Teini talossa

Olipa kerran draamaa

Jaa

Näinkin on joskus käynyt: Oli kinaa nuorison kanssa yökyläilystä, minkä seurauksena se ilmoitti, ettei tule kotiin eikä sitten tullutkaan. Tiesimme kyllä, ettei mitään hätää ole, mutta emme että missä hän oli.

Sormia syyhysi laittaa Faceen ilmoitus: ”Kadonnut: teini eilen koulun jälkeen, ei oo näkynyt kotona sen jälkeen, ei koko yönä. Löytäjä saa pitää. ”

No, en laittanut ja kyllä se sitten sieltä aikanaan tuli takaisin. Sitä ennen ehdittiin kokeilla kiristystä molemmin puolin. Minä ehdotin whatsapissa, että tuu nyt kotiin tai katkasen sun netin ja loppuu yökyläilytkin jatkossa.

Se vastas, että jos haluut nähdä mut vielä, et katkase nettiä.

Pattitilanne.

*

Kun kadonnut routaporsas sitten palasi kotiin oli pienen kehityskeskustelun aika. Vaan miten tuollaisesta sitten pitäisi keskustella? Pitääkö hyökätä ja alkaa kehittää erilaisia sanktiota? Että koska teit noin, et saa mennä ensi viikonloppuna minnekään ja kännykänkin takavarikoin?

Se kuulosti ainakin alkuun hyvältä, koska meitä vanhempiahan oli loukattu: lapsi ei ollut totellut, ja vaimo vietti vielä unettoman yön murehtiessaan (mulla on tossa suhteessa paremmat unenlahjat).

Niin että kyllä sellaisesta pitää rankaista!

Toisaalta…

Olisiko sittenkin viisaampaa asettaa kysymys ensin näin: Mikä on tämän kehityskeskustelun tavoite? Onko se vallankäyttö? Kaapinpaikan osoittaminen?

Vai onko se sittenkin se, että toinen käsittäisi mitä on tehnyt, eli aiheuttanut huolta ja murhetta ja ylittänyt pahan kerran omat valtuutensa. Ja että käsittäessään tämän pystyisi ehkä lupaamaan, ettei näin tapahdu jatkossa.

Valitsimme jälkimmäisen tavan.

*

Ei sekään helppoa ollut. Ongelma nuorten kanssa keskustellessa on kaikkina ihmiskunnan historian aikoina ollut se, että aikuisten puhe ei oikein mene korvista sisään, liian paksua ilmeisesti. Siksi on oleellista pysyä rauhallisena ja toistaa perussanomaa. Se on vähän sama kuin viestinnässä ylipäänsä: toistetaan samaa asiaa, kunnes ihmiset ymmärtävät ja ostavat tuotteen. 

Selitin siis yhä uudestaan, miksi olimme kiukkuisia ja mitä halusimme (että asia ei toistu)..”Se sääntö on siksi…” ”Siitä säännöstä ei lipsuta, koska…” ”Niin, se on ehkä tyhmä sääntö mutta se on ja sen kanssa pitää elää.”

Itse asiassa litteroin osan keskustelusta:

- Vittu te ootte vammasia. Ette käsitä mistään mitään kaikki muut perheet on järkeviä paitsi te.

- Niin mutta ymmärrätkö sinä, että me emme halua eilisen toistuvan, voitko luvata ettei se toistu?

- Teillä on vammasia sääntöjä!

- Niin, mutta ne nyt ovat tämän perheen säännöt. Kolmen vuoden päästä saat muuttaa halutessasi pois eikä tarvitse enää noudattaa niitä sääntöjä. Mutta nyt täytyy.

- Ne on vammaset säännöt.

- Aivan, tästähän taisikin jo olla puhetta, Mutta ne kuitenkin ovat ne säännöt.

- Teillä on…

- Vammasia sääntöjä, niin, totta.

jne.

*

Mutta sitten, lopulta, kuohut oli kuohuttu ja asia loppuun käsitelty, luvattu, ettei moinen toistu. Aitoa katumustakin oli ilmassa. Koston kierteeltäkin vältyttiin eikä kukaan menettänyt kasvojaan.

Ehkä se oli lopulta se oikea tapa toimia.

