Teini talossa

Onnellinen autonomistaja

Jaa

Olen jotenkin äidinmaidosta imenyt asenteen, että jos jollain ei ole väliä, niin autoilla ei ole väliä. Auto on kulkuväline ja siinä se. On ihan sama minkä näköinen se on ja kaikkein hulluinta on laittaa siihen suuria summia rahaa, sillä vielä nopeammin rahansa saa menemään ainoastaan lapioimalla setelinsä ojaan (siinäkin tapauksessa, lapioijasta riippuen, saattaa olla että auto menettää arvonsa ennen kuin saa kaikki rahat ojan pohjalle.

Tästä voinee päätellä, että minun autoni ei ole mikään varsinainen James Bond –harvinaisuus.

Ei. Autoni on vanha ja ruosteinen Ford Transit, jolla vaimo ei kehtaa ajaa. Nyt kuitenkin tapahtui niin, että tulevan oopperamme (olen tehnyt sen libreton, oopperan nimi on Putkiremonttiooppera; www.putkiremonttiooppera.fi, tämä oli mainos!) mainostarrat tulivat ja niitä pitäisi sitten jaella kaikkiin maailman autoihin.

Ongelmaksi muodostui, että autonromussani mikä tahansa, paitsi ehkä ruostumista mainostava mainos, muuttuu omaksi irvikuvakseen eli antimainokseksi.

Siksi tein jotain aivan käsittämätöntä: hioin pahimmat ruosteet pois, suttasin ruosteenestomaalilla ja maalasin vielä päälle valkoisen kerroksen. Ja voila: autosta tuli ainakin pieneksi hetkeksi siisti! Samalla ymmärsin aivan pikkuisen niitä ihmisiä, joille on henki ja elämä puunata autoa.

Ehkä puunaaminen ei olekaan sairaus?

Ehkä. Tutkimukseni jatkuvat: huomenna ajattelin siivota auton sisältä ja jos sekin saa aikaiseksi myönteisiä vibraatioita, harkitsen uuden auton ostamista heti kun tulen miljonääriksi.
 

Jaa

Kommentit (2)

Miksi ostaa uusi (tai siis uudempi) auto kaiken puunauksen jälkeen. Vähän sama kun vaihtais vaimon (tai avosellaisen) uuteen silikonileikkauksen tai mikå se oli jälkeen...
Totta!