Teini talossa

Kohta ei tule koskaan

Jaa

Kohta miltei kuukausi on kulunut melkoisessa sumussa. Työpäivät ovat venyneet vähintään 12-tuntisiksi, usein pidemmiksikin. On ollut normaalit työt ja sitten päälle hulluna talonrakennusprojektin kimpussa.

Se alkaa nyt olla loppusuoralla (siis perustukset eli kellarikerros; varsinainen rakentaminen alkaa vasta keväällä).

Kuukauden sitä istuu vaikka seipään nokassa, eikös se sanonta jotenkin niin mene. Mutta juttelimme sen kaverin kanssa, joka minua iltaisin tuossa on auttanut (tai jota minä olen auttanut) ja huomasimme, että se kuukausi siellä seipään nokassa on asia joka ei lopu koskaan.

Aina on nimittäin sellainen olo, että kohta helpottaa. Että kohta voi ottaa vähän rennommin. Kohta. Pian. Ensi viikolla. Eikä se hetki ikinä tule; se kaverikin tekee koko ajan ympäripyöreitä päiviä viikot ja vuodet läpeensä. Olen tuntenut hänet nyt seitsemän vuotta ja koko ajan on ollut samanlaista.

Ja niin se on minullakin: työt vaihtelevat, ei aina ole perustuksia kaivettavana, mutta aina on jotain. Maailma ei tunnu tulevan valmiiksi, vaikka kuinka vasaroisi. Ei vaikka hankkisi naulapyssyn ja avittaisi sillä.

Ei silti, en minä valita. Nämä ovat omia valintoja ja valitsemalla toisin elämä on lunkimpaa, jos niin haluaa. Kai kyse on siitä, ettei lopultakaan halua. Että sisimmässään nauttii, kun pitää itsensä kiireisenä.

Mutta onneksi tällaista syksyisessä vesisateessa talonnurkan montussa seisoskelua ei sentään ole ihan koko vuotta. Myönteistä on myös, että toimistohommat näyttäytyvät ihan toisessa valossa, kun on ensin hytissyt märkänä pimeässä muutaman tunnin.

*

Tämän kaiken yhtenä hyvänä puolena on, että olen keksinyt uuden sanonnan, joka määrittelee kiireen aivan uuteen ulottuvuuteen: on ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt edes kirkosta erota!
 

PS. Mainos: muistakaa kuunnella joka arkipäivä klo 13.55 Radio Suomesta "Virtasen historia" -kuunnelmapläjäystä. Se on allekirjoittaneen ansiokas tutkielma Suomenniemen asutuksen synnystä, syistä ja seurauksista!

Jaa

Kommentit (3)

Toisaalta: niin pitkään kun maailma ei ole ihan viimeistä naulaa vaille valmis, on vielä jotain toivoa paremmasta maailmasta - ja toivottavasti vielä jonakin päivänä kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti ja reilusti kohtelevasta yhteiskunnasta ja ev.lut.kirkostakin. Ei kun vaan jatketaan naulaamista...
... ja loppuajan voi tehdä, mitä huvittaa. Yllättävän monien suunnitelmien toteuttamiseen tosin tarvitsisi pitempiä vuorokausia. Tunnistan kyllä ikuisten keskeneräisten päällekkäisprojektien suman omastakin arjesta. Aina on jotain vaiheessa. Projektien määrä valkenee yleensä silloin, kun joko säilytystila tulee täyteen tai pitää muuttaa uuteen paikkaan. Onneksi suurin osa omista projekteista on sentään sisätiloissa. Tsemppiä märkään ja pimeään!
Kävin tänään kirjakaupoissa etsiskelemässä kirjaasi Virtasen Historia kunnes selvisi ettei sellaista kirjaa olekaan. Joten kysymys: tuleeko ko. tutkielma joskus ulos myös painettuna ja jos niin milloin. Se mitä olen radiosta kuullut, on tutkielmasi tuulettanut tunkkaista historiaa syvältä ja kaukaa. No en taida kirjaa täksi jouluksi saada.