Jaa

Kommentit (10)

Ne on vähän niinkuin japanilaisia, vai mitä ne nyt on joille kasvojen menetys on iso juttu. Kai se meille vanhemmille on helpompaa, kun kaik on menetetty jo aikoja sitten muutenkin, ei niin kolahda enää. Tosiaan toisaalta tekee mieli pistää kaikelle temppuilulle piste, kerrasta poikki, kaikki viihdykkeet viedään ja niin edespäin. Vaan kun ne on vielä oveliakin, aina olen hävinnyt nuo valtataistelut. Joten juu, parempi on käydä vammaista keskustelua. Sitä aina silloin tällöin huomaa viestinsä sittenkin menneen perille, vaikkei sitä kasvojen menetyksen pelossa voi tietenkään ääneen sanoa. Tai no, ainakin hetkeksi on viesti mennyt perille...
Miettikääpä itse, jos kotonasi asuisi mielestäsi kaksi maailmankaikkeuden tyhmintä ihmistä. Kuka niitä nyt uskoisi... Eikä niiden suusta voi tulla mitään järkevää ulos, paitsi "Tarvitsetko rahaa"(erittäin harvoin) tai "SYÖMÄÄN"(tätä kuulee useammin viikonloppuisin). Topukka
Toi on kyllä totta. Ja meillä tosiaan asuu. Sitä on vaan niin vaikeeta myöntää!
Sitten ollaan voiton puolella, kun jälkikasvu soittelee vanhempien perään, et "Onko kaikki hyvin?" . Siihen asti se on kuin leikkisi rikkinäistä gramofonia, kaikkia asioita pitää toistaa vähintään 2000 kertaa.
Muistan kun veljentytär oli 16v ja vänkäsi viikon lupaa olla kaverinsa kotibileissä pari tuntia normi-kotiintuloaikaansa myöhempään perjantai-iltana. Pitkän jauhamisen jälkeen sai väsytysvoiton äidistään ja tahtonsa läpi. Juhlissa ei sitten ollutkaan niin hauskaa ja tytär tulossa kotiin pari tuntia aiemmin. Äiti ei päästänyt sisään:D "Seiso sitten vaikka pihalla se vaatimasi pari tuntia, niin hirveä jankutus siitä oli." Sai teini jonkun aikaa anella talvipakkasella sisäänpääsyä, mutta ehkä siitä oppikin sen verran että kannattaa miettiä mitä toivoo, toiveet saattavat toteutua..
Siis en kestä! Miten sinä ana kirjoitat juuri meille ajankoihtaisista asioista? Ehkä siksi, että kaikki nämä jutut ovat joka viikkoista ja päiväistä teinin kanssa eläessä. Ihanaa, kun joku kirjoittaa näitä auki. Kiitos. Ei ole niin yksinäinen (tai miehen kanssa kaksinainen) olo.
Voi että kun osaisi olla yhtä tyhmä ja vammanen kuin te ja kykenisi tuollaisiin kehityskeskusteluihin. On nimittäin tullut tehtyä hyökkäys taktiikalla ja se ei ihan putkeen ole mennyt: kännykkä takavarikoitu - sitten ei saanut lasta edes kiristettyä tulemaan kotiin ja oli toisenkin yön luvattomasti kaverilla (tähän kohtaan sopisi emoji joka naamapunaisena repii hiuksia päästään). No onneksi on nyt tämä sinun kehityskeskutelupohja jatkossa käytettäväksi, kiitos! Ajattelin nimittäin surutta hyödyntää sitä.
Jo vain, samat on kuviot, - juuri selvitty viikon nettikiellosta, kun peliajat paukkuu. Ja seuraavaksi ovet. Eli ei mene meillä ihan putkeen, ja ollaan yhtä vammasia sekä vanhemmat että poika. Ihailen sivistynyttä käytöstänne, siis vanhempien. Mutta juttusi lähtee jakeluun sekä miehelle että pojalle.
Jo Pihalla -blogi oli huippu, mutta tämä Teini talossa on aivan yliveto!
Meillä on juuri nyt tälläinen tilanne! Eli juuri odotellaan teiniä kotiin yökyläilystä. Illalla oltiin puhelimitse yhteydessä, mutta vahva epäilys on, ettei ollutkaan kaverin luona yötä (ja todellakin teki mieli laittaa kaikenlaisia viestejä ja etsintäpartio perään). Hyviä vinkkejä tulevaan keskusteluun, kun meidän routaporsas tulee kotiin. Saas nähdä kuinka keskustelu loppujen lopuksi etenee.. rakentavaan sävyyn vai tuleeko valtataistelu. Vammaisia sääntöjä meillä kuitenkin on, se on varmaa!