Teini talossa

Toisaalta... ja toisaalta

Jaa

Kuudesluokkalainen ja hänen kaverinsa ovat yläkerrassa ja koettavat saada sitä sortumaan alakertaan. Lisäksi he paukuttavat ovia ja tömistelevät niin, etten kuule ajatuksiani.
Kurkistin sinne ja he leikkivät siellä pyssyjen kanssa sotaa. Siis leikkivät. Oikein. Perinteisesti. Sotaa.
Nyt voisin tietenkin mennä sinne ja käskeä heidän lopettaa moinen yläkerran pahoinpiteleminen. Mutta sitten he tulisivat alas ja istuisivat koneelle. Niinpä tämä täytyy nyt vain kestää. Muuten luhistuu koko kasvatuksellinen korttitalo, jonka perusidea on ollut paheksua kaikenlaista audiovisuaalista ajantuhlaamista - pelejä mutta myös ja etenkin Facebookia – ja painottaa vanhan kunnon leikkimisen autuaaksi tekevyyttä.

Sitä paitsi sodan leikkiminen on tervehenkistä. Mikään ei piristä päivää niin kuin se, että saa ottaa kaverin hengiltä ja vieläpä monta kertaa,

Ei helkutti. Nyt taisi lähteä ovi irti. Tuliskohan ne kattoon simpsoneita jos kauniisti pyytäis?
 

Jaa

Kommentit (3)

Auts! Mutta ainahan sodassa viattomat - kuten tässä tapauksessa ovet - kärsivät.
Niinhän se on, collateral damage, kuten sotatieteilijät ja kenraalit sanovat. Mutta ei siellä sitten mitään ollutkaan. Se on vaan niin, että kun nää vanhat talot on rakennettu periaatteessa yksikerroksisiksi, niin tuo välipohjan parrupolitiikka (saa lainata, ei oo pakko) on vähän sellaista, että kun siellä vähänkin hyppii niin kuulostaa siltä kuin maailmanloppu olisi käsillä. Saattaa se ollakin, ei sillä.
Me keksittiin laittaa poika leikkaamaan piiskoja omenapuista. Loistokeksintö. Poika saa kiivetä puissa ja tuhota niitä (tietyissä rajoissa) luvan kanssa. Nyt kun vielä keksittäisiin, mikä motivoisi lapsia kerämään ne piiskat maasta ja viemään risukasaan. Ymmärtääkseni piiskalla uhkaaminenkin on kielletty?