Teini talossa

Lehtitalossa

Jaa

Olen tästä lähdössä haastattelemaan Jan-Erik Anderssonia. Hän on paikallinen taiteilija, joka on tullut tunnetuksi erityisesti arkkitehtuuristaan. Andersson tekee kaikenlaisia hassuja taloja ja rakennuksia, kuten vaikka sipulinmuotoinen sauna, joka taas tänäkin kesänä turkulaisia ilahduttaa (sinne pääsee siis ihan saunomaan).
Hän itse asuu lehden muotoisessa talossa. Siitä ja muistakin on kuvia täällä: www.anderssonart.com/leaf/

Lehtitalossa jokainen kohta käytännössä on taideteos. Itse talon tekeminen on tietenkin ollut melkoinen ponnistus, kun missään ei ole yhtään suoraa kulmaa.
Vaikka toisaalta. Ei ole meilläkään!

Joka tapauksessa odotan innolla että pääsen katsomaan oikein sisältä, millainen paikka se on. Meinaan, että alkavat taas nämä omat rakennuspuuhat näyttäytyä lähinnä pienehkönä puuhasteluna siihen verrattuna.
Mistä päästäänkin asioiden ytimeen: elämä on aina helppoa tai vaikeaa, mukavaa tai ikävää ihan riippuen siitä mihin vertaa. Sellaisina hetkinä kun tuntuu, ettei jaksaisi lähteä rakentamaan tuota omaa talonpäätyä valmiiksi, niin Anderssonin Lehtitaloprojektiin verrattuna se on kuitenkin kovin pientä ja lähes vaivatonta. 
Tai siihen rappiotilaan verrattuna, jonka pikkuveljeni perheineen osti viime kesänä ja jonka kunnostamiseen menee varovaisten arvioiden mukaan 3000 vuotta. 
Itse asiassa, näistä ajatuksista virkistyneenä taidankin viikonloppuna rykäistä sen talonpäädyn valmiiksi!
 

Jaa

Kommentit (3)

Hyvä olisi rakentajan rakentaa ja visioita riittäisi vaikka täältä ikuisuuteen, jos vain jostain löytyisi varakas sponsori maksamaan viulut...
Niinpä. Rakentaminen on kyllä törkeän hintaista. Sitä suurempi onkin sitten ilo, kun voi käyttää uudestaan vanhoja lautoja tai muuta ylijäänyttä roskaa ja sen yhden kerran ei tarvitsekaan maksaa mistään mitään! Oli muuten hieno se Anderssonin perheen talo. Ja tosi kotoisa.
Tuttu tunne tässäkin pirtissä tuo hylkytavara-ekstaasi... Hyvät kiksit saa myös siitä kun on kierrätysperiaatteella aloittanut jotain, jonka on saanut jo melkein valmiiksi kokonaisuudeksi - mutta yksi pala puuttuu ja sen mukana kaikki - ah autuutta kun löytää jostain kirpparin perältä hakemansa... Siinä unohtuu jo perhedemokratian kultaiset säännötkin aikaa vievine neuvotteluineen ja ainakin meillä siippani on jo tottunut tekstareihin, joissa lukee: Jess! Löysin sen ja ostin sen! Eli emäntähän ei todellakaan tyydy määräämään vain kaapin paikkaa vaan se päsmäröi näemmä useimmiten myös kaapin mallin... Meillehän tämä on luonnollista (kai - luulisin - vai pitäisikö ehkä siipaltanikin kysyä...), mutta muutaman kerran olen kuullut ihmettelyjä ympäristön taholta - mää muka jotenkin jyrään tai jotain...