Teini talossa

Kirjoja, kirjoja

Jaa

Olin tänään alakoulussa kertomassa syksyllä ilmestyneestä Terveisin Robinson Saarinen –kirjastani. Paikalla oli viides- ja kuudesluokkalaisia. Tilanne eteni niin, että he kyselivät ja minä vastailin. Puhuttiin ihan pelkästään kirjasta, ei niinkään kirjailijuudesta, kuten usein.

Lapsilla oli fiksuja kysymyksiä ja useaan otteeseen myös pysähdyimme pohtimaan kirjan henkilöitä ja heidän motiivejaan. Miksi päähenkilö ei tehnyt niin tai näin? Miksi loppu oli sellainen kuin oli? Mitä niille tapahtui kirjan jälkeen? Miksi kaikkiin kysymyksiin ei saatu vastausta?

Ne ovat suureksi osaksi kysymyksiä, joihin minulla ei ole sen parempaa vastausta kuin heillä itselläänkään.

Mutta ensimmäisen kerran lyhyen kirjailijanurani aikana minusta tuntui, että aloin vähän käsittää, mistä kirjallisuudessa on kyse (ja minä sentään olen valmistunutkin kirjallisuustieteestä!). Kyse on siitä, että luodaan sellaisia henkilöhahmoja, jotka jäävät kutittamaan lukijaa ja joiden edesottamuksia jää pohtimaan ja ihmettelemään ja analysoimaan niin kuin kyse olisi jostain lähisukulaisesta, ystävästä, lapsesta, puolisosta. Että miksi se nyt meni tekemään tuolla lailla, ja että jaa jaa, millaiseksi mahtaa elämä muodostua jos noin käyttäytyy.

Ja he puhuivat ja ihmettelivät siis minun kirjaani (toki opettajan käskystä, mutta kuitenkin)! Olin siis onnistunut siinä kaikkein tärkeimmässä: kirja jätti jonkinlaisen jäljen, eikä se ollut pelkkää painomustetta paperilla.

Se oli paras kokemus tältä uralta.
 

Jaa

Kommentit (3)

Eipä ole sademetsää suotta selluksi hakattu! Minusta kirjallisuus on parhaimmillaan silloin kun kirjailija ei yritäkään tyrkyttää valmiita vastauksia punakynällä alleviivattuna, vaan kykenee pukkaamaan tekstillään junan liikkeelle: herättäen lukijassaan tunteen tai ajatuksen - ja lopulta lukija oivaltaa omista lähtökohdistaan ponnistaen jotain ihan itse tykönään. Iltasatunani on parhaillaan "Uskon, että paikkasi on siellä" eli Kyösti ja Kaisa Kallion kirjeenvaihtoa (1904-1917), ja pää täynnä ajatuksia menneistä, olevista ja tulevista...
Toivottavasti saat viela monta ko. kokemusta lisaakin !
se totuus kuullaan. Oliko keisarilla mitään päällä vai kuviteltiinko. Parhaimmillaan hyvä taide-elämys saa jatko-osia kokijansa päässä, eikä ilman tunnetta opita tai eletä yhtään. Hienoa, että saa kokea tulleensa elävöitetyksi, joskus näkee vilauksia elämää suuremmista asioista. Koulussa oppii.