Teini talossa

Raportti Unkarista

Jaa

Näin sitä on palattu jälleen Suomen kamaralle muutaman päivän Budapest-loman jälkeen. Muurari tulee vasta tunnin päästä (huokaus), joten on aikaa pieneen raporttiin.

Oltiin siis koko perhe matkassa – ensimmäistä kertaa oikein näin ulkomailla saakka (Ruotsi ja Viro lasketaan lähiulkomaaksi, jotka voisi oikeastaan liittää Suomeen). Tiedossa oli, että Budapestissa tulisi olemaan lämpöä 37 astetta, mikä asetti pieniä pelkoja matkan onnistumisen suhteen.
Vaan tiedättekös mitä? Kaikki meni täydellisesti, eikä edes se helle loppujen lopuksi ollut mitenkään überkamalaa, totta puhuen se ei häirinnyt oikeastaan lainkaan. Yksi syy oli varmastikin se, että meillä oli täydellinen hotelli (tai huoneisto), jossa oli niin hyvä ilmastointi, että kun illalla palasi kotiin, sai palautua päivän kuumuudesta kaikessa rauhassa. Paikan nimi oli 7Seasons hotel ja sitä pitää muutenkin nyt vähän hehkuttaa: meitä oli kuusi ihmistä kolme yötä ja hinta oli 480 e, eli ihan kohtuullinen. Sijainti oli täydellinen: sen keskustammaksi ja lähemmäs kaikkea ei voi päästä. Huoneistoon kuului suuri olohuone, kaksi makuuhuonetta sekä keittiö kaikilla herkuilla. Pari kylppäriä ja vessaakin oli.
Ja itse kaupunki?
Sunnuntain vietimme kulkemalla hop in hop off –bussilla katselemassa nähtävyyksiä – lipun sai kahdeksi päiväksi ja kiertoajeluun kuului käytännössä kaikki näkemisen arvoinen. Komea oli Budan puolen linna-alue. Labyrintissäkin kävimme viilentymässä – siellä kun on maan alla niin tippukiviluolia kuin muitakin käytäviä kilometritolkulla. Jännää oli, ei kuitenkaan liian jännää. Labyrintissä oli taideteos, jossa oli ristejä, mistä syystä kuopus oli melko varma, että Jeesus on haudattu sinne.
Gellertin vuorelta laskeuduimme Gellertin kylpylään, joka oli kaunis ja jossa oli aaltoallas, mikä oli lasten (ja aikuistenkin) suosikki.
Illalla makoilimme hotellilla, katselimme leffaa ja istuskelimme parvekkeella. Jääkaappi oli täytetty unkarilaisilla perinneherkuilla kuten Activia-jogurtilla ja Mars-kaakaolla.
Seuraava päivä meni hameväen shoppailessa ja meidän muiden koettaessa kestää – olimme kauppakeskuksessa 2,5 tuntia, mikä on henkilökohtainen ennätykseni. Sitten mentiin taas uimaan, tällä kertaa keskuspuiston kylpylään. Siellä on myös eläintarha ja pieni huvipuisto.
Illalla kävimme syömässä unkarilaista perinneruokaa, pizzaa.
Kolmantena päivänä tutustuimme Tonavan suureen Margit-saareen ja sen uimapakkoihin (ja vähän myös shoppailimme). Sitten olikin jo aika lähteä kotiin.
Ja mikä parasta: kone paitsi lähti Turusta, myös palasi sinne.

Lomapisteet: ***** (eli täydet)

 

PS. Ohessa lasten aaltoterveiset!
 

Jaa