rattinsa takana nainen jolla on perinteinen ruumiinrakenne...
Joo! munstkii ne on aika kivoja kirjoja!
sitä paitsi sana "munstkii" on aika hyvä.
Sehän oli loistava, loppuun asti! Sunset Park Austerilta lojuu yöpöydällä, odotin siltä niin paljon. :( Joko olet lukenut Kauimpana kuolemasta? Se on tosin jo pari votta vanha.
On se austeri aina hyvä, älä pelkää! Hirvosta en ole lukenut yhtään, moni on kehunut. Ehkäpä koetan.
Hytti numero 6 on ihan huikea kirja vaikka siinä ei tapahdu mitään.
Joo Liksomia . No huh. Jos haluaa itselleen totaalisen tympeän olon, on Liksom varma valinta. Siis en oikeastaan hauku kirjaa, sillä onhan se oikeasti saavutus, että voi kirjoittaa noinkin pitkän kirjan, jossa ei oikeasti tapahdu mitään. Tai jos sitä synkkyyttä ei lasketa. Tai parempi lukea se näin pimeänä kautena, ettei kesä mene piloille.
Jos et ole vielä tutustunut Conn Igguldenin tuotantoon, niin nyt kin aloitat, ei vuoteet tarvitsekaan kysellä kirjasuosituksia... Kaksi hienoa kirjasarjaa, toinen Caesarin elämästä (juonipaljastus: caesar saa puukosta viimeisessä kirjassa) ja toinen Tsingis Kaanin ja jälkeläisten seikkailuista.