Teini talossa

Suomen murhapääkaupunki Lieto

Jaa

Lapsi lähti bussilla Turkuun. Bussille meni pyörällä. Pyörän jätti bussipysäkille. EIKÄ TIETENKÄÄN LAITTANUT LUKKOON!!!!!

Niin sitä vaan, että miksi lapset eivät voi syntyä niin että niillä olisi edes jonkinlainen ymmärryskyky jo valmiiksi ohjelmoituna? Jättää pyörä yöksi bussipysäkille ilman lukkoa on sama kuin jos jättäisi suklaapatukan keittiönpöydälle tai veisi jäätelöä aurinkoon. Selviytymismahdollisuudet ovat noin nolla.

Nyt pitää vain hengittää rauhallisesti. Ei saa hyperventiloida. Se on vain pyörä. Ja lapsi, sillä on kaksi jalkaa joilla saa kävellä hamaan ikuisuuteen tai kunnes on joko (i) löytänyt pyöränsä tai (ii) hankkinut jostain itselleen, omilla rahoillaan, uuden.

Mainittakoon, että hänelle annettiin pari päivää sitten lukko ja pyydettiin käyttämään.

PS. Poliisilaitosta meillä ei enää Liedossa ole, joten ei ihme, että nämä mafiaan verrattavat rikollisjoukkiot saavat mellastaa täällä vapaana. Näin ollen ei ole enää edes teoreettista mahdollisuutta, että kun joku löytäisi ao. laitteen jostain ojasta pystystä, hän voisi vinkata poliiseille ja nämä kävisivät hakemassa sen pois. Sellaista tapahtuu vain menneisyydessä (joka on siis parempi kuin nykyisyys, joka epäilemättä on parempi kuin tulevaisuus)

 

Jaa

Kommentit (3)

Sitä ymmärryskykyä on kaipailtu kerta jos toinenkin. Kuten silloin kun takki unohtui (ylä)koulun naulakkoon roikkumaan eikä millään muistettu minkä luokan eteen. Mutta se muistui että lompakkokin sattui sinne takin taskuun unohtumaan. Oli kyllä onni ja rehelliset koulutoverit matkassa, jossain vaiheessa lapsi törmäsi takkiinsa. Ja jopa lompakkoon sen taskussa.
En tiedä, kuinka iso pääkaupunkin teidän Lieto on, mutta meillä täällä maalla (tai maalais-osassa kaupunkia) on tyttäreni antiikki-pyörä varastettu jo kaksi kertaa koulun pihalta ja se on löytynyt molemmilla kerroilla lähikaupan pihasta. Voisko teilläkin olla niin, että joku lähikauppaan menevä janoinen on siitä ottanut itselleen kulkupelin.
Mitä voikaan tapahtua kun jättää pyörän auki bussiasemalle? Tästä saisi vaikka pienen salapoliisitarinan. Näin nimittäin kävi kun tyttäreni, tuolloin 14 v, jätti pyöränsä auki kaupunkimme linja-autoasemalle käydäkseen vain pikaisesti läheisessä kaupassa. Tultuaan takaisin noin 5 min myöhemmin pyörä oli kadonnut ja tytär soitti kännykällä äidille, että mitä nyt tehdään. Äiti, jossa lienee hieman S. Holmesin vikaa, laittoi tytön kolmannen asteen kuulusteluun. Kysymys: Eikö siinä ollut ketään lähellä, joka olisi nähnyt, mitä tapahtui? Vastaus: Oli tässä aika laillakin, mutta ne kaikki lähti bussilla. K: No, oliko sellaisia, jotka olisivat voineet ottaa pyörän? V: Hmm, no tuli siinä mua vastaan sellaiset kolme poikaa, kyllä mä sen yhden tunsinkin... K: No, kuka se oli, missä se asuu? V: Juu, mää tiän kyllä missä se asuu, mitä sitten? Ei muuta kuin äiti autoon, auto matkaan, noukkii tytön bussiasemalta. Tyttö kertoi, missä kaveri asui, ajettiin sinne pihaan. Pihassa oli pari nuorehkoa poikaa, tytär kysyi oliko ko. poikaa näkynyt? Kaverit olivat hieman epäileviä, kun äitikin oli mukana ja tietty hieman tuiman näköisenä. Auts! Nopea taktiikan vaihto. Äiti: - Kiitos pojat avusta. Voisitteko kuitenkin sanoa, että jos näette kysymäämme poikaa, niin hän voisi soittaa meidän tytölle, sillä me maksaisimme mielellämme hänelle takaisin rahat, jotka tyttö oli häneltä edellisenä päivänä koulussa lainannut. Pojat: Ai, sellaista, niin hän lähti tästä vähän aikaa sitten, mutta ei hän enää täällä asu, vaan ne muutti pari kuukautta sitten tuohon muutaman kilometrin päähän. Tiedustelusta varmaan löytyy osoitekin. Äiti soittaa tiedusteluun, saa osoitteen, ajaa tytön kanssa sinne. Pojan äiti on pihalla, äiti kertoo asian. Teidän poika oli ilmeisesti tuossa tunti sitten linja-autoasemalla ja samaan aikaan vietiin meidän tytöltä pyörä. Olisimme vain kysyneet, että näkikö hän tai hänen kaverinsa jotain, mikä auttaisi löytämään pyörän. Pojan äiti: Ok. sanon kaverille, kun saan kiinni. Voitteko jättää numeronne? Äiti: Tässä numero, kiitos kovasti avusta. Äiti ja tytär lähtevät, ajavat kotiinpäin, hieman allapäin, mutta toiveikkaina. 20 min myöhemmin tulee soitto. Pojan äiti soittaa: Pyörä on nyt siellä, mistä se vietiin. Kiitos näkemiin. JESSS!!! Näin niitä asioita hoidetaan. Ja siellähän se pyörä oli, hieman kurmootettuna, muttei mitään mitä olisi voitu pikkurahalla korjata.