Teini talossa

Sitruuna suuhun ja menoksi

Jaa

Kuinkahan monta ihmistä ihmisessä asuu?

Tarkoitan, että kun esimerkiksi teini-ikäinen on ihan eri ihminen silloin, kun hän on kavereidensa kanssa. Siis eri ihminen verrattuna siihen millainen hän on kotona. Tai sukulaisten seurassa. Tai koulussakin ilmeisesti. Iloinen, avoin, puhelias, nauravainen. On jännää, kun välillä kuulee pienen pätkän jotain puhelinkeskustelua tai juttelua kavereiden kanssa: että ihan sanoja ja lauseita ja kokonaisia kappaleita!

Monta kertaa olemme saaneet ilahtua, kun joku on kehunut kuinka niin on hyväkäytöksinen ja mukava lapsi. Sellaista on tietenkin mukava kuulla. Välillä vain on vaikea uskoa, että puhutaan samasta ihmisestä.

No, tietenkin meidän kaikkien kotiminämme ovat erilaisia, aikuistenkin. Mutta nuorena se ero on niin valtava, ettei edes tähtitietelijäkaverini pysty sitä mittaamaan ja hän sentään töissä punnitsee kuinka paljon galaksit painavat. 

*

Se alkaa jo esiteininä. Kuopus on varsinainen ilopilleri yleensä kun on ihmisten ilmoilla. Kotona sen sijaan asiat ovat usein hankalammin ja moni asia harmittaa sekä ärsyttää ja on huonosti.

Ihan niin kuin isoveljellään, joka hänkin silti halutessaan osaa käyttäytyä erinomaisesti. Äitienpäivänä jaksoi kahvipöydässä säällisen ajan ja kävi vielä kiittämässä ja halaamassa mummia ennen kuin häipyi. Well done! Mutta kotona sama pinna ei ole pitkään pitkään toviin kestänyt istua samassa pöydässä kenenkään kanssa. Myönteistä on tietenkin, että kyllä se käytös siellä näköjään on, vaikkei sitä kaiken maailmaan perheenjäseniin usein tuhlatakaan.

*

Oma teoriani on, että lapsena ja nuorena kaikenlainen sosiaalisuus ja kavereiden kanssa oleilu ja nauraminen on niin kuluttavaa, että sitä ei sitten enää riitä kotiin. Se on vähän niin kuin akku, joka tyhjenee päivän mittaan ja sitten se ladataan murjottamalla, sillä koti on paikka, jossa saa murjottaa. Kavereiden luona ei voi, koska kuka nyt murjottavaa jaksaisi katsella.

*

Itse asiassa menen vielä pidemmälle ja esitän täten julkisesti sitruunateoriani™, jota olen kehittänyt tässä jo muutaman vuoden ja josta valmistelen väitöskirjaa.

Teoriani kuuluu näin: Jossain on olemassa salainen murrosikäisten sitruunakätkö, josta ne hakevat aina koulupäivän päätteeksi tai kotiin tullessaan yhden, laittavat sen suuhunsa ja imeskelevät koko illan. Sitten kun aamulla päästään koulun pihalle, se otetaan pois ja asiat luistavat jälleen. Sama toistetaan niin kauan kuin on tarvis, kuitenkin vähintään kahden vuoden ajan.

Kumma, ettei se sitruunakätkö ole tullut julki, sillä sen täytyy olla valtava.

*

Tasapuolisuuden nimessä: tottahan aikuisetkin osaavat. Tietenkin kotona ollaan eri tavalla kuin muualla! Kotona ei tarvitse näytellä, ei olla sellaista mitä ei halua. Voi laittaa rikkinäiset verkkarit jalkaan ja katsoa idioottiohjelmaa ja olla juuri niin hiljaa kuin hotsittaa. 

Mutta vaikka asiaa kääntelisi kuinka, eivät aikuiset murjota yhtä paljon kuin nuoret. Ei ole niin, että aikuiset olisivat töissä aurinkoisia ja sitten kun pääsevät kotiin, muuttuvat toisenlaisiksi ja alkavat mököttää eivätkä puhu puolisolleen, lapsilleen tai koiralleen kuukausiin. (Tai en ainakaan ole tavannut sellaisia, luojan kiitos.)

*

Onneksi minulla on asialle selitys. Murjotuserot selittyvät sillä, että aikuisten tilanne ei ole yhtä kauhea kuin teini-ikäisten. Jälkimmäiset nimittäin joutuvat elämään vanhempiensa kanssa, jotka ovat paitsi hulluja myös äärimmäisen noloja niine rikkinäisine verkkareineen ja typerine juttuineen.

Sen sijaan vanhemmilla on ilonaan murrosikäiset, jotka ovat cooleja ja tietävät asioista. Lisäksi he ovat hyvännäköisiä, osaavat pukeutua eivätkä ole noloja.

Eli ei kai se lopulta ole ihme kumpi ryhmistä murjottaa! Tasan ei käy onnen lahjat!

Jaa

Kommentit (4)

Myös kielialue vaihtuu kotiovesta ulos astuttaessa - ainakin murkuilla - toivottavasti ei meillä aikuisillakin... Tai ainakin meillä jouduin yhdessä vaiheessa myrskynsilmää yhtenään kaivelemaan korviani ja arvuuttelemaan oman kuuloni ja ymmärrykseni tilaa kysellessäni: anteeksi kuinka - korvissani on vaikkua - miten sanoitkaan... Meidän esikoinen kun ei kuulemani palautepostin mukaan ulkomaailmassa liikkuessaan "ikinä" kiroillut "missään tilanteessa", mutta kotosalla joka toinen sana oli yhtään liiottelematta vee-härpäke tai joku sen synonyymi.
Se on kyllä merkillistä... Toisaalta, kielitaitosta porukkaa!
Kyllä se siitä. Tämän talon nuorin teini on jo 15 ja vanhin pian 21. Kun ne pari pahinta vuotta vanhempi jaksaa olla tyhmä ja hävettävää nolo, niin kohta taas teinit antavat ihanan persoonansa loistaa myös kotona. Samat asiat naurattavat ja kiinnostavat, kuin vanhempiakin. Lisäksi ovat taitavia kaiken maailman chromecastien sun muiden härpäkkeiden kanssa, joten vanhemmat saavat myös apua, jos vain ilkeävät myöntää osaamattomuutensa.
Tämä on niin totta. Äärimmäisen sosiaalinen teini-ikäinen poikamme oli tässä keväällä viikon sairaana. Eli kotona hiljaa yksikseen. Pelasi kaikki päivät fifaa ja katsoi 24-sarjaa sen minkä kuumeeltaan jaksoi. Kun loppuviikosta olo tokeni, ei puhelle ja sosiaalisuudelle ollut loppua. Kukaan perheenjäsen, lukuunottamatta 3v pikkusiskoa ei jaksanut kuunnella tätä teinipoikaa joka puhui taukoamatta ja ihan järjettömiä ja hölmöjä juttuja. Olivat varmasti sen 3-vuotiaan kanssa samalla tasolla. Eli se sosiaalisuus pakkaantui, ja kun ei päässyt/joutunut kouluun se oli pakko purskauttaa kotiväelle.