Teini talossa

Nuorennuslähteen jäljillä

Jaa

Tytär oli ladannut Snapchattiin jonkin sellaisen filtterin, että kun piti kameraa naamansa edessä, kamera skannasi naaman ja sitten siihen sai lisäiltyä kaikenlaisia efektejä kuten että silmät muuttuivat tosi suuriksi tai suusta tuli sateenkaarta. Hauska oli sellainen, joka muutti kasvot vanhoiksi, siis vanhuksen kasvoiksi. Tyttärestä tuli hetkessä mummo.

Minäkin sitten kokeilin, muttei tapahtunut mitään.

- Sä oot varmaan valmiiks jo niin vanhannäköinen, ettei se toimi, tytär lohdutti.

Kiitos vaan. Yritin piipittää vastaiskun ja huomautin, että hän itse näyttää ainakin neljä vuotta ikäistään vanhemmalta. Annoin olla, kun käsitin, että siinä tapauksessa hän olisi 21-vuotiaan näköinen, eikä sitä ihminen yleensä siinä vaiheessa ihan pilaantuneimmillaan ole.


Sen verran kuitenkin sieppasi, että täten vaadin Snapchattiin sellaista filtteriä kuviin, joka vanhentamisen sijaan vie muutaman vuoden ja kilon, tuo silmiin viisaan katseen, kasvoille mielenkiintoisen ja maailmaanähneen ilmeen, kasvattaa hymykuopat ja vatsalihakset sekä samanlaisen tukan kuin Ressu Redfordilla ja muilla Bogart & Co:n jäsenillä vuonna 1982. (Ohessa malli teille siellä Snapchatissä, kiitos jo etukäteen!)

No okei, tosta viimisestä voidaan vähän joustaa.
 

Jaa

Kommentit (2)

Luoja minua 80-luvun lookilta varjelkoon! En tämän päivän järjellä saata ymmärtää nuoruuden valkokuviani katsellessa miks varten on pitänyt pynttäytyä kamaliin, tätimäisiin jakkuihin olkatoppauksineen... Jummi jammi niiden kanssahan ei mahtunut kulkemaan ovistakaan muutoin kuin kylkimyyryä, haettiinkohan noilla tamineillanyt sitten sitä maailmaa nähnyttä ilmettä vai mitä siinä touhuttiin. Oli miten oli, ainakin omat potrettini sen aikaisesta minästäni ovat tosi hassuja: teinin naama yhdistettynä tantan tamineisiin.
Ne olkatoppaukset oli kyllä hurjia. Suhteettomia, agree...