Teini talossa

Oppimista

Jaa

Turun Sanomat tiesi kertoa, että koulujen digitavoitteista on jääty. Tavoitteena kun on, että oppimateriaali olisi suureksi osaksi sähköistä. Siis kirjat, tehtävät ja sen sellaiset.

Siinä lienee paljon etuja. Mutta yksi pieni pointti kuitenkin. Meillä ainakin tytär kertoo olevansa sellainen oppija, joka kaipaa sitä, että saa kirjoittaa asioita ihan perinteiseen vihkoon, tiedättehän, sellaiseen paperiseen. Kirjoittaminen auttaa häntä muistamaan. Samalla hän piirtelee vihkoihinsa kaikenlaisia kuvia aiheeseen liittyen – ne niinikään auttavat häntä asioiden muistamisessa ja hahmottamisessa. Lukuvuoden jälkeen hänen vihkonsa, etenkin historian vihot, ovat kuin pieniä taideteoksia.

Koulussa on kuitenkin yksi opettaja, jonka mielestä kaikkien on opittava sähköisesti eli kaikki oppimateriaali on verkossa ja se mitä ope opettaa on sellaista, jonka hän vaatii - siis vaatii - kirjoitettavaksi koneelle, ei käsin. Tämä on tyttären mielestä rasittavaa ja häiritsee hänen oppimistaan merkittävästi (hän on hyvä koulussa joten maailma ei siihen kaadu, mutta kuitenkin).

Jäin oikein miettimään asiaa ja käsitin, että koska ihmiset oppivat kovin eri tavoilla, niin sen oman yksilöllisen tapansa löytäminen ja ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää. Sen tulisi olla asia, johon opettajienkin pitäisi panostaa: siis kannustaa jokaista löytämään oma tapa oppia. Olennaista kun on se, että oppimisesta tulee hauskaa (tai ei ainakaan vastenmielistä) ja asiat menevät perille. Sama se sitten on tapahtuuko se netissä vai tunnilla vai lyijykynällä, kunhan tapahtuu.

Digiusko on uskonto siinä kuin maailmanuskonnotkin. On ihan jees uskoa ja uskostaan voi olla jopa ylpeä, mutta ei ole oikein korrektia tuputtaa sitä väkisin muille. Kas kun oppijat ovat erilaisia. Esimerkiksi meikäläinen ei opi enää nykyään mitään. Eilenkin kävelin pihamme jäätikön yli polttopuukuorma sylissäni ja muistelin olevani nuori kissa, joka on ketterä ja kulkee neljällä jalalla. Kävi ilmi, että olen vanha kömpelö ukko, joka kulkee kahdella jalalla, eikä kovin kauaa edes niillä kun jo pyllähdin perssiilleni.

Ja mitä tästä opin? En yhtään mitään. Tänään yritän uudestaan.
 

Jaa

Kommentit (5)

...jospa sinä olet niitä jotka oppivat yrityksen ja erehdyksen kautta. Mulla oli aikoinaan biologian opettaja, jonka opetustapaan kuului teetätyttää hirmuiset määrät muistiinpanoja, ja joka piti vielä tapanaan tarkistaa tunnollisesti oppilaidensa vihkot ja heittää sinne omia kommenttejaan tyyliin: "onpa suloisii lattanoi". Mutta hänen oppinsa menivät kuin häkä päähän. Ei ole kauankaan kun ihmettelin erästä lehtiartikkelia lukiessani, miten paljon muistan jostain ihan marginaalisesta lillukanvarsikeissistä vielä 30 vuoden päästäkin.
Olen täysin samaa mieltä tuosta oppimisen monimuotoisuudesta. Meillä myös yksi lapsista harmittelee sitä, että kaikki pitää tehdä koneella ja hän tarvitsee muistamisen avuksi tuota käsin kirjoittamista. Koneen näppäimiltä ei jää muistiin esim. enkun sanojen kirjoitusasu, kun se käsin kirjoittaen jää. Koulussa istutaan tai maataan koneen äärellä ja kotona jatketaan samaa... Ei ihan hyvä juttu sekään. Tasapaino siihenkin pitäisi löytää.
Tyypillistä suomalaista elämänmenoa ja ehkä etenkin koulumaailmassa: ylhäältäpäin tulevaa tasapäistävää käskyttämistä... Sympatiseeraan tytärtäsi suuresti, itselläni on täysin sama oppimismetodi. Näin aikuisenakaan en muista mitään jos en ole sitä kirjoittanut ylös. Sen jälkeen sen sitten muistakin ilman muistilappua :)
Olipa kiva lukea kolumni ja näitä kommentteja! Olen toiminut 20v yläkoulussa erityisopettajana. Paras oppimismetodi on myös kokemuksesta KÄSIN kirjoittaminen. Kielten sanat, reaaliaineitten pääasiat, matematiikan kaavat - kaikki kulkevat aivojen kautta ja jättävät muistiin aina jotakin. Samalla käsiala harjaantuu! Sehän on usein aika onnetonta, kun ei eroteta isoja ja pieniä kirjaimia. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, lukemista lukemalla, matematiikkaa laskemalla... Tietysti erikseen on kirjoitusvaikeudet. Hitaalle kirjoittajalle tietokone on verraton apuväline, mutta niin kiirettä ei aina saa olla, ettei ehditä harjaannuttaa myös käsin kirjoittamista, vaikka hitaammin.
Hei! Olen itse törmännyt ihan samaan asiaan, omalla kohdallani. Opiskelen yliopistossa, ja kirjoitan käsin muistiinpanoja opettajien power point -slideista. Aina joku - opettaja tai vieruskaveri - ystävällisesti muistuttaa, että "kaikki tulee kyllä moodleen (oppimisalusta)". Joo, tulee tulee, vaan kun minä opin paremmin juuri omin käsin kirjoittamalla (taktiilinen/motorinen tyyli?) kuin passiivisesti koneelta lukemalla. Ensin minua alkoi hävettää kirjoittamiseni, nykyään jatkan jääräpäisesti omalla tavallani. Onneksi yliopistossa ei sentään kielletä/vaadita tiettyjä tapoja! Lapsiparat, jos heitä tungetaan samaan muottiin!