Teini talossa

Lätkässä

Jaa

Kuinka paljon saa isäpisteitä kun on ensin aloittanut yhden kanssa autokouluopetuksen (nuoriso ajo ihan uskomattoman hyvin heti ekalla kerralla, se on varmaan ajanut jo vuosia tuolla pikkuteillä) ja sen jälkeen kävi vielä pelaamassa höntsälätkää toisen nuorison kanssa?

Veikkaan että niin paljon et voin loppuvuoden lomailla Bangladeshin viimeisellä rannalla.

*

Vakavasti puhuen: tämä yhteinen jääkiekkoharrastus tuli hiukan tilaamatta ja pyytämättä mutta en valita. Olen tästä joskus Kotivinkin paperiversioon kirjoittanutkin, mutta meillä on siis täällä Liedossa – tai Tarvasjoella, jonka Lieto valloitti ja jonka väestön alisti orjiksi muutama vuosi siten – nykyisin jäähalli.

Eikä siinä vielä kaikki: siellä jäähallissa kokoontuu kerran viikossa porukka pelailemaan tunniksi. Yläkoululaisia kai suurimmaksi osaksi, muutama on ehkä vielä alakoulussa.

Ja sitten meitä on yksi, joka kävi alakoulua 70-luvulla, eli minä.

Konsepti on nerokas: pelataan vaan, ei mitään ohjausta, ei mitään treenaamista ei mitään pelejä – paitsi se peli joka laitetaan pystyyn sillä sekunnilla kun vuoro alkaa.

Säännöt ovat selvät: viisi pelaajaa kentällä per joukkue, ei maalivahteja, nostaa ei saa eikä taklata ja maali pitää tehdä suoraan syötöstä. Paitsiot lasketaan.

Sitten pelataan tunti ja se on hauskaa. Paitsi nilkallisesti haastavaa. Sirot ja hämmentävän sorjat kirjailijannilkkani ovat nimittäin kovilla etenkin kun luistimeni ovat suoraan 1800-luvulta.

*

Jostain syystä sain kuitenkin luvan mennä sinne – siis jälkikasvulta – ehkä se johtuu siitä, etteivät ne muut välttämättä tiedä, että olen hänen isänsä.

Toinen syy - PAREMPI! - on se, että ehkä sitten kuitenkin pelaan kyllin hyvin, että minut kehtaa ottaa mukaan. (Totta puhuen en kyllä pelaa, mutta on kaunista ajatella noin. Tosin nyt sain luistimet teroitettua, joten tänään illalla ei sitten ole enää mitään tekosyytä sille, jos näytän bambilta heikoilla jäillä.)

Joka tapauksessa on minunkin näkökulmastani mukavampaa olla se tunti jäällä kuin tylsistyä katsomossa tai kahviossa. Ja jollain kaukaisella tasolla ajattelen, että ehkä sekin on kiva juttu, että teemme yhdessä jotain, vaikka käytännössä olemme eri joukkueissa emmekä tunnin aikana puhu mitään.

Ja kyllä: kun tehdään jaot, minut otetaan aina viimeisenä mutta kestän sen, koska olen henkisesti kypsä ja aikuinen ihminen. Ennen kaikkea kestän sen siksi, koska vaikka minut otetaankin viimeisenä, niin minulla on enemmän rahaa kuin kellään niistä ja minulla on myös auto ja voin lähteä esim. ulkomaille ilman äidin lupaa, niin että repikää siitä nuoriso!

*

Mutta tämän viikon epistolan pointti on se, että tuollaisia harrastuksia tarvitaan. Harrastuksia jotka ovat harrastuksia. Harrastuksia, joita tehdään rennosti ja ilman erityisempiä tavoitteita, ihan vain huvin vuoksi. Maailma on liian usein liian ryppyotsainen ja liian tuotteistettu. Maamme tarvitsee enemmän höntsäilyä. Tässä siis lähetyskäskyni suoraan Tarvasjoen jäähallista: Menkää ja tehkää kaikki kansat höntsäilijöiksi!

*

PS. Siellä on aikaisemminkin ollut joku isä pelaamassa ja kun kysyin pojalta, oliko se isä parempi vai huonompi kuin minä niin hän vastasi diplomaattisesti:

- No teillä on molemmilla hyvät puolenne.

Hän ei jatkanut joten intin että millä lailla?

- Sinä jaksat paremmin.

Hyvä. Saman olisi nimittäin voinut sanoa myös:

- Sinä oot ihan tosi paljon paskempi.

Ja tässä, hyvät kanssakärsijät, tullaan hyvän kotikasvatuksen ytimeen. Hän ei sanonut niin, vaikka se todellakin oli totta, sillä se iskä oli siellä tänään ja se oli aika hyvä kyl...

Jaa

Kommentit (2)

Tää oli ihan huippu, lisää tätä! Päivän piristys teksti itsessään + sen sivujuonteet ja ennen kaikkea koko aihe. Hyvä te, hyvää loppuviikkoa!
Komppaan edellistä, aivan huippu - jälleen kerran!