Teini talossa

Teiniharrastuksia

Jaa

Olen tässä viime viikkoina käynyt haastattelemassa useampaakin kanttoria erästä lehtijuttukokonaisuutta varten, ja kysellyt vähän että miten ovat päätyneet hommiinsa. No yks kerto, että kun hän tuli murrosikään, hän kiinnostui 1800-luvun urkumusiikista ja siitä se sitten lähti.

Jäin sitten oikein illalla miettimään tota asiaa. Kello kävi eikä unikaan ei meinannu tulla siinä simmuun kun pyörin sängyssä ja pohdin. Siis sitä, että kun itte tuli murrosikään, sitä kiinnostu mopoista, kaljasta, tupakasta, tytöistä, hedelmäpeleistä sekä Popedasta. Ei niinkään 1800-luvun urkumusiikista. Itse asiassa 1800-luvun urkumusiikki näytteli yllättävän pientä roolia siinä vaiheessa elämääni.

Ja myöhemminkin, kieltämättä. Mutta niin se vain on, että jotkut ovat henkisesti vähän kypsempiä kuin toiset.

*

Olen toki sitä mieltä, että mopot, kalja jne. kuuluvat jossain vaiheessa kasvamiseen ja aikuisuuden opetteluun ja että se on myös tiettyyn mittaan (Popedaa lukuun ottamatta) fine. Ja että sellaisistakin (tällaisista) ihmisistä yleensä tulee ihan täyspäisiä kansalaisia.

Silti on kyllä kauhean mukavaa, jos ihmisellä on joku tuollainen intohimo (kuten 1800-luvun urkumusiikki, apua en pääse tästä yli), joka kestää elämän läpi ja johon ei edes murrosikä pure. Eikä sillä ole väliä mikä se asia on: musiikki, taide, lukeminen, urheilu tai shakinpeluu. On huimaa, kuinka monet teinit käyvät treeneissään ja omistautuvat sille harrastukselleen ja vaikka kuinka vituttaisi pään sisällä niin silti hoitavat sen juttunsa, koska rakastavat sitä. Respektiä kaikille teille!

*

Suurimmalla osalla meistä ei kuitenkaan taida olla mitään sellaista niin palavan intohimon kohdetta. Ei minulla ainakaan. Olin liikunnallinen ja luin paljon, mutta ei se ollut ikinä erityisen tavoitteellista. Ja kun murrosikä sitten iski, niin lukeminen väheni ja liikunta jäi kokonaan, koska oli paljon kuulimpaa hengailla nortti huulessa snagarilla kuin käydä potkimassa palloa.

Lohduttavaa on kuitenkin se, että vaikka liikunta jäi ja lukeminenkin melkein, niin sieltä ne sitten plompsahtivat takaisin kun aika oli kypsä eli parikymppisenä. Kai se niin on, että se minkä lapsena oppii ja teininä unohtaa, pakkaa palaamaan aikuisena. Ja hyvä niin. Jos ja kun harrastus murrosiässä jää, mitään ei ole menetetty, koska sen voi aina aloittaa uudestaan.

Ja jos se harrastus jää, vaikka oli aiemmin kuvitellut, että siitä tulee ammatti ja että minustapa tulee maailman paras pallonpotkija, niin entä sitten? Ei sellaistakaan kannata kauheasti surra. Sehän kertoo vain siitä, ettei asia ollutkaan niin eikä minusta ollut tarkoitettu jalkapalloilijaa tai huippuviulistia. Parempi huomata se aikaisin kuin liian myöhään.

Murrosikä on tässäkin mielessä mitä mainioin vedenjakaja: todellinen intohimo johonkin asiaan, kuten 1800-luvun urkumusiikkiin, ei sammu edes hormonimyrskyssä.

Jaa