Teini talossa

Kuukausi teininä

Jaa

Olen ollut maaliskuun Edinburghissa kirjoittamassa. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun tällainen on edes ollut mahdollista – lapset ovat tarpeeksi vanhoja niin että voi häipyä. Ja kun vielä vaimollekin se oli ok, niin...

On ollut jännittävää olla melkein kuukausi yksin. En ole kokenut sellaista ikinä. Aina on ollut perhe siinä, joskus vähän suurempi ja joskus pienempi mutta yksin ei ole juuri tullut oltua.

Kyllä, olen nauttinut olostani hyvin paljon. Tämä kaupunki on kaunis ja sopivan kokoinen. Töitä olen saanut tehtyä paljon – ei niin että kukaan kotonakaan enää nykyään häiritsisi, mutta vieras ympäristö tekee hyvää. On jotenkin enemmän tilaa olla. Ja kyllä, hiukan on ollut yksinäistäkin: on outoa mennä yksin nukkumaan ja outoa kun ei puhu kenellekään. Tai siis kaupassa sanoo päivää, salilla sanoo et sorry kun talloo jonkun varpaita, ja pubissa että pint please, mutta siinä se sitten onkin. Muuten on vaan omien ajatustensa kanssa.

Hmm. Itse asiassa se muistuttaa aika lailla sitä kun teinit ovat kotona: omassa huoneessaan, omissa ajatuksissaan eivätkä puhu kenellekään!

Oho. Alan ymmärtää heitä.

*

Mutta joo: tämä on vähän sellainen teini- tai ainakin nuoruuskokemus. Täällä on hiukan sellainen olo kuin olisi vaihto-oppilaana tai kielikurssilla. Maailma on jännittävä ja uusi, ikään kuin tuolla ulkona olisi kaikenlaisia juttuja ihan vain odottamassa minua. Edinburghin linnakin rakennettu vasiten meitsiä varten, kiitos skotit, se oli ystävällistä!

Ja siltähän nuorista tuntuu varmaankin suuren osan ajasta. Että maailma on heitä varten! (Paitsi silloin kun on ongelmia finnien, kasvamisen, karvoituksen, koulun ja sen sellaisen kanssa)

Mutta se sellainen maailman avoimuus on hieno tunne, jonka vähän unohtaa kun aikuistuu. Se on sääli. Vaikka ei se toki ihme ole: Kun käy 6788:a kertaa paikallisessa K-kaupassa ostamassa jauhelihaa niin ei siitä hirveitä kiksejä millään enää saa. Kaikki on niin nähty. Maailma on valmis ja omakotimainen.

Ja juuri siksi on mukava huomata, että edelleen on asioita, jotka ovat uusia. Että ihan pelkkä paikan ja näkökulman vaihdos piristää. Nuorena uuden kokemiseen ei tietenkään tarvitse nähdä näin suurta vaivaa, mutta samasta asiasta on kuitenkin kyse. Ilosta kun oppii uusia asioita maailmasta ja itsestään, mielenkiinnosta, joka herää kun asiat eivät olekaan tuttuja, riemusta kun saa tehdä mitä mielii eikä ole riippuvainen viemisistä ja lounaista ja arjesta. Se on nuoruutta parhaimmillaan.

Ensi viikolla lopetan tämän 15-vuotiaana olemisen ja palaan ruotuun (olen katsellut täällä ollessani mm. Girlsien kaksi ekaa tuotantokautta!). Käyn K-kaupassa 6789:n kerran, ostan jauhelihaa ja maitoa, mutta teen sen paria kokemusta rikkaampana ja olen siitä kiitollinen. Tällaisia pikku aikamatkoja nuoruuden meinikeihin pitäisi itse kunkin saada tehdä aina silloin tällöin.

 

 

 

 

Jaa

Kommentit (3)

Harkitsen vakavasti teinik... eikun kirjailijaksi ryhtymistä, että pääsen kuukaudeksi Edinburghiin.
Kannattaa! Toisaalta joitain huonojakin puolia ammatissa sitten on, kuten mm. ettei saa rahaa. Mutta Eburgh on kyllä epäilemättä niitä plussapuolia!
Ei oo rahaa nytkään että sikäli tilanne ei muuttuisi! Eikun sulkakynää ostamaan!