Teini talossa

Superdraamaa

Jaa

Viimeistelin yhtä näytelmää, jota olen puuhannut. Mutta varsinainen draama elämässä on kyllä sitä mitä tapahtuu koko ajan. Yleensä se alkaa sellaisesta, että huomautetaan jostain asiasta. Miksi tuo asia on huoneessasi? Voisitko siivota? Älä juo  toisten kokiksia ja niin edelleen.

Joskus ne ovat isompia, joskus pienempiä asioita. Yhtä kaikki asiat kulminoituvat usein siihen, että pitäisi kunnioittaa paitsi toisia ihmisiä myös heidän tavaroitaan. Kuitenkin jos näistä asioista huomauttaa niin yleensä asia jotenkin kummallisesti kääntyy päinvastoin. Eli se jota nuhdellaan onkin tarinan uhri, koska häntä nuhdellaan. Sillä. Hän. Ei. Ole. Tehnyt. Mitään. (ja turhaa muutenkin siinä huutaa, miks sä aina huudat?)

Tilanne eskaloituu näin yleensä hyvin nopeasti raivoksi ja lopulta sellaiseksi ilveilyksi, että sirkus Finlandiasta soitetaan ja pyydetään koko porukkaa liittymään seurueeseen.

Ja niin, kyllä. Ei pitäisi mennä mukaan siihen. Ei pitäisi. Mutta kun se on toisinaan niin vaikeaa, koska jos on tehty väärin, niin kyllä siitä pitäisi saada sanoa ja kyllä se pitäisi myös pystyä myöntämään. Eikä leikkiä, että koko juttu olisikin toisin päin.

*

Ja sitten näihin tietenkin liittyy se, että ei koskaan ole kyse jostain yhdestä asiasta, vaan aina takana on jonkinlainen jatkuma asioista joista on huomautettu. Ne ikään kuin kasautuvat ja sitten lopulta joku katkaisee kaniinin selän.

Ehkä voisi ottaa oppia katolilaisilta, kuinka asiat pitäisi hoitaa. Aina kun tilanne on päällä, pitäisi sanoa tuhat avemariaa. Katolilaiset yleensä sanovat ne jälkikäteen, mutta etupainotteisuus olisi tässä tapauksessa hyvä. Sataan laskeminen on niin lääst siison.

Niin, nyt ollaan taas keskellä tavallista pahempaa sotaa. Huokaus ja huokaus ja huokauksien huokaus. Vielä pari sataa vuotta, niin sitten helpottaa.

Jaa

Kommentit (2)

Sitä kuvittelee puhuvansa ihan normaalilla äänellä lähes täyskasvuiselle ihmiselle. Sitten se sirkusmeininki pääsee jotenkin yllättämään ja varsinkin se että itse on aina siinä pellen roolissa (kyynel poskella). Osuit kyllä nyt siihen ihan ytimeen, teiniyden kauhut kiteytettynä. Ja just se fiilis, parisataa vuotta enää lusittavana... (kenen idea olikaan tehdä lapset lyhyellä ikäerolla?? Ja ensin tyttö joka teiniytyy aikaisin ja perään poika joka aloittaa myöhään, saadaan oikein maksimoitua tämä vaihe!)
Niin totta! Just vappuyönä varttia vaille kolme, kun lopulta löydettiin tytär, joka oli nukahtanut kaverin luokse, vaikka hän alunperin kertoikin lähtevänsä toisen kaverin mökille ja tulevansa kotiin yöksi, niin me vanhemmat saatiin kauheat huudot, kun oltiin niin tyhmiä, että oltiin häntä haettu, soiteltu kavereille ja vähän niiden vanhemmillekin... Mehän sitä oltiin se virhe tehty. Minusta taas olis ollu ihan fiksua kertoa mihin menee, niin ei olis tarvinnu, kun mennä siihen oikeaan paikkaan, sillon kahdentoista aikaan, kun alkoi huoli iskeä päälle. No mitä tuosta, mennään taas pari viikkoa mykkäkoulua, edellinen viikko ennen vappua olikin huolestuttavan valoisa :)