Teini talossa

Pelastusalan töissä

Jaa

Eilen se sitten vihdoin alkoi. Ammattikoulu nimittäin. (Muut koulut alkavat meillä vasta ensi viikolla). Meidän nuoriso meni lvi-linjalle eli hänestä tulee putkimies. Se on hyvä ammatti: töitä riittää ja palkkauskin on ihan kohtuullista, ainakin jos jotain voi päätellä putkimiesten laskuista.

Huvittavaa eilisessä oli, että samaan aikaan kun tuleva putkimiehemme kokoontui tapaamaan uusia luokkakavereitaan siistiin auditorioon (päivä kesti kaksi tuntia), minä paiskin seitsemästä neljään putkihommia. Remontoin nimittäin vanhaa taloa, jonka hankimme kesällä Turusta. Siinä pitää tehdä kaikki uusiksi. Viime viikon tein salaojia, joka ei ole ihan putkimieshommaa mutta sinne päin. Ja nyt eilen tein ihan sitä ihtiään. Olin jo kolmatta päivää kellarissa piikkaamassa vanhaa betonilattiaa auki, jotta saadaan sinne uudet viemäri- ja vesiputket.

Pahuksen kovaa hommaa, voin kertoa. Se pora painaa melkein kymmenen kiloa ja sitä kun pitää erilaisissa asennoissa kahdeksan tuntia, niin tulee äitiä ikävä. Siksikin olemme hyvin tyytyväisiä pojan ammatinvalinnasta. Jos hänelle nyt sitten vihdoin tulisi äitiä ikävä, kun muuten ei ole pariin vuoteen tullut. Eikä isääkään, sen puoleen.

Huvittavaa oli sekin, että kun jälkikasvu taisi haluta sellaisen ammatin, joka olisi mahdollisimman kaukana siitä mitä hänen vanhempansa tekevät, niin ei se näköjään ihan onnistunut. Samassa viemäriojassa ollaan! Like father like son!

On myös muuten onni, ettei lvi-alaa mainosteta juuri tällä piikkaustyöllä, joka sekin siihen kyllä kuuluu. Voisi meinaan olla melko vähän hakijoita. Vaikka eihän putkimiehenkään homma toki yleensä ihan sitä ole.

Tavallisesti se on sellaista Jeesus-hommaa. Tai pelastajahommaa nyt kuitenkin: Kun vesiputket ovat jouluaattona jäässä ja putkimies pelastaa joulun. Tai kun on kauhia hätä, vessa tukossa ja putkimies pelastaa housut.

*

Suuri muutos tässä joka tapauksessa on nyt tapahtunut, kukon askel eteenpäin. Me vanhemmat voimme huoahtaa helpotuksesta, kun peruskoulu on ohi ja on päästy kunnialla seuraavaan kouluun. Ja nuorison näkökulmasta ilmassa oli selvästi samaa innostusta: että nyt se pahuksen pakkopulla on ohi ja saa tehdä sitä minkä on itse valinnut. Se on hieno tunne.

Muutenkin tässä on ollut aikuistumista ilmassa (paitsi minun kohdallani, koska latasin Pokémonin kännykkään). Ihan on puhuttu järkeviä lauseita monta kertaa päivässä ja kerran syöty samassa pöydässä muiden kanssa. Eilen mummi kertoi, että nuoriso oli käynyt kylässä ja siivonnut alakerran ja tehnyt jotain pikkutehtäviä – rahaa vastaan toki, mutta niin oli diilikin.

Olisiko… Voisiko… Ei kai vain… Orastavaa…

Nojaa, kuopus aloittaa seiskan viikon päästä joten vielä kerran, pojat! Do your best!

Jaa

Kommentit (5)

Putkimieskoulussa lie myös Oikeat kirosanat - kurssi. Kerran meillä putkimies ähisi ja puhisi ankarasti keittiön allaskaapissa ja yks kaks sieltä kuului vähän isompi kolahdus ja "Voi perrrrr....HANA!" :-)
Onnellinen se jonka nuori(so) pääsee kunnialla elämässä toiselle asteelle - ja yleensä eteenpäin; itsestään selvää ei ole, että elämä sujuu ja (elämän)halu, hinku ja haba säilyvät.
Voimia ja lämpimiä ajatuksia! Omamme kiikkuu vähän rajoilla että suoriutuu. Raskasta on olla huolissaan. Toivon teille ja nuorellenne parempaa jatkoa
Tiedän niin hyvin mistä puhut. Opinnot päättyi kesken viime vuonna. Kotona asuminen ei enää onnistu. Nuoren elämä on hakoteillä ja suuntaa ei tunnu löytyvän. Kaikki tahot on mukana yhteistyössä, mutta ei mikään ei tunnu auttavan. Ilon aiheet on aika vähissä.
Tiedän niin hyvin mistä puhut. Opinnot päättyi kesken viime vuonna. Kotona asuminen ei enää onnistu. Nuoren elämä on hakoteillä ja suuntaa ei tunnu löytyvän. Kaikki tahot on mukana yhteistyössä, mutta ei mikään ei tunnu auttavan. Ilon aiheet on aika vähissä.