Teini talossa

Rautakauppaostoksilla

Jaa

Ostin eilen peräkärryn, kun jouduin taannoin luopumaan pakettiautosta. Siinä on oikein kuomu ja kaikki. Sain sen käytettynä ja ihan siedettävään hintaan.
Tarina meni kuitenkin näin: alkuviikosta huomasin Rautian mainoksen, jossa he tarjosivat kahtakin erilaista peräkärryä, joten lähdin katsomaan niitä. Olin ihan aidoissa ostoaikeissa ja rahaakin oli mukana. Vähän kyllä aavistelin, kuinka siinä kävisi: samalla lailla kuin aina kun siellä käy. Eli joko (i) tuotetta ei ole heti saatavana tai (ii) kukaan ei suostu myymään sitä. Tästä on meinaan entuudestaan monta kokemusta.
Tällä kertaa vaihtoehto (ii) realisoitui. Menin sinne ulkopihalle, eikä kukaan ollut kiinnostunut minusta. Lisäksi ne peräkärryt oli kasattu korkeisiin pinoihin niin että toisaalla oli kärrypino ja toisaalla kuomupino. Ei siis ollut yhtään sellaista, jota olisi päässyt hipelöimään, mikä on melko olennainen osa ostoprosessia kun sentään yli tonnin hankinnasta on kyse.
Kohautin sitten aikani siellä seistyäni olkapäitäni ja lähdin pois. Kotona katsastin Keltaisesta pörssistä, josko sieltä jotain löytyisi. Ja löytyihän sieltä. Puolta halvemmalla ihan siisti vehje, valmiiksi koottuna ja rekisterissä.

Haloo!
Mikä siinä voi olla, että rautakaupat – tai ainakin jotkut rautakaupat – yhä edelleen kokevat sen myymisen jotenkin niin kovin hankalaksi? Vastaus lienee, että ei voi pitää henkilökuntaa paljon, kun hintakilpailu on niin kovaa. Tästä tosin seuraa, ettei sellaiseen paikkaan viitsi mennä, kun tietää, ettei siellä kumminkaan kukaan tule myymään. Sitä paitsi on myös liikkeitä, joista on mahdollista ostaa tarvikkeita.
Ovat yleensä vähän niitä pienempiä ketjuja.
 

PS. Nyt tuli kesä! Lapset harkitsevat jo shortseihin pukeutumista, itse pitäydyn varmuuden vuoksi vielä talvitakissa.

 

Jaa

Kommentit (5)

Juupati, juu - eikä asiakkaan tarvitseman hyödykkeen tarvitse olla edes mitään avaruustiedettä myyjältä vaativaa. Suvun senioriosasto kävi lauantaina ostattelemassa imuria entisen simahdettua pääsiäissiivouksessa: ostamattahan se lopulta jäi, kun kukaan myymälän henkilökunnasta ei ollut osannut esitellä hyllystä löytyviä vaihtoehtoja. Eivät olleet löytäneet edes ohjekirjassa mainittuja suulakkeita. Mikä taas tietää käytännössä sitä, että nousevalla viikolla minäkin tulen löytämään itseni imurikaupasta - ellen halua suvun seniorien tomuun tukehtuvan. Mutta oikeasti: luulisi sen verran kunnianhimoa olevan rautakauppojen puotipuksuillakin että opettelisivat edes jotain pieniä perusjippoja myymistään laitteista.
Puhut asiaa: itse olin eilen jääkaappikaupoilla ja vasta kolmannessa kaupassa kukaan ylipäänsä noteerasi minua sen vertaa, että suvaitsi tulla myymään, eikä hänkään oikein niistä osannut mitään sanoa.
Meillä isäntä noituu myös rauta-, ym. härpäkepuolen myynnin ja palvelun saannin hitautta. Niinpä, aina kun on kiire, isäntä laittaakin minut rautakauppaan puutelistansa kanssa. Ja palvelua tulee aina ja heti. Siellä mieslauman keskellä kun pyörii ihan mukavan näköinen naisimmeinen, niin joskus jopa kolmekin myyjää on juossut minun palveluksessa. Suosittelen lämpimästi tätä taktiikkaa kaikille!
Rautakauppa on kyllä kumma paikka. On myös kokemusta siitä että kun menin kysymään että "anteeksi, mistähän löytäisi...", kesken lauseen myyjä, nuorehko naispuolinen ilmoitti" en mä nyt ehdi kun mun pitää täyttää näitä hyllyjä. Mikäs siinä sitte, toiseen kauppaan vaan.
Muutimme talvella keskisuuresta kaupungista varsin pieneen maalaiskaupunkiin ja olimme pyörtyä ensireissulla rautakauppaan: myyjät tervehtivät, esittelevät tuotteita ja palvelevat reippaasti eikä silti tullut sellainen olo että nyt on pakko ostaa jotain. Kiitokset Pudasjärven Rautia! Ja kyllä vaan, siinä kaupassa tulee asioitua useammin kuin vaikka Oulun supersuurissa rautakaupoissa. Mitä ei löydy sitä tilataan, ja ilmoitetaan jopa asiakkaalle kun tavara on saapunut. Ja tämmöistä siis vuonna 2011, rautakaupassa!