Teini talossa

Sisustusta

Jaa

Kävin työkeikalla sisustusmessuilla ja maailmani avartui taas hieman. Kas näin: Sininen on muotia ensi kesänä. Mahdollisesti myös 70-luku. Korkeissa huoneissa on enemmän tilan tuntua kuin matalissa huoneissa. Kirjat, tapetit ja kuosit voisivat olla samaa väriä. Silkkejä ja sametteja voi yhdistellä. Verhojen jatkaminen on muotia. Kun ostaa uuden asunnon kandee ostaa myös uudet huonekalut, koska tänä päivänä pääsee helposti eroon entisistä. Lattian kanssa samanvärinen matto on väärää ajattelua.
Ja vielä pari asiaa: (i) Suurin sisutuksellinen ongelma niin messuilla kuin kotona olen epäilemättä minä. (ii) On lähes mahdotonta kirjoittaa sanaa sisustus kyllin monin s-kirjaimin.
Taisikin olla niin että sisutusmessut eivät ole minua varten. Olen ilmeisen syvällisellä tasolla väärää kohderyhmää. Ryhdyin oikein miettimään, millaiset messujen pitäisi olla, että ne tyydyttäisivät korkeat vaatimukseni.
Tällaiset:
Mulle pitäisi järjestää sellaiset messut, joissa esiteltäisiin pelkästään porakoneita ja tarkemmin ajatellen ei niitäkään. Suosikkimessuillani ei olisi juuri ketään eikä niitä järjestettäisi messukeskuksen kaltaisissa meluisissa tiloissa, vaan jossain intiimimmässä paikassa jossa olisi esimerkiksi sänky ja hyvää luettavaa. Vaikka meidän makkarissa.
Eikä niitä oikeastaan tarvitsisi järjestää, koska ei yhtä ihmistä varten kannata vaivata kokonaista messuorganisaatiota.
Että sellaiset messut jos saisi, niin tyytyväinen, joskin näköjään poikkeuksellisen hankala, asiakas olisi täällä.
 

Jaa