Teini talossa

Lintukodossa

Jaa

- Isi, kumpi on vaarallisempi, maanjäristys vai tsunami? kysyi neljäsluokkalainen.
- Jaa… se riippuu tsunamista ja maanjäristyksestä, vastasin.
Keskustelu jatkui, eikä sen sisältö oikeastaan ollut lainkaan niin kiinnostava kuin ne ääneen lausumattomat asiat, oletukset, jotka sisältyivät sekä aikuisen että lapsen puheeseen: se että ne tsunamit ja punamit ja muut ovat jossain muualla, jollain toisella planeetalla, sellaisessa maailmassa, johon meillä on kosketus television välityksellä, mutta jotka eivät kosketa meitä.
Suomessahan tuollaisia ei voi tapahtua, eihän?
Kieltämättä meille ei voi tulla maanjäristyksiä, ei tulivuorenpurkauksia eikä edes tsunameja. Airistolla voi joskus, kun ruotsinlaivat menevät ohi, tulla puolimetrisiä aaltoja.
Ja tästä kai sitten seuraa, ettei meille myöskään voi tulla ydinonnettomuuksia, terroristi-iskuja, sotia, öljytuhoja, hallitsemattomia pakolaistilanteita, myrkkypäästöjä, ilmastonmuutosta eikä mitään muutakaan inhaa.

Toisaalta tämä lapsenuskoinen optimismi ja toivorikkaus juuri on ihmisenä olemisen paras puoli: uskomattomalla ketteryydellä sitä pystyy sulkemaan silmänsä kaikelta ikävältä ja jatkamaan elämäänsä lintukodossa niin kuin sinne ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa ikinä voisi ylettyä.

Se on hyvä, sillä ei elämä murehtimalla parane. Tarkennetaan: hyvä niin kauan kuin ei sulje silmiään muiden hädältä, vaikka itse kuvittelisikin elävänsä onnettomuuksien ulottumattomissa.
 

Jaa

Kommentit (3)

Muorin sai vihaiseksi heti tässä viikon alkajaisiksi muuan ovelta ovelle kulkeva uskonlahko, joka nyt kulkee helmat hekumoissaan hulmuten pelottelemassa ihan ilman mitään rotia jo muutenkin hädissään olevia ja ahdistuneita ihmisiä. Eihän siinä mitään jos meidän ovella kävivätkin: oma lapsenuskoni on horjumaton. Mutta muuten nyt olisi paremminkin oikea hetki tuntea myötätuntoa ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan auttamaan uhreja, eikä maailmanloppua manaten ja uhreja hyväksi käyttäen hankkia uusia jäseniä omaan lahkoon. Julmaa peliä uskon nimissä, jos minulta kysytään...
Oma korteni kekoon jonka voin antaa on että huomenna osallistun rahan keruuseen SPR:pyynnöstä tässä lähi marketissa.Kun olen ollut autettavana itse 2004 tsunamin jälkeen ,omakohtaiset tunteet nousevat pintaan.Kyllähän maailma on niin pieni että meitä suomalaisiakin on joka puolella kokemassa jos vaikka mitä.
MInäkin kannoin pienen korren. Tosin ihan rahallisen.