Teini talossa

Muistihäiriöitä

Jaa

Pikkuveli oli eilen käymässä kahden pikkuisensa kanssa, toinen taitaa olla kaksi ja toinen ehkä neljä tai jotain. Minun piti auttaa heitä ajamalla auto vanhempieni luo. Kun h-hetki tuli ja pikkuveli sanoi, että lähdetään, heitin takin niskaan ja astuin ulos. Hetken siellä ihmettelin yksikseni, kunnes muistin, ettei se lähteminen koko ihmiskunnalle ihan niin helppoa olekaan.

Palasin sisään katsomaan, kuinka vasta oli päästy siihen vaiheeseen, että yritettiin saada lapsia kiinni. Sen jälkeen oli vuorossa vaatteiden etsiminen ja vasta sen jälkeen niiden pukeminen ja riisuminen - koska pitää käydä vessassa - ja uudelleenpukeminen. Olisin tietenkin voinut auttaa, mutta tein sen sijaan tieteellisen kokeen ja istuin tietokoneen ääreen ja ryhdyin kirjoittamaan romaania. Tarkoituksena oli selvittää, kumpi on hitaampaa: romaanin kirjoittaminen vai kahden pikkulapsen kanssa uloslähteminen.

Kyllä se kirjoittaminen oli hitaampaa, mutta ero ei ollut suuri.

Tarinalla ei ole opetusta, mutta sen se kertoo, kuinka nopeasti sitä unohtaa sellaiset elämän ikävät realiteetit, jotka eivät enää koske itseä. Meillä nykyään lähtemistä hidastaa enintään se, että varhaisnuorison on pakko peilata itsensä kuntoon ennen kuin voivat astua ulos ovesta.
 

Jaa

Kommentit (3)

Näinhän se menee. Mutta toisaalta se varhaisnuorisovaihe voi pahimmillaan jäädä päälle tuon peilailun osalta. Kun itse olin ns. siinä iässä, kummini väitti, että jo kymmenen vuoden päästä selviäisin ovesta ulos ilman ripsien väritystä ja huulien maalausta. Mutta ah, hän oli niin väärässä, niin väärässä - enkä ole vieläkään meidän perheen ensimmäinen matkaan joutuja...
Meillä äitini kehitti toisenaisen strategian kun meitä oli lapsia paljon ja hän joutui alvariinsa kuljettamaan meitä ympäri maata. Hän pääsi kyllä meikkaamatta ulos, mutta meikkasi sitten autossa samalla kun kaahasi kohti Turkua...
Lapset olivat ajoissa, toppapuvut päällä ovensuussa seisomassa. Lasten isä otti siinä vaiheessa aamun lehden ja sulkeutui vessaan. Vasta sen jälkeen hän alkoi etsiä sukkiaan...Lopulta sitten hermoni repesivät, riisuin lapset ja lähetin leikkeihinsä. Kun isä oli lähtökunnossa, hän ällisteli: No mutta ettehän te ole vielä edes lähtövalmmita!