Teini talossa

Parrasvaloissa

Jaa

Huhhuh mikä päivä. Olin aamulla Ylen aamuteeveessä kirjailijahaastattelussa ja sen jälkeen vielä kahdessa aika pitkässä radiohaastattelussa. Kaikki menivät oikein kivasti, niin luulen, mutta kummallisen raskasta, siis ihan fyysisesti raskasta, sellainen esiintyminen on.

Etenkin se teeveen suora lähetys: sen jälkeen oli ihan kuin olisi tehnyt pitkän lenkin, paitsi ilman sitä euforiaa. Enempi sellainen turpiin saanut olo, vaikka haastattelija oli tosi hyvä ja mukava ja kaikki muutenkin siis meni ihan putkeen. Sen voi muuten katsoa täällä, jos ketä kiinnostaa.

Jaa

Kommentit (3)

HIenoa! Tänne on saatu tuollainen spämminestojuttu! (Ei tietenkään koske mun päivityksiä, niitä ei tuollaisilla estetä!)
Onneksi en itse ole ikinä joutunut telkkariin, mutta voin kuvitella tunteen... Radiossakin riitti aikoinaan meikäläiselle jännitysmomenttia. Oma ihmisrotunsa lienevät he, jotka ihan oikeasti viihtyvät ja nauttivat jatkuvasta esiintymisestä ja esillä olosta. Tai sitten siihenkin rutinoituu. Olikohan se toimittaja oikeasti lukenut kirjasi ajatuksella? Ainakin minä löysin sieltä suurennuslasin kanssa etsimättä sen kateudenkin... Ja toisaalta, näkisin näin, että kyllä sillä koomikollakin on kyyneleensä eli ihan vakavista elämänilmiöistä voi haastella joko tippa linssissä tai kepeämmin ja huumorin kautta... Eli enpä kirjaasi ihan puhtaasti keposarjaan luokittelisi vaikka hauska onkin - ja mikä parasta: itselleen lukija minusta sitä lukiessaan nauraa...
Toimittaja varmaan tarkoitti sellaista perintreistä naapurikateutta: naapurin auton kadehtimista ja sen sellaista. Mutta hauskaa jos sinä ajattelit noin kivasti kirjasta!