Teini talossa

Talousteoreettisia pohdintoja

Jaa

Sitä aina kuvittelee, että kun perheeseen syntyy lapsia, niin se on kallista puuhaa. Pitää ostaa pilttiä ja potkuhousuja ja helistimiä.

Sitten huomaa, ettei se ollut lainkaan kallista, vaan vasta se on, kun ne kasvavat isommiksi. Itse asiassa lapseen alkaa mennä toden teolla rahaa vasta siinä vaiheessa kun lapsilisät loppuvat.

No, ehkä se ei ole uutinen. Mutta on mielenkiintoista huomata, millä tavalla raha risteilee. Kävi näin:

Tytär oli jossain koulujutussa Washingtonissa. Annoimme hänelle tietenkin rahaa, mutta sen pankkikortti ei sitten toiminutkaan, joten lähetin ylimääräistä rahaa Washingtonin-perheen äidille, joka välitti ne eteenpäin. Sovittiin, että jälkikasvu maksaa takaisin sitten kun palaa.

No, siinä meni pari päivää liikaa, joten tyttö oli ehtinyt tuhlata jo puolet niistä rahoista – siis ihan luvallisiin asioihin kuten koulukirjoihin. Mutta kuitenkin: sain rahoistani vain osan takaisin. Valitettavasti vaimo sattui olemaan paikalla kun sain setelini, joten luovutin ne hänelle, koska, öö, en tiedä mutta niin siinä yleensä käy. Ehkä se on joku luonnonlaki.

Mutta eipä hänkään kauan saanut rahoista nauttia. Tunnin päästä hänen täytyi antaa ne takaisin tyttärelle, kun sillä oli taas jotain tärkeää, johon se niitä tarvitsi.

Lopputuloksena siis kaikilla oli ollut hetken rahaa ja joillain onnekkailla vähän kauemmin.

*

Kysymys kuuluu nyt: miksi tällaista talousjärjestelmää pitäisi kutsua?

- Sosialismia se ei ole, koska rahaa ylipäänsä on.

- Markkinataloudestakaan ei ihan ole kyse, koska rahalla ei saa mitään (minä ainakaan).

- Olisiko se sitten sosialidemokratiaa? Tulonsiirrot ovat merkittäviä, rahalle ei saa mitään vastinetta, kaikki ovat kovasti tekevinään jotain tähdellistä ja rahanarvoista ja lopulta raha häviää johonkin mistä ei oikein edes tiedä.

- Tai ehkä se on teinisminä tunnettu talousjärjestys, jossa raha vain tulee jostain ylemmältä taholta ja sitten se menee. Kun se on mennyt, pyydetään lisää.

 

No oli mikä järjestelmä tahansa, minulle on näköjään aina varattu se kansan rooli: raha liikkuu aina poispäin meikäläisestä. Ikinä se ei palaa mun taskuuni.

*

Vakavasti puhuen: Meillä on aina ollut sellainen talousjärjestelmä, että rahaa on saanut kun on tehnyt työtä. Kotitöitä tai nurmikonleikkuuta tai mitä nyt sitten onkin ollut. Aika hyvin se on toiminut. Kaksi vanhimmalla on kohtuullisen realistinen käsitys siitä, mistä raha tulee. Kolmannella on ollut vähän huithapelimpi suhtautuminen rahaan, mutta hänkin pestautui nyt viimein töihin.

Se on tosi hienoa! Saa nähdä kuinka käy palkan kanssa, sillä ala ei ole helpoin mahdollinen, mutta kaikki pisteet kotiin yrittämisestä. Onnea matkaan!

 

PS. Se töihin pestautuminen ehkä johtui osin siitä, että meiltä ei vastikkeetonta rahaa kauheasti tipu – jonkin verran tietenkin mutta ei niin että voisi ostaa vaikka mopoautoa.

Itse asiassa siinä on asia, jota aina välillä ihmettelen: ovatko ihmiset hirvittävän varakkaita vai vain järjettömiä, kun katselee tätä mopojen ja mopoautojen määrää. Erityisesti mopoautot maksavat ihan tolkuttomasti, minkä lisäksi sellaisen ylläpito on tähtitieteellisen hintaista, sillä vakuutukset maksavat saman verran kuin matka kuuhun.

Nuori ei sellaisia pysty maksamaan, joten vanhemmat siis maksavat. En ole ollenkaan varma onko se järkevää. Sillä lailla ei opi rahasta ja sen arvosta yhtään mitään. Työtä tekemällä oppii.

Jaa

Kommentit (1)

Kirotut mopoautot! Jos jostain saakin raavittua rahaa mokoman ostoon, ei takuulla enää ole rahaa sen vakuutuksiin! Tai ehkä pitäisi kirota teinistä jonka ajotyylin ansiosta mopoautovakuutukset ovat tavallisen kuolevaisen ulottumattomissa