Teini talossa

Kohtuullisuuden jäljillä

Jaa

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet hienoja. Tai sunnuntai-illat ovat olleet. Ensin tuli loistava Foylen sota ja perään vielä Silta. Ja nyt ne sitten loppuivat, elämä on luopumista, ei voi muuta sanoa.

Foyle oli niiiiiin hyvä siksi, että se oli ihanan verkkainen. Kaikkea muuta kuin nykyteevee tapaa olla. Ja tietenkin brittilaatua kaikin puolin. Päänäyttelijä oli mainio.

Eikä siinä vielä kaikki: totta puhuen olen jo pitkään katsonut brittidekkareita yhtä paljon puutarhan sekä kiviaitarakentamisen näkökulmasta kuin tarinoiden takia. Myös brittien ovet kiihottavat minua suuresti. Niillähän on sisäovi ulko-ovena, minkä lisäksi varsinaiset sisäovet on rakennettu paksuista laudoista – ovat kyllä hienoja, ei sillä. Mutta ei ihme jos siellä on koko ajan kaikilla kylmä.

Myös Silta oli hyvä. Ja opettavainen: puhun nykyään pakkotanskaa aina kun mahdollista. Sitä alkoi itse asiassa hiukan hahmottaa sarjan edetessä – alkoi löytyä tuttuja sanoja sen siansaksan keskeltä.

 

Mutta se mikä oli hauskinta, oli odottaa koko viikko seuraavaa jaksoa!

Nykyään on niin tottunut siihen, että koko kauden voi hankkia dvd:llä tai imuroida netistä, että oli mukavaa kokeilla välillä tällaista 1800-lukulaista elämää, jossa hyvää joutuu odottamaan kokonaiset seitsemän päivää, eikä sitä saa kerralla kuin tunnin. Se oli kaikkihetimullenyt –ihmiselle erikoinen kokemus.

Sitä voisi kutsua jopa kohtuullisuudeksi ja se taas on asia, jota voisi joskus kokeilla jossain muussakin asiassa.

No ei nyt ehkä sentään. Mutta telkkuohjelmaan näytti sopivan.
 

Jaa