Teini talossa

On siis kevät...

Jaa

Kevät. Jippidappijuppiduu! Aurinko lämmittää ja valaisee ja sen valokin on ihan erilaista kuin parina viime kuukautena. Kun menee pihalle, siellä tuoksuu erilaiselta ja tuntuu niin kuin yltä putoaisi jonkinlainen pölykerros, joka on hidastanut liikkumista ja ajatuksenkulkua.
Yksi kohta pihastamme on jo paljastunut, kun jää on väistynyt. Sen sijaan meidän mäkemme, joka on kohtuullisen pitkä ja jyrkkä, on edelleen paha kyllä jääkauden vallassa. Lisäksi tämä pakkasen ja lämmön yhdistelmä on tehnyt sen, että siinä on syvät ja jäiset ajourat niin että joka kerta kun ajaa ylös, on tultava melkoisella vauhdilla ja silmät kiinni kun muuten ei uskalla. Vaan ei sillle mitään oikein voi tehdäkään, juhannukseen mennessä on luultavasti jo parempi.

*

Ja minä… Minä ainakin olen jo nyt paljon parempi. Tästä alkaa vuoden paras aika. Maaliskuu on hieno,. Huhtikuu on ehkä se kaikkein paras ja sitten vielä toukokuukin on mahtava. Kesä sinänsä on jees, mutta siihen ei liity sitä kevääseen sisältyvää odotuksen huumaa. Odotus kuitenkin on se elämän suola: se että saa jonkin asian – kesän vaikka – on sitten lopulta vähemmän säväyttävää.
 

Jaa

Kommentit (4)

Näin on, ihan kuin prikulleen minun pääkopastani tuo viimeinen kappale!
Minun omin sielunmaisemani on kevään sijasta loppukesä ja syksy. Kyseessä voi hyvinkin olla taipumukseni hahmottaa maailmaa vatsan kautta. Ajatelkaa - sato maukkaimmillaan: marjoja, sieniä, oikean auringon maustamia yrttejä, juureksia, puitavan viljan tuoksu, uutisleipä ja puuro - olo on kuin Niskavuoren vanhalla emännällä. Vaikka puolensa on muissakin päivissä - ja öissä. Olipa muuten komiat revontulet eilen iltayöstä... Ilo asua maalla, jossa valosaasteen saa eliminoitua mahdollisimman vähiin voidakseen keskittyä hetkeksi olennaiseen.
Kannattaisiko pyytää joku traktorin omistava naapuri siihen muutama kerta ajamaan lanallaan se jäinen speedway-rata rikki, niin ei tarvitsisi formulakyydillä pihalle ajella? Tulee kesäkin nopeammin, kun ikiroudan sulamista hiukan avittaa...
Minusta kevät on ihan yliarvostettua aikaa. Helmi-maaliskuun vaihteen kevätauingossa hohtavat hanget ovat ihania, ja talviurheilu on ihanaa. En haluaisi talven loppuvan. Siinä pölyisessä ja kuraisessa, synkän harmaassa vaiheessa, kun ihana valkoinen lumi sulaa pois, ei ole minusta mitään hienoa. Kun vihreys voittaa harmauden, hiirenkorvat pukkaavat ja nurmi alkaa vihertää, niin sitten minäkin alan taas pikku hiljaa tykätä keväästä. Meitä on onneksi moneksi, mutta silti suututtaa ihmiset, jotka toivovat vesisateita keskellä talvea vain siksi, että ovat kyllästyneet lumitöihin. :)