Teini talossa

Nyyh

Jaa

Näin oli koulun kevätjuhla. Kaikki lapset pääsivät luokaltaan ja veiläpä oikein hyvin numeroin – se keskimmäinenkin jonka mielestä koulukirjat ovat suoraan saatanasta, pärjäsi lopulta ihan kohtuullisesti. Tytär sai hymytyttöpatsaan, mutta oli selvästi laiskotellut, koska keskiarvo laski ja oli enää 9.65.
Surkeaa. Mitä siitäkin mahtaa tulla? Katuojaan päätyy, sieltä hulevesien mukana Saaristomerelle, joka on niin saastunut, ettei siellä kauan pysy hengissä...

Me vanhemmat sen sijaan olemme hiukan kiusaantuneita tästä lomasta. Lukukauden aikana on kivempaa, kun ei tarvitse tehdä lounasta, ja lapset ovat edes sen neljä tuntia päivässä muualla. Itse olen ratkaissut asian heräämällä kukonlaulun aikaan. Silloin saa olla rauhassa.

Kolikon kääntöpuoli: iltauutistenkin katsominen on vaikeaa, kun haukottelee niin kovasti.

Mutta ehkäpä lomaa tarvitaan siihenkin, että se muistuttaa meille aikuisille vuoden rytmittämisen tärkeydestä. Että pitää olla myös toisenlaisia jaksoja.

Siis sellaisia, jotka eivät ole ihan niin leppoisia kuin normaalisti…

Ei vaiskaan: tänään polkupyöräretkelle paikalliseen käsityöpajaan kymmenen kilsan päähän!
 

PS. Olivat yhdeksännet kevätjuhlat, ja rutiini on selvästi kovettanut sydämiä: kyynelet eivät vuotaneet edes siinä vaiheessa, kun ekaluokkalaiset pyörittivät lavalla kymmenen minuuttia hulavannetta tiukan keskittyneesti.

Jaa

Kommentit (6)

Älä itke - Suomen suvi on lyhyt ja kohta ne koulut taas alkaa. Vakavasti ottaen ymmärrän yskäsi tuon lounasrumban suhteen. Mutta odotahan päivää jolloin lapset muuttavat pois kotoa, silloinmenee energiaa kun vanhemmat miettivät: mitäs me tehdään pyykkikoneella - kun se ei enää alvariinsa pyöri aamusta iltaan.
Onhan tuo niinkin, mutta sen pesukonekohdan kyllä saatan kestää... Hankalampaa on varmaan se, että huomaa rakentaneensa lapsien kesäparatiisin, jossa ei enää ole lapsia. No, ehkä sitten lapsen lapsia. Tai sitten ryhdytään kaupunkilaisiksi.
Voi kauheeta... Lasten lapsia... Iii-iik! Toivottavasti ei vielä ihan hetkeen... Meillä on näet leikkimökistä tullut kummallinen joutavan tavaran loppusijoituspaikka... Siellä ei kukaan ole periaatteessa käynyt vuosiin, mutta tavara siellä sen kun vain lisii... Vakavasti tarkastellen suomalaisten asumisjärjestelyissä kyllä mättää joku: meilläkin oli asuintilaa vähiten, silloin kun sitä olisi tarvittu eniten, ja sitten kun alkaa olla joka nurkka täynnä erkkereitä ja lisäneliöitä - hupsista keikkaa asukkaita onkin jäänyt jäljelle enää kaksi vanhenevaa rupsukkaa ja siivottavia neliöitä ihan liikaa...
Tuskastelen juuri tuon päinvastaisen ongelman kanssa: kaksi lasta, kaksi aikuista asutaan 3h ja K asunnossa (vuokralla, ei näillä hinnoilla voi omaa ostaa, epävakaan työtilanteenkaan takia). Vanhenpi 16-v ja nuorenpi 6-v. Nämä kun pitäisi samaan huoneeseen sijoittaa... ei onnistu ja 6-v nukkuu vanhempien makkarissa. 16-v poraa jo nuoremman lelukasoja huoneessaan. Isovanhemmat taas elelevät yli 100 neliön omakotitaloissa ("ylimääräisiä" huoneita pari kappaletta) ja valittavat, kun pitäisi imuroida ja pihaakin pitäisi hoitaa...
No lähinnä kauhuelokuva tulee mieleen. Kun ajattelen että mun isot 17 ja 18v. pojat lähtee maailmalle. Kauhuelokuva tulee siitä, kun joku yllättää muuten ihan kuosissa olevan äidin y´htäkkiä jostain suomalaisesta rauhaisasta lehtometsän reunasta itkemästä yksinään lohduttomasti ja hiljaa. Ja sitte kaikki kysyy että mitä? Ja sit se vaan nousee ja lähtee saunalle peseen pyykkiä. Ja kaikki menee vaan hiljaa pois. Ja elämä jatkuu.
Tajusittekste? Sori noi kirjoitusvirheet. Sä oot mun idoli, Roope!