Teini talossa

Rättipoikki

Jaa

Olin pitkästä aikaa opettamassa. Yhtämittaista äänessä olemista kuusi tuntia. Kun vielä sitä ennen tein muutaman tunnin omia hommia ja opetuksen jälkeen oli kokous, niin nyt olo kuin olisi saanut turpiinsa. Perjantaina ja maanantaina uudestaan.
Viikonlopun vietin puolestaan lapion varressa ja senkin jälkeen meinasin kuolla.
Nyt pitäisi ehkä sitten päättää, millainen työ on raskainta: perinteinen duuniduuni vai valkokaulustyö. Olen taipuvainen sanomaan, että se valkokaulustyö – tai yliopistossa opettaminen nyt kumminkin – on pahempaa. Toisin sanoen henkinen rasitus syö enemmän kuin fyysinen. Sitä paitsi fyysisen rasituksen jälkeen lepo on ihanaa, mutta henkisen jälkeen on vain pönttö sekaisin, eikä oikein mistään tule mitään.
*
Vaikka voihan se olla niinkin, että minulle eivät ylipäänsä työt oikein sovi, eivät fyysiset eivätkä henkiset. Rasittuvat hennot kädet ja linnunaivot. Tsirp tsirp.

Joka tapauksessa, niin paljon kuin opiskelijoista pidänkin, taidan pitää taas aika pitkän tauon ennen kuin seuraavaksi suostun moiseen rääkkiin.
 

Jaa

Kommentit (4)

En vielä tähän ikään mennessä ole tainnut tavata ainuttakaan ihmistä jolle työnteko erityisesti sopisi. Mutta ehkä jollakin tapaa tyydyttävin kuvio löytyy jos kumpaakin puolta itsestään joutuu rassaamaan sopivassa suhteessa ja päivän päätteeksi ruoka maistuu, uni tulee ja papuja jää vielä perheelle, harrastuksille ja ystävillekin...
Ja kaikille, jotka kateellisena puhuvat opettajien pitkistä kesälomista, tervetuloa kokeilemaan. Yksi lukuvuosi ensi alkuun. Kokeneelta ammattilaiseltakin lakkaa käsien tärinä yleensä vasta juhannuksen jälkeen. Joku vuosi sitten tehtiin väitöstutkimusta opettajien elimistön stressihormonipitoisuuksista, jotka olivat normaalilla tasolla vain heinäkuussa. Lyhyemmät lomat eivät riittäneet palautumiseen. Jokin siinä ihmistyöintensiteetissä nielee voimat tehokkaasti. Valkokaulustyöstä muuten - olen kuullut väitettävän, että niihin hakeutuvat ihmiset, jotka eivät selviytyisi ruumiillisesta työstä. Jos allekirjoittaneen olisi pitänyt hankkia leipä pöytään vilja itse viljelemällä, maito omia lehmiä kasvattamalla ja liha omasta sikalasta, olisi voinut tämäkin sukuhaara kuolla sukupuuttoon yllättävän pian. Joka osaa, tekee. Joka ei osaa tehdä, opettaa. Jotkut taitavat yrittää molempia ;-)?
... kymmenestä viiteen. Huhhuh.
Näin olen sen ajatellutkin menevän: minusta ei olisi tuohon valkokaulus työhön. Itse teen sitä käytännön fyysistä työtä. Seitsemästä kolmeen laitan lapsille ruokaa koulussa ja siivoan ja loppuajan laitan sitten kotona ruokaa ja siivoan. Eihän se toki tähän vielä jää, vapaa-ajalla remontoimme taloa mieheni kanssa, rakennamme hevostallia vanhaan navettaan, ja hoidamme niitä neljää jotka jo pihassa ovat. Siihen väliin mahtuu tietysti vielä heinän ja perunan viljelyä, kasvimaan hoitoa ja sadon säilöntää. Harrastan saunomista ja nukkumista siinä jossain välissä.