Teini talossa

Kultakaloista ja teineistä

Jaa

Kultakaloilla ja murrosikäisillä on aika lailla samankaltainen muisti ja muutenkin ne muistuttavat toisiaan, molemmat esim. ovat söpöjä paitsi murrosikäiset.

Siis kysynpä vain: Kuinka vaikea on pitää yksinkertaisimmistakin säännöistä kiinni? No ihan pirun vaikeaa, näköjään.

Meillä on mennyt meininki tällaiseksi: nuoripari tulee kotiin myöhään – on puhuttu että viikolla oltaisiin kahdeltatoista kotona ja sit viikonloppuna kun sovitaan voi olla pidempään. Ja sitten on sovittu, että tänne ei tuoda ylimääräisiä ihmisiä yöksi, jos ei ole erikseen pyydetty lupaa.

Viikko sitten viimeksi tästä väännettiin ja tosi hyvin menikin viikko. Mutta nyt sitten ilmeisesti muisti loppui – että mitvit tää muka on, miksei muka saa, nyt on kesäloma.

*

Eikä tietenkään se klo 24 myöskään eilen enää onnistunut vaan kello oli puoli kaksi kun tultiin. Ja sen jälkeen alkoi jauhelihan paistaminen (meillä on iso talo mutta silti kuulin lautasten kolinan sänkyyni saakka ja mietin lähtisinkö murhaamaan, mutta en jaksanut, koska minulla oli sentään herätys kuudelta)

Pakettiin kuuluu myös, että nukutaan noin kahteen, sitten hipsitään keittiöön ja viedään ruuat omaan huoneeseen, niin että varmaan ei kenenkään tarvitse heitä nähdä.  Se on melkein myönteistä, ei sillä, mutta kyllä perheessä asuminen hiukan tarkoittaa myös sitä, että joskus nähdään. Kun meinaan se ruoka on sitten aikanaan syöty, hipsitään ulos ja palataan sitten taas yöllä jne. ad infinitum. ¨

Myönteistä on, että yöllä tullaan kyllä mahdollisimman hiljaa, ettei vain herätettäisi ja siitä pisteet. Mutta tietenkin herätetään. koska (i) ei ne osaa tulla niin hiljaa ja (ii) täytyy sitä nyt sen verran olla hereillä että kuulee että on ylipäänsä tultu kotiin. Lopputuloksena on sitten kiukkuinen kun ei saa nukuttua. Ja muutenkin, ei sillä.

*

Ongelma on, että mitä voi tehdä? Nyt on siis keskusteltu ja kauniisti puhuttu, ei vaikutusta. Myös on rumasti puhuttu, ei vaikutusta. Seuraavaksi aattelimme tehdä niin, että jos näihin muutamiin pikkuvaatimuksiimme ei suostuta, kaikki rahahanat menevät kiinni. Oisko sillä vaikutusta?

Itse asiassa se, mikä tässä eniten ärsyttää on, että meitä pidetään jonkinlaisena hotellina, johon tullaan yöpymään ja josta kupataan pari ateriaa sekä rahaa mutta muuten ollaan muualla, missälie, luultavasti auttelemassa mummoja tien yli sekä keräämässä varoja hädänalaisille.

Kaiken kukkuraksi vielä ylenkatsotaan hotellihenkilökuntaa. Se on mielestäni niin kauan ihan ok kun hotellipalveluista veloitetaan 220 e/yö, mutta muuten se on erittäin epäokei.

Pitäisikö siis alkaa laskuttamaan? Bonuskortilla sais jonkun pienen omistaja-alennuksen, yö aterioineen maksaisi esimerkiksi vain 149 e.

 

Jaa

Kommentit (6)

Onnea yritykseen. Toivottavasti kyseessä on sen verran ahne teini jotta rahalla kiristys toimii :) Meillä on astetta vaikeampi tapaus, kun ei rahasta piittaa tuon taivaallista, sallinet skeptisyyteni ;)
Samoja mietteitä olen tässä jo jonkin aikaa pyöritellyt. Kesä oikein korostaa tätä hotellimajoitukseen viittaavaa käyttäytymistä. Kaksi teiniä asuu kotona ja kun keskustelun aihe ei miellytä, niin vastaus on, että pistä yv, jos kiinnostaa. Keskustelin jo kotoa muuttaneen lapsoseni kanssa tästä teiniongelmasta ja hän palautti mieleen oman lyömättömän kommenttinsa:" Ite olet lapsia halunnut. Ei voi vaihtaa, ei voi valittaa" Miksei vois valittaa, edes välillä, vähän?
Yks tässä jutussa sentään lohduttaa: se, että Roopen lapsoset ovat kasvaneet! Jopa niin että joku on jo pois kotoa. T. pikkulapsivaihetta elävä, Roopen juttuja 16 vuotta lukenut.
Tylsää on vain se että sitten kun ne muuttaa pois kotoa, ne onkin jo taas ihmisiä ja niiden kanssa olisi kiva elää :)
Mahtaako tuohon pulmaan oikeaa vastausta ollakaan... Omassa nuoruudessani välit äitini kanssa kärjistyivät lopulta semmoiseen solmuun ja suhmuraan, että muutin heti yläasteelta päästyäni poikaystäväni (nykyinen aviomieheni muuten...) kanssa asumaan. Mikä oli siinä tilanteessa vielä näin jälkiviisaudellakin katsottuna oikea ratkaisu - vaikka vielä epäkypsä ihmisen raakile lähtiessäni olinkin. Mutta vaikka hotellipalvelut loppuivat ja kotityöt yms. oli opittava hoitamaan ja penniäkin venyttämään ns. kantapään kautta, jatkuva ahdistava ja kuluttava riitely loppui ja minulle jäi energiaa sellaiseenkin asiaan kuin opiskelu. Mutta sen verran tunnustan (liian?) aikaisen itsenäistymisen opettaneen ja lujille ottaneen, että omien lasteni kohdalla pyrin vanhemman ominaisuudessa luovimaan ja kuuntelemaan tuulia eli sillä olin varmasti - ainakin ajoittain - liiankin lepsu "hotellinpitäjä". Mutta nyt kun molemmat ovat itsenäistyneet itselleen sopivalta vaikuttavassa aikataulussa, tuntuu mukavalta kun molemmat ex-teinit tuntuvat arvostavan nyt jälkikäteen kovastikin saamiaan hotellipalveluita. Niitä, joita aiemmin pitivät itsestään selvyyksinä ja joka pojan oikeuksina...
Onnea kasvattajalle. Noinhan se aika usein menee, kasvukipuja varsinkin huoltajilla. Olen joskus ajatellut, oliko meillä jutussa jotain vikaa, kun ei mitään ongelmia oikeastaan ollut. Kerran poika unohti ilmoitaa, että meni yötyövuoroon tietsikkaliikkeeseen palatessaan VPK-poikaharkoista. Oli pitänyt vain "poiketa" kotimatkalla katsomassa yhtä juttua, ja poikkeaminen venyi useammaksi tunniksi. Silloin olin huolissani! No kaveri on nykyään ATK-alalla töissä (ja täytti just 46), joten... Tyttären kanssa ei edes tuota vähää huolta, täyttää tänään 45.