Teini talossa

Ruuanlaitosta ja siivoamisesta

Jaa

Nuoriso teki ruokaa itselleen, koska vanhemmat olivat huinimassa muualla. Se on mainiota ja kannatettavaa oma-aloitteisuutta! Satuin sitten tulemaan samaan aikaan kotiin ja keittiö oli kaaoksessa, joten pyysin, että olisitko kiltti ja siivoisit jälkesi.

- Juu.

No tuossa kuvassa (oli pakko ottaa ihan livekuva; siitä ei kuulu se, että liesituuletin on hurisemassa eikä ruokapöytäkään onneksi näy) on tilanne sen jälkeen kun on siivottu. Se eroaa tilanteeseen ennen siivoamista sillä lailla, että jokin osa ruuasta on vissiin laitettu jääkaappiin.

Arvaan, että Martta-yhdistyksen siivousjaostolla voisi olla sananen tai kaksi sanottavana lopputuloksesta.

*

Ei silti, edistystä on tapahtunut. Alkuvuodesta ei olisi siivottu yhtään osaa ruoasta jääkaappiin ja vastauskin olisi ollut v:lläalkava.

Ja sekin on totta, että aika iso osa tästä kaaoksesta on jonkun muun kuin hänen itsensä tekemää (mitäs olivat vanhemmat kaksi tuntia poissa, ihan saavat itseään syyttää). Silti: missä vaiheessa ihmisen elämään astuu sellainen mahdollisuus, että voisi paitsi (i) siivota omat jälkensä kunnolla ja (ii) kun siinä siivoamisen tiimellyksessä jo on, hoitaisi saman tien koko alueen kuntoon, vaikkeivät kaikki mehupurkit omilta jäljiltä olisikaan?

Kyllä siinä aika kauan menee. Oman kokemukseni mukaan miehillä keskimääräinen aika on 35 vuotta ja naisilla vähän vähemmän. Aika paljonkin vähemmän: tytär korjaa kyllä yleensä leipomustensa jäljiltä keittiön ja on korjannut pienestä pitäen.

*

Tosin kun nyt ryhdyin oikein ajattelemaan asiaa, se voi johtua siitä, että perheessä on ollut käytössä kaksoisstandardit kuten yhteiskunnassa laajemminkin: pojilta ja tytöiltä vaaditaan eri asioita. Tytöt ovat monissa asioissa pätevämpiä, mistä syystä heiltä myös vaaditaan enemmän, oli se reilua tai ei. Vai vaaditaanko heiltä siksi, että ovat tyttöjä, sekin on mahdollista.

No, asiat ovat harvemmin noin suoraviivaisia saati tiedostettuja. Meillä meni ehkä niin, että koska tytär on ollut pienestä pitäen kova leipomaan, niin jossain vaiheessa ymmärsimme vaatia, että saa leipoa juu, mutta sillä ehdolla, että jäljet myös siivotaan. Tämä on sitten iskostunut häneen jossain määrin. Pojat sen sijaan eivät ole koskaan tehneet ruokaa tai leiponeet – paitsi nyt teini-iässä kun on saatava päivittäinen jauheliha-annos (yök). Ja se ruuanlaitto yleensä tapahtuu sellaisiin vuorokaudenaikoihin, ettemme ole nalkuttamassa asiasta juuri sillä hetkellä. Myöhemmin ei jaksa, ja ylipäänsä pääsee helpommalla jos siivoaa itse, kuten em. esimerkki osoittaa.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Ehkä vielä joskus itse kukin oppii siivoamaan ja voi siivota myös muiden jälkiä yhteisen hyvän edistämiseksi. Se on pitkä tie. Itse osaan sen jo nykyään, mutta siinäkin on kyllä osa sitä, että tiedän siivoamiseni miellyttävän vaimoa – siivoaminen ei siis lähde ihan pelkästään pyyteettömistä motiiveista edelleenkään.

*

Ihan pian tilanne ei valitettavasti helpota, sillä perheeseen ollaan saamassa uusi ruuanlaittaja.

Yläkoulu on nyt nimittäin korkattu nyt myös nuorimmaisen voimin. Heti ensimmäisellä viikolla edessä oli uusia, hyvin haastavia tehtäviä. Alkoi esimerkiksi kotitalous (opettakaa niitä siivoamaan!). Jälkikasvun tehtäväksi lankesi ensimmäisellä tunnilla ”hakea mansikat”. Ne siis haettiin viereiseltä pöydältä ja kaadettiin omaan kulhoon.

Näin hän varsin onnistuneesti tekikin.

Oi isänmaa, ollos huoleton, poikas valveil' on!

Jaa

Kommentit (2)

Oli muuten kiintoisaa, kun yhdessä lehtijutussa parikymppinen opiskelijapoika selitti kimppakämpässä asumisestaan, että siellä tekee kotityöt itselleen - vaikka jakaa huoneiston viiden muun kesken, ja jokaisella on siivousvuorot. Kotona sen sijaan tuntui siltä, että kotitöiden hyöty lankesi kaikille perheenjäsenille, eikä se siis oikein säväyttänyt. Isänmaa voi siis olla huoleton siksikin, että nuorten aikuisten näkökulmat ovat niin virkistäviä.
Osuvasti kerrottu! Käytän tätä kotitaloustunnilla keskustelun avaajana. Jos sen sallit